Uutiset

Kesäkoulun Program Assistant Ilona Jääskeläinen: “tunsin aina olevani osa tiimiä.”

Ilona Jääskeläisestä tuli nopeasti korvaamaton osa kesäkoulun tiimiä kesällä 2023.
Ilona Jääskeläinen

Kun Aalto-yliopiston markkinoinnin opiskelija Ilona Jääskeläinen liittyi Aalto-yliopiston kesäkoulun tiimiin Program Assistant -roolissa kesällä 2023, hän oppi huomioimaan Suomessa vierailevien kansainvälisten opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja luomaan heille tervetulleen olon Aalto-yliopistoon.

”Olen asunut Suomessa koko ikäni, lukuunottamatta viime kevättä, jolloin tein opiskelijavaihtoni Barcelonassa. Se antoi minulle näkökulmia siihen, miten kansainväliset opiskelijat kokevat Suomen ja opiskelun uudessa yliopistossa vieraassa maassa. Samalla se auttoi minua ymmärtämään sen, miten hieno mahdollisuus kesäkoulu voi olla opiskelijoille, jotka haluavat opiskella toisessa maassa muuttamatta sinne pidemmäksi aikaa. Kaiken kaikkiaan program assistant -rooli auttoi minua ajattelemaan uudella, kokonaisvaltaisemmalla tavalla”, Ilona kommentoi.

”Kesätyö rikasti elämääni kulttuurien välisillä yhteyksillä. Tapasin osallistujia eri maista ja opin heidän kulttuureistaan ja perinteistään. Lisäksi työntekijänä tunsin aina olevani osa tiimiä, ja kiinnostuksen kohteet otettiin vastaan avosylin. Muiden tehtävieni lisäksi pääsinkin kehittämään ja osallistumaan kesäkoulun markkinointiin sekä suunnittelemaan kampanjoita syksyä varten." Ilona jatkaa.

Ilona Jääskeläinen standing in front of the class during a lecture at summer course Digital Business.
Digital Business -kurssin ensimmäinen päivä heinäkuussa 2023. Kuva: Laura Lumijärvi

Halusitpa sitten laajentaa kiinnostuksen kohteitasi tai laajentaa osaamistasi tutkinnon lisäksi, Aalto-yliopiston kesäkoulu on oivallinen tapa laajentaa kansainvälistä verkostoasi, saada uusia ystäviä, oppia elämästä kampuksella, Helsingissä ja Suomessa. 

Aalto-yliopiston kesäkoulun kesätyöntekijät vastaavat kunkin kesän vapaa-ajanohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta. Vapaa-ajan ohjelman avulla opiskelijat voivat tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja toisiinsa rennossa ympäristössä. Koska kesätyöntekijät ovat itse opiskelijoita, heillä on usein hyvä käsitys ajankohtaisista nähtävyyksistä ja hauskasta tekemisestä pääkaupunkiseudulla.

”Käytimme luovuuttamme ja järjestimme ohjelmaa, joka auttoi osallistujia oppimaan lisää Suomesta ja tutustumaan toisiinsa paremmin. Tapahtumissa pääsimme myös itse jututtamaan opiskelijoita ja näkemään, kuinka he ystävystyivät niinkin lyhyessä ajassa. Se oli suorastaan liikuttavaa.”, Ilona sanoo.

Aalto-yliopiston kesäkoulu rekrytoi pian Aallon opiskelijoita kesätyöntekijöiksi kesälle 2024. Työpaikkailmoitus julkaistaan vuoden 2024 alussa.

Students in front of Väre building of Aalto University campus

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Aalto-yliopiston kesäkoulu tarjoaa korkealaatuisia akateemisia kesäkursseja ja -ohjelmia Aalto-yliopistossa.

A group of students sitting around a table
Uutiset
A group of undergradiate summer school students during a welcome event picnic on a summery day at Aalto University campus. The sun is shining and the group of students are sitting in on the grass in a park-like setting.

Kandidaattivaiheen kesäkurssit

Tarjoamme poikkitieteellisiä akateemisia kesäkursseja kandidaattivaiheen opiskelijoille.

Aalto-yliopiston kesäkoulu
Two Aalto University students laughing while experimenting or cooking on campus.

Maisterivaiheen kesäkurssit

Tarjoamme poikkitieteellisiä akateemisia kesäkursseja oppijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatintutkinnon.

Aalto-yliopiston kesäkoulu
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä 2024.