Uutiset

Varautuminen kiertäviin sähkökatkoihin Otaniemen kampuksella

Maailmanlaajuisen energiakriisin myötä myös Suomessa varaudutaan alueellisesti kiertäviin sähkökatkoihin. Mahdollisista sähkökatkoista pyritään viestimään etukäteen. Katkon todennäköisyys riippuu säästä ja sähköntuotannosta.
Aalto logo on the snow
Kuva: Anni Kääriä / Aalto-yliopisto

Sähköpula tarkoittaa tilannetta, jossa sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan sähkön kulutusta. Maailmanlaajuisen energiakriisin myötä Suomessa varaudutaan alueellisesti kiertäviin sähkökatkoihin. 

Otaniemen kampuksen sähkö tulee sähköverkkoyhtiö Carunalta. Aalto-yliopisto ei ole kansallisesti huoltovarmuuskriittinen toimija, joten mahdollisen sähköpulan uhatessa myös Otaniemen kampuksella voi olla kiertäviä sähkökatkoja. Jokainen voi auttaa ehkäisemään sähköpulan syntymistä vähentämällä omaa sähkönkulutustaan

Otaniemen rakennukset on jaettu sähkönjakelun keskeytysalueisiin, joiden mukaan mahdolliset sähkökatkot kiertävät kestäen todennäköisesti kaksi tuntia kerrallaan. Caruna ottaa käyttöön keskeytysalueet, mikäli Otaniemi joutuu sähkökatkojen piiriin. Katkon päätyttyä sähköt pidetään päällä ainakin seuraavat kaksi tuntia. Koko Otaniemen laajuinen sähkökatko on epätodennäköinen.  

Sähkökatkoon suunnitelmallinen varautuminen 

Sähkökatkon aikana suosittelemme poistumaan rakennuksesta, koska työturvallisia olosuhteita rakennuksessa ei silloin voida taata. Rakennuksista pääsee ulos, mutta takaisin sisälle ei pääse. Katkon päätyttyä rakennukseen voi jälleen palata.  

Kampuksen langattomat ja kiinteät verkkoyhteydet eivät ole sähkökatkon aikana käytössä. Myös mobiiliverkkoyhteyksissä saattaa olla häiriöitä. Kampuksen palvelimet kuitenkin toimivat varavirralla, joten esimerkiksi Aallon tietokannat ovat käytettävissä etäyhteydellä. 

Tutkimuslaitteiden hallittu alasajo tai suojaus katkon uhatessa tehdään ennalta valmisteltujen suunnitelmien mukaisesti. Toimintaohjeita päivitetään tarpeen mukaan. 

Opetuksen ja arviointien osalta noudatetaan erillisiä ohjeita. Opetukseen liittyvistä järjestelyistä ja opiskelutilojen käytöstä tiedotetaan lisää aalto.fi-sivustolla myöhemmin. 

Rakennusten lämmitys katkeaa, mutta rakennukset eivät kuitenkaan ehdi jäähtyä merkittävästi kahden tunnin katkon aikana.  

Sähkökatkosta pyritään viestimään ennakkoon 

Caruna pyrkii ilmoittamaan tulevasta sähkökatkosta etukäteen niin, että sen ajankohdasta ehditään viestimään Otaniemen kampuksen käyttäjille etukäteen sähköpostitse ja Aallon verkkosivujen kautta. Otaniemen kampuksen rakennusten talo- ja tilavastaavat jakavat tarvittaessa sähkökatkoon liittyviä rakennuskohtaisia ohjeita rakennusten käyttäjille. 

Pahimmat sähkönkulutuspiikit ovat Carunan mukaan Espoossa klo 9, 17 ja 22, ja Helenin tiedon mukaan Helsingissä klo 8–10 ja 17–19. Mahdollisia katkoja on odottavissa näihin aikoihin, joten sähkönkulutuksen vähentäminen on tärkeää etenkin mainittuina ajankohtina. Sähkönjakelun suuret haasteet alkavat yli 15 asteen pakkasessa. 

Usein kysytyt kysymykset sekä ohjeet sähkökatkon aikana toimimiseen löytyvät Aallon verkkosivuilta.

Halutessasi voit myös kysyä mahdollisista kiertävistä sähkökatkoista alla olevassa keskustelussa (vaatii kirjautumista) tai Webropol-kyselyn kautta anonyymisti. 

Lue lisää

Logo at campus

Sähkökatkot kampuksella

Varaudu mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin tutustumalla ohjeisiin.

Kampus
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Yliopiston rakennuksiin kohdistuvia toimenpiteiden vaikutuksia seurataan 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen sovitaan seuraavat askeleet.

Uutiset
Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Ilmianna energiasyöppö Aalto-yliopiston kampuksella!

Kampuksella on tehty merkittäviä energiansäästötoimia useiden vuosien ajan, mutta nyt tarvitsemme myös sinun apuasi.

Uutiset
Aalto Campus photo by Mikko Raskinen

Sähkökatkoksiin varautuminen opetuksessa

Oppimispalvelujen (LES) ohjeita opetuksen käyttöön, mikäli yliopiston rakennuksiin kohdistuu sähkökatkoja.

Palvelut
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Tulevaisuuden uran pohtimisessa käytetään luovuutta.
Opinnot Julkaistu:

Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta

Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.