Uutiset

Maksuttomien ICT-kurssien tarjonta jatkuu FITech-verkostoyliopiston kautta

Tietotekniikan alan kaikille avoimia kursseja jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä 31.7.2025 saakka.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt uuden jatkoajan FITech-verkostoyliopiston ICT-hankkeelle. Suomalaisten tekniikan alan yliopistojen ICT-kursseja voi siis suorittaa FITechin kautta maksuttomasti 31.7.2025 saakka.

Aiemman rahoituspäätöksen mukaan hanke olisi päättynyt tämän vuoden lopussa.

”Lisäaikaa haettiin, koska osaaja- ja osaamistarve on ICT-alalla yhä olemassa. FITechin tarjoamille ICT-opinnoille on edelleen kysyntää ja niistä on saatu myönteistä palautetta”, sanoo FITechin operatiivinen johtaja ja FITech ICT -hankkeen projektipäällikkö Katri Ventus.

Kotimaista ohjelmistoalaa edustava Software Finland ry teetti jäsenyrityksilleen tänä syksynä Sykemittari-kyselyn, jonka mukaan 79,5 % toimialan yrityksistä odottaa liikevaihdon kasvua tällä hetkellä ja 46,7 % alan yrityksistä suunnittelee rekrytointeja. Yhtenä rekrytointiväylänä toimivat muunto- ja täydennyskoulutukset, joihin FITechin ICT-opinnot lukeutuvat. Ne mahdollistavat merkittävästi nopeamman siirtymisen alan töihin kuin tutkintokoulutus.

Lisäajalla pyritään myös sujuvoittamaan siirtymistä kaikille avoimelle opintotarjottimelle, jota kehitetään parhaillaan suomalaisten korkeakoulujen kansallisessa Digivisio 2030 -hankkeessa. Jatkoaika mahdollistaa FITechin opintotarjonnan ylläpidon ja katkottoman opiskelumahdollisuuden aikuisoppijoille ennen tarjottimen julkaisua.

Aalto-yliopiston koordinoiman FITech-verkoston ICT-hanke käynnistyi vuonna 2019 saatuaan runsaan 10 miljoonan euron rahoituksen OKM:ltä. Hankkeen tavoitteena on ollut paikata ICT-alan kansallista osaaja- ja osaamispulaa avaamalla yliopistojen tutkinto-opintotarjontaa maksuttomasti kaikille kiinnostuneille.

FITechin monipuolinen opintotarjonta jatkuu myös muissa hankkeissa

Digitalisaatiokehityksen edetessä tietotekniikan osaamista tarvitaan ICT-alan lisäksi myös muilla aloilla. FITechin 5G-hanke kokoaa yhteen tietoliikennetekniikkaan liittyviä opintoja, joiden avulla asiantuntijat voivat syventää osaamistaan eri aiheista. Hankkeelle myönnettiin jatkoaika aiemmin tänä vuonna, ja hankkeen toiminta jatkuu 31.12.2025 saakka.

Vihreään siirtymään liittyvää osaajapulaa paikataan kahdella eri hankkeella, joista energiavarastoihin keskittyvä FITech Energy Storage on saanut jatkoaikaa 31.12.2024 saakka. Hanketta koordinoi Vaasan yliopisto.

Vuoden 2023 alussa käynnistyi vetytalouteen liittyvä FITech Hydrogen -hanke, joka jatkuu 30.6.2025 saakka. Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto ja sitä rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa). 

FITech-verkosto osallistuu Jyväskylän yliopiston johdolla myös kansalliseen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämishankkeeseen. Kyberturvallisuusalan koulutusta on tällä hetkellä tarjolla aikuisopiskelijoille ICT- ja 5G-hankkeiden kautta.

Kaikki FITech-opinnot järjestetään jatkossakin yliopistojen syys-, kevät- ja kesälukukausien aikana, minkä lisäksi osalle kursseista on jatkuva haku ja niitä voi opiskella itsenäisesti oman aikataulun mukaan. Tarjonnassa on alkeis-, keski- ja syventävän tason kursseja eri alojen asiantuntijoille ja alanvaihtajille. Osa kursseista soveltuu myös lukiolaisille.

FITech on tekniikan alan yliopistojen muodostama verkosto, jonka tavoitteena on ohjata osaajia Suomen kasvualoille ja vastata tekniikan alalla nouseviin osaajatarpeisiin. Verkoston jäsenyliopistoja ovat Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry.

Lisätiedot

Lue lisää FITechistä ja Aallon elämänlaajuisesta oppimisesta

Kolme ihmistä kävelee vierekkäin alas portaita.

FITech-verkostoyliopisto

Opiskele suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta. Kurssit soveltuvat niin aikuis- kuin tutkinto-opiskelijoillekin.

Opiskelu Aallossa
Henkilö istuu merinäkoalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.