Uutiset

Professori Ville Pulkki palkittiin hauskasta ja kekseliäästä tutkimuksesta

Palkittu tutkimus selvitti, miksi tuuleen huutaminen tuntuu ihmisistä hankalalta, vaikka oikeasti ääni säteilee enemmän vastatuuleen kuin myötätuuleen.
Stage of the gala
Ville Pulkki palkittiin kategoriassa fysiikka.

Kiinalainen Zhejiangin tiede- ja teknologiamuseo palkitsee vuosittain Pineapple Science Award -tilaisuudessa hauskoina ja kekseliäinä pidettyjä tutkimuksia, jotka innoittavat nuoria tieteen pariin. Lauantaina 11.11. pidetyssä palkintoseremoniassa professori Ville Pulkki palkittiin kategoriassa fysiikka. Pulkki työskentelee Informaation ja tietoliikennetekniikan laitoksella Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa. Hänen tutkimusryhmänsä tutkii kommunikaatioakustiikkaa eli äänen tuottamista, tallentamista, välittämistä, toistamista sekä havaitsemista.

Pulkin ja tutkijakollegoiden palkitussa tutkimuksessa selvitettiin, miksi tuuleen huutaminen tuntuu ihmisistä vaikealta, vaikka oikeasti äänilähde säteilee enemmän vastatuuleen kuin myötätuuleen. Tutkimuksen lopputulos oli yllättävä, mutta yksinkertainen: vastatuuleen huutaessa ihminen kuulee itsensä huonommin. Tämä johtuu siitä, että kun ihminen huutaa vastatuuleen, korvat ovat suuhun nähden myötätuulen suunnassa. Tällöin ääni kulkeutuu niihin heikommin.

Screenshot of Ville Pulkki's video greeting at the gala.
Kuvakaappaus Ville Pulkin videotervehdyksestä gaalassa.

Palkinnoilla halutaan hauskuuden ja innostavuuden lisäksi korostaa uteliaisuuden merkitystä. Uteliaisuus toimikin alkusysäyksenä sille, että Pulkki lähti aihetta tutkimaan. Hän kokee uteliaisuuden tärkeänä ominaisuutena itselleen tutkijana.

"Uteliaisuuteni yleensä herää voimakkaampana, jos löydän jonkin asian, jota ei ole aiemmin löydetty tai selitetty. Kun uteliaisuus herää, asia jää pyörimään päähän, ja siitä hankkii taustatietoa. Tätä kautta asia menee syvemmälle johonkin ajatteluprosesseihin, ja usein jonkinlaiset tiedostamattomat tajunnan prosessit sitten auttavat ongelmanratkaisussa", Pulkki kertoo. 

Lisätietoja

Professori Ville Pulkki
[email protected]
050 520 8392

Lue lisää

To make the measurements, a car was used to move a model of a shouter, generating wind past it.

Luulitko, että tuuleen huutaminen on vaikeaa? Aalto-yliopiston tutkijat todistivat, että kyse onkin jostain ihan muusta

Sanonta ”kuin tuuleen huutaisi” ilmaisee tilannetta, jossa ihminen kokee, ettei vastapuoli ymmärrä, mitä hänelle yritetään sanoa. Aalto-yliopiston tutkijat ovat nyt selvittäneet, että ongelma ei piilekään tuuleen huutamisessa, vaan vika löytyy kuulostamme.

Uutiset
Aalto University Acoustic Lab

Akustiikan laboratorio

Akustiikan laboratorio on Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimuskeskus, joka keskittyy äänenkäsittelyyn ja tilaääneen.

 Äänen viivettä on tutkittu Suomen hiljaisimmassa huoneessa Otaniemessä sijaitsevassa kaiuttomassa huoneessa.  Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitos

Informaatio- ja tietoliikennetekniikan laitoksen tutkimus ja opetus keskittyvät ICT-teknologiaan, sähkötekniikkaan ja sen perusilmiöihin. Laitos tekee tutkimusta informaatio- ja kommunikaatiotekniikan perusteiden, ihmiskeskeisen teknologian sekä viestintä- ja verkkojärjestelmien aloilla.

Koulutamme tulevia asiantuntijoita ja johtajia kaikilla tutkintotasoilla: kandidaatti, maisteri ja tohtori. Laitoksellamme on johtava ja kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimusinfrastruktuuri, jota laajennetaan ja kehitetään jatkuvasti Otaniemen kampuksellamme.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.