Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Annika Jyllilä-Vertigans: Uuden omaksumisen taidon kehittäminen ja oppimaan oppiminen ovat tärkeimpiä taitojamme työelämässä

Alumnimme Annika Jyllilä-Vertigans hakeutui EMBA-opintoihin Aalto-yliopistoon huomattuaan tarpeen ja halun oppia lisää alati muuttuvassa työelämässä. Samalla hän on laajentanut omia verkostojaan ja ystäväpiiriään.
School of Business Alumni Ambassador Annika Jyllilä-Vertigans

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopistossa?

Suoritin maisteritutkintoni aikanaan Englannissa. Oma matkani Aalto-yliopistossa alkoi vasta vuonna 2014, kun suoritin Aalto University Executive Educationin Board of Directors –koulutuksen, opintoja Global Leader -kokonaisuudesta sekä lopulta vuonna 2017 EMBA-tutkinnon.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Olen päässyt hyödyntämään oppeja suoraan työssäni yrittäjänä, toimitusjohtajana sekä hallituksen jäsenenä.

Tällä hetkellä olen aktiivisesti monessa mukana: sijoittajana ja yrittäjänä sekä yhdistystoimintoja vetämässä. Olen Vieser Oy:n hallituksen puheenjohtaja, AJAN Consultingin toimitusjohtaja sekä toimin hallituksen jäsenenä perheyrityksissä Serres Oy sekä Serres Group Oy.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Tein maisteritutkintoni melko nuorena ulkomailla ja Aalto EE tuli kuvioihin vasta myöhemmässä vaiheessa, todettuani tarpeen ja halun oppia lisää.

Aallon tapauksessa opinnot olivat siis nimenomaan jatko-opintoja, joiden merkitys on ollut olemassa olevan tiedon päälle rakentamista, syventämistä ja reflektointia – ja kaikella tällä on myös ollut mittava merkitys osaamisen ja kyvykkyyksien kasvattamisessa.

Sanoisin kuitenkin, että suurin anti opinnoillani on ollut professionaaliverkostojen ja ystäväpiirin laajentamisessa.

Oivalluksia opiskelusta?

Elämme jatkuvasti kiihtyvän muutoksen kompleksisessa ja huonosti ennustettavassa maailmassa. Tietoa ja tietolähteitä tulee alati lisää ja samalla osa vanhenee yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Itse koen, että uuden omaksumisen taidon kehittäminen ja oppimaan oppiminen ovat tärkeimpiä taitojamme työelämässä – näistä ei saa päästää irti opintojen loputtuakaan, päinvastoin. Oppimisen tekniikan ja uuden omaksumisen taidon hiominen ovat epäilemättä pysyvästi työlistallani.

Neuvosi opintojaan miettivälle? Vinkkejä työelämään?

Anna palaa, ole rohkea, tee asioita sydämellä ja innolla. Jos et ole varma mitä tekisit, tee kuitenkin jotain ja korjaa sitten kun oma suunta selkenee.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

Verkostot ovat kaikki kaikessa – itselläni kesti aivan liian kauan ymmärtää tämä tosiseikka. Verkostoja syntyy joskus vaivatta, mutta niiden kultivoiminen, kehittäminen ja kasvattaminen vaatii empatiaa ja vaivannäköä.

Osallistu, ole aktiivinen ja ennen kaikkea etsi tilaisuuksia auttaa muita aina kun voit – hyvä kertautuu ja jossain vaiheessa maksaa itsensä takaisin.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Alumnius merkitsee minulle yhteisöllisyyttä, ja aivan konkreettisella tasolla jatkuvaa kasvua sekä kehitystä. Uskon, että voin omassa roolissani kehittää alumnityötä alati relevantimpaan ja lähestyttävämpään suuntaan meidän kaikkien hyväksi.

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Annika Jyllilä-Vertigansin urapolkuun LinkedInissä!

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Annika Jyllilä-Vertigansin tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Piano Top Loungessa
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Laboratory work at the School of Chemical Engineering
Yhteistyö Julkaistu:

Tervetuloa Unite! Engineering Biology -verkostoitumistapahtumaan 11.9.2024

Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen yhdeksän Unite!-allianssiin kuuluvan yliopiston tutkijat edistämään avainteknologioita ja kestäviä prosesseja.