Uutiset

”Matematiikka toimii siltana eri tieteenalojen välillä”

Silja Sormunen on opiskellut muun muassa psykologiaa, lääketiedettä ja filosofiaa. Siksi Life Science Technologies -ohjelman Complex Systems -linja tuntui hänestä juuri siltä, mitä hän oli etsinyt. Sormunen on mukana myös Doctoral Track -ohjelmassa.
Silja Sormunen standing on a forest path in Otaniemi
Silja Sormunen pitää Aalto-yliopiston kampusalueen vehreydestä ja veden läheisyydestä. ”Minusta on kiva kävellä esimerkiksi Laajalahden lintutornille.” Kuva Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto

Silja Sormunen on kiinnostunut monesta asiasta. Niin monesta, että ennen maisteriopintojaan Aalto-yliopistossa hän ehti opiskella yliopistossa psykologiaa, lääketiedettä, filosofiaa, kirjallisuustiedettä ja estetiikkaa.

”Filosofian opintojeni kautta kiinnostuin enemmän matematiikasta ja fysiikasta. Siitä lähti ajatus, että olisi kiinnostavaa opiskella jotain matemaattisempaa. Matematiikka toimii kuitenkin siltana eri tieteenalojen välillä”, Sormunen sanoo.

Maisteriopintoja varten hän halusi löytää ohjelman, jossa voisi yhdistellä eri kiinnostuksen kohteita mutta myös oppia uutta. Hän törmäsi Aallon maisterikoulutusohjelmia selatessaan sattumalta monitieteellisen Life Science Technologies -ohjelman Complex Systems -linjaan. ”Se tuntui juuri siltä, mitä olin etsinyt.”

Nyt Sormunen opiskelee ohjelmassa toista vuotta. Life Science Technologies -ohjelma keskittyy biolääketieteelliseen tutkimukseen, mutta opiskelijat voivat valita pääaineensa kuudesta eri vaihtoehdosta.

Sormusen pääaineen Complex Systemsin keskeisessä osassa ovat monimutkaiset verkostot, ja opintoihin kuuluu muun muassa verkostotiedettä, tilastotiedettä, matematiikkaa ja ohjelmointia. Tavoitteena on tarjota opiskelijoille vahva laskennallinen ja teoreettinen ymmärrys siitä, miten monimutkaiset järjestelmät – vaikkapa ihmisaivot tai biologiset tai sosiaaliset järjestelmät – toimivat. Opinnoissa voi painottaa joko järjestelmien teoriaa tai datatiedettä.

Maisteriopinnoissa hankittua ymmärrystä monimutkaisista järjestelmistä voi myöhemmin soveltaa monilla eri aloilla, kuten neurotieteeseen ja sosiaalisiin verkostoihin. ”Minusta on hienoa, että samojen työkalujen avulla voi tehdä hyvin erilaisia projekteja. Nyt olen mukana Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa tehtävässä yhteistyöprojektissa, joka liittyy immunologiaan.” 

Aallon puolelta tutkimusta johtaa professori Jari Saramäki. Tutkijat selvittävät muun muassa sitä, miten immuunijärjestelmälle välttämättömät T-solut eroavat diabeetikoilla ja terveillä kontrolliosallistujilla sekä sitä, minkälaisten prosessien kautta T-solureseptoreita tuotetaan kateenkorvassa.

Kaikesta, mitä opiskelee, jää ymmärrystä ja näkökulmia, joita voi käyttää eri lailla.

Silja Sormunen

Maisterintutkintoon voi helposti sisällyttää myös erilaisia sivuaine- ja valinnaisopintoja. Sormunen lukee sivuaineenaan matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen Systems and Operations Research -sivuainekokonaisuutta.

Kaikesta oppii jotain uutta

Sormusen kiinnostus monenlaisia asioita kohtaan näkyi jo koulussa. Hän piti erityisesti äidinkielestä ja kirjoittamisesta, matematiikasta, kielistä ja historiasta, mutta mikään muukaan kouluaine ei ollut varsinaista pakkopullaa. ”Tykkäsin melkein kaikista aineista ja opiskelin melkein kaikkea, mitä pystyi.”

Musiikki oli tärkeä harrastus jo lapsena. "Soitan viulua ja pianoa ja harrastan edelleen klassista laulua aika aktiivisesti. Luen myös paljon."

Vanhemmat ovat aina kannustaneet ja rohkaisseet Sormusta opiskelemaan sitä, mikä tuntuu omalta jutulta. ”Moni muu olisi varmaan alkanut painostaa, että päätä jo, mitä haluat”, Sormunen sanoo nauraen. ”Kaikesta, mitä opiskelee, jää kuitenkin ymmärrystä ja näkökulmia, joita voi käyttää eri lailla.”

Sormusesta on ollut kiinnostavaa nähdä, miten eri tavoilla esimerkiksi aivoihin liittyviä kysymyksiä lähestytään psykologian, filosofian, lääketieteen ja verkostotieteen aloilla. ”Eri tieteenaloilla on hyvin erilaiset tavat määritellä, millaisia kysymyksiä voi ja kannattaa kysyä ja millaiset vastaukset ovat hyväksyttäviä.”

Doctoral track yhdistää maisteri- ja tohtoriopinnot

Tutkimus kiinnosti Sormusta jo lukioikäisenä. Nyt hän on mukana doctoral track -ohjelmassa, joka yhdistää maisteri- ja tohtoriopinnot. Ohjelmassa opinnot räätälöidään niin, että ne tukevat tohtoriopintoja. Tutkimuskokemusta kertyy jo maisteriopintojen ensimmäisen lukukauden aikana.

”Opiskelijat ovat ensin tutkimusavustajana eri tutkimusryhmissä, ja pikkuhiljaa he alkavat valita omaa aihetta ja tehdä siitä diplomityötä ja väitöskirjaa.” Saramäen johtaman projektin lisäksi Sormunen on työskennellyt apulaisprofessori Mikko Kivelän ryhmässä, jossa hän tutki ihmisten liikkuvuutta ja sosiaalisia verkostoja wifi-datan avulla.

Sormusen tavoitteena on valmistua diplomi-insinööriksi vuonna 2020. Muutaman vuoden kuluttua hän toivoo löytävänsä itsensä yliopistolta postdoc-tutkijana. ”On tuntunut turvallisen kivalta ja pitkäjänteiseltä tehdä maisteria ja väitöskirjaa Aallossa. Aiemmin olen tehnyt niin monenlaista eri juttua, että ohjelma ja sijaintikin ovat vaihtuneet melkein vuosittain.”

Aalto-yliopistossa Sormusen lempiasioita ovat mukava tutkimusryhmä sekä vehreä, veden lähellä oleva ja yhtenäinen kampusalue. ”Minusta on kiva kävellä esimerkiksi Laajalahden lintutornille.”

Portrait of Silja Sormunen taken in Laajalahti Nature Reserve Area
Kuva Matti Ahlgren / Aalto University

Silja Sormunen, maisteriopiskelija ja tutkimusapulainen

Koulutus: Psykologian kandidaatti Helsingin yliopistosta, lääketieteen prekliiniset opinnot Uppsalan yliopistosta, filosofian kandiopinnot Helsingin yliopistossa lopputyötä vaille valmiit

On kotoisin Helsingistä

Asuu Helsingissä

Suurin ammatillinen saavutus: ”Opiskelu-urani suurin saavutus on ehkä se, että olen opiskellut ennakkoluulottomasti eri aloja ja saanut yhdisteltyä eri kiinnostuksen kohteitani.”

On myös

Kiinnostunut oopperasta. ”Tykkään Puccinista, erityisesti La Bohèmesta.”

Puiden ystävä. ”Olen aina pitänyt puista tosi paljon. Etsin monesta kaupungista sellaisen puun, johon voi kiivetä ja jossa voi opiskella. Uppsalassa minulla oli tietty puu, jossa tein usein koulutehtäviä. Aallon ympäristöstä en ole vielä löytänyt sellaista, mutta etsin sitä.”

Haaveillut lapsena bassolaulajan, kondiittorin ja maanviljelijän ammatista. ”Vaikka kaikki bassolaulajat ovat miehiä, elättelin tätä haavetta aika pitkään. Olin suuri oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen fani alle kymmenvuotiaana. Kondiittorina taas olisin voinut tehdä hienoja leivoksia: tykkäsin leipoa lapsena ja tykkään edelleen. Maanviljelijäjutussa näkyy se, että pidän luonnossa olemisesta ja vaeltamisesta. Isovanhempani ovat varttuneet maalla, ja olen aina kuullut sieltä tarinoita.”

Apply to Aalto University

Aalto University / students at Aalto University / photo by Aino Huovio

Life Science Technologies - Master of Science (Technology)

Master’s Programme in Life Science Technologies -maisteriohjelma kouluttaa uuden sukupolven insinöörejä, tutkijoita ja yrittäjiä, jotka ovat sitoutuneet parantamaan ihmisten terveyttä ja lisäämään hyvinvointia kehittämällä innovatiivisia tieteellisiä ja teknisiä ratkaisuja. Ohjelma keskittyy life science -alan teknisiin näkökulmiin ja on kiinteästi yhteydessä Aalto-yliopiston huippututkimukseen seuraavilla aloilla: biologisen datan analysointi ja mallintaminen, bioinformatiikka, bioelektroniikka ja bioanturit, biolääketieteen tekniikka, neurotieteet ja -teknologia, biomateriaalitekniikka ja synteettinen biologia.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.