Heikot signaalit tuovat viestejä tulevaisuudesta

Tänä vuonna käsityksemme maailmasta muuttui vauhdilla. Koronavirus sulki toimistot, yliopistot ja valtioiden rajat, opetti meitä pitämään välimatkaa toisiimme, desinfioimaan kätemme ja hoitamaan palaverit videoyhteyksillä. Maailmanlaajuinen epidemia näytti yhtäkkiseltä ja täysin ennustamattomalta mullistukselta.

Mutta oliko pandemia sittenkään niin yllättävä asia?

Ehkä koronaviruksen seuraukset tuntuivat äkillisiltä siksi, ettemme huomanneet maasta toiseen vyöryvää sairausaaltoa ennustavia heikkoja signaaleja.

Virustutkijat ovat varoitelleet pitkään eläinperäisistä taudeista, joita vastaan ihmisellä ei ole vastustuskykyä.

Esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden takainen SARS oli lähtöisin lepakoista ja kymmenen vuoden takainen sikainfluenssa sioista.

Etenkin kiinalaisten ruokatorien villieläinkauppaa on pidetty riskinä. Uhkaa on paisuttanut väestönkasvun ja kaupungistumisen lisäksi myös massaturismi, joka lennättää vaaralliset virukset maasta toiseen suihkulentokoneen nopeudella.

Eläviä eläimiä kaupustelevalta ruokatorilta käynnistyneen kulkutaudin leviäminen oli tavallaan vain ajan kysymys.

Tulevaisuudentutkijat kutsuvat heikoiksi signaaleiksi juuri nykyhetkessä ilmeneviä, mutta helposti piiloon jääviä vihjeitä tulevaisuuden muutoksista.

”Heikko signaali on mahdollisen muutoksen ensioire”, sanoo tulevaisuudentutkija Mikko Dufva.

Heikot signaalit virkistävät ajattelua

Tulevaisuudentutkimuksen tunnetuimpiin käsitteisiin kuuluvat digitalisoitumisen ja ilmaston lämpenemisen kaltaisiin jättimuutoksiin viittaava megatrendi ja pienempiä kehityssuuntia kuvaava trendi.

Vaikka megatrendit vaikuttavat niin kokonaisiin kansakuntiin kuin yksittäisiin kansalaisiin, tulevaisuuden hahmottaminen yksinomaan niiden avulla menisi pieleen. Tunnettuihin ilmiöihin juuttuminen kutistaisi käsityksemme tulevaisuudesta liian kapeaksi.

Sitrassa tulevaisuusasiantuntijana työskentelevä Dufva sanoo, että juuri tässä on heikkojen signaalien voima. Ne laajentavat käsitystämme siitä, minkälaisista palikoista todellisuus rakentuu.

”Tämä on oleellista nykyisessä yllätysten ajassa, jossa meidän täytyy haastaa sitä, mitä pidämme tavallisena tai normaalina. Samalla voimme pitää silmät auki nouseville ilmiöille.”

Tulevaisuudentutkimus auttaa monitieteisenä tutkimusalana juuri yllätysten hahmottamisessa. Käytäntöön tulevaisuudentutkimus viedään ennakoinnin menetelmin. Ennakoinnissa tarkkaillaan ja tulkitaan muutoksista enteileviä vihjeitä esimerkiksi heikkojen signaalien avulla.

Dufva korostaa, että heikot signaalit eivät ole ennusteita, vaan pikemminkin ajattelun virkistäjiä.

”Ne auttavat meitä tunnistamaan toisenlaisia tulevaisuuksia. Parhaimmillaan sellaisia, joita emme olisi muuten pystyneet kuvittelemaan.”

Roskisdyykkaus oli vihje muutoksesta

Dufva muistuttaa tulevaisuustutkija Elina Hiltusen huomiosta, että ensi näkemältä heikot signaalit näyttävät oudoilta tai hullunkurisilta.

Käytännön esimerkiksi sopii Dufvan mielestä roskisdyykkaus.

Viime vuosikymmenellä poistoruokien penkominen roskiksista näyttäytyi lehtien sivuilla vaihtoehtoväen kummalliselta elämäntapavalinnalta. Myös ruokakauppaketjut suhtautuivat roskalaatikoita kaivaviin kierrättäjiin penseästi.

Vähä vähältä asenteet muuttuivat. Nykyisin hävikkiruokaa jaetaan ilmaiseksi sitä tarvitseville, myydään asialle vihkiytyneissä kaupoissa ja tarjoillaan jopa hävikkiruokaan erikoistuneissa ravintoloissa.

Heikoilta signaaleita vie Dufvan mukaan yleensä viidestä kymmeneen vuotta ennen kuin ne kypsyvät ilmiöiksi.

”Näin jälkiviisaasti voi sanoa, että roskisdyykkaus on ollut heikko signaali. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että meidän kannattaa joskus haastaa ajatusmallejamme.”

Tutkijat heikkojen signaalien lähteinä

Heikkojen signaalien tunnistaminen on aina subjektiivista. Samat asiat eivät yksinkertaisesti yllätä meitä kaikkia.

Dufva käyttää esimerkkinä synteettistä biologiaa. Mikrobeilla voidaan tuottaa hämähäkin seittiä muistuttavaa biosynteettistä silkkiä ja jopa korvata öljypohjaisia materiaaleja kuluttajatuotteissa.

Moni varmasti ällistyisi Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkijoiden tuottamasta stereokuulokkeiden prototyypistä, jonka pehmeät osat syntyivät sienirihmastoa kasvattamalla.

”Jos on tutkinut synteettistä biologiaa, niin ei se ole millään tavalla yllättävää, vaan arkipäivää”, Dufva sanoo.

Uutta tietoa synnyttävät tutkijat sopivatkin usein heikkojen signaalien lähteiksi. Yhtä lailla muutoksia voivat ennakoida taiteilijat, yhteiskunnan epäkohtiin pureutuvat kansalaisliikkeet ja erilaiset marginaaliryhmät.

Kun Dufva pari vuotta sitten kokosi Sitralle tietokantaa heikoista signaaleista, hän käytti lähteinään esimerkiksi lyhyitä uutisia, Twitter-tilejä ja ennakointiaiheisia blogeja. Yksittäiset signaalit vaihtelivat kehoaan virittelevistä biohakkereista Kiinan kansalaisten pisteytysjärjestelmään ja Golf-virran heikkenemiseen.

Signaalit Dufva jaotteli niin sanotulla PESTEC-kategorisoinnilla, jossa omat ryppäänsä saivat poliittiset, taloudelliset, teknologiset, ympäristöön liittyvät ja kulttuuriset signaalit.

Vasta kun yksittäisestä aihepiiristä kertyy tarpeeksi samaan suuntaan osoittavia huomioita, heikkojen signaalien voi aavistella ennakoivan laajempaa muutosta.

Tutkimukset geneettisesti muokattujen mikrobien tuottamista materiaaleista saattaisivat esimerkiksi enteillä tavarantuotannon vallankumousta. Kenties arkiset käyttöesineemme kasvatetaan tulevaisuudessa suoraan kotitalouksien, maatalouden ja teollisuuden jätevirroista.

Näin heikot signaalit voivat Dufvan mielestä auttaa meitä avartamaan käsityksiämme siitä, mihin suuntaan maailmamme saattaa muotoutua.

”Voimme nähdä mahdollisuuksia, joita emme ehkä olisi muutoin nähneet.”

Vakuuta itsesi tulevaisuuden varalle

Kaikki heikot signaalit eivät kerro myönteisistä mahdollisuuksista. Monet niistä kertovat riskeistä.

Siksi heikkojen signaalien järjestelmällistä tarkastelua voi ajatella myös vakuutuksena tulevaisuuden varalle, sanoo Aalto-yliopiston systeemianalyysin professori Ahti Salo.

Salon mukaan tulevaisuustiedon varhaista tunnistamista on jo opittu pitämään monissa organisaatioissa tärkeänä – ainakin puheen tasolla.

Valitettavasti puhe ei aina muutu teoiksi.

”Heikkojen signaalien seuraamisen tärkeys tiedostetaan, mutta sitä voitaisiin tehdä käytännössä paljon paremminkin”, Salo sanoo.

Salo osallistuu itse ennakointityöhön valtioneuvoston kanslian Ennakointiluotsissa. Ennakoinnin neuvonantajaryhmä on osa Suomen virallista ennakointijärjestelmää, joka auttaa esimerkiksi hallituksen tulevaisuusselonteon rakentamisessa.

Heikkojen signaalien systemaattinen havainnointi voisi Salon mukaan herättää yritykset huomaamaan esimerkiksi toimintaympäristön nopeat muutokset. Joskus ne saattavat tietää kokonaisen toimialan mullistusta tai bisnesmallin rapautumista.

Viime vuosina tällaisia muutoksia ovat synnyttäneet varsinkin alustatalouden yritykset, joista tunnetuimpiin kuuluvat liikkumista ja majoituspalveluja mullistaneet Uber ja Airbnb.

Puutu haavoittuvuuksiin hyvissä ajoin

Kun tulevaisuuden riskeihin pureudutaan heikkojen signaalien kautta, yhteiskunnan haavoittuvuus saattaa yllättää.

Riskejä lisäävät keskinäisriippuvuudet niin energian, raaka-aineiden kuin vaikkapa elektroniikkateollisuuden komponenttien tuotannossa. Ne voivat luoda haavoittuvuuksia, jotka leviävät yhteiskuntaan ketjureaktiona.

Esimerkiksi Suomenlahdella kulkee parikymmentä jättimäistä öljytankkeria päivässä. Riskienhallintaan liittyvässä ennakoinnissa öljytankkerit näyttäytyvät ympäristöriskin ohella myös mahdollisena sähköntuotannon haavoittuvuutena.

”Jos Suomenlahdella tapahtuisi oikein paha tankkerionnettomuus, öljyvuoto voisi estää voimaloiden jäähdytysveden oton merestä”, Salo sanoo.

Koronaviruksen voisi puolestaan tulkita tulevaisuudentutkimuksen käsitteistöllä niin sanottuna villinä korttina eli yllättävänä, äkillisenä ja merkittävänä muutostekijänä. Salo muistuttaa, että myös pandemioiden tuottamiin riskeihin on silti mahdollista varautua.

”Jos heikko signaali pystytään tunnistamaan oikeassa vaiheessa, riskien hallinnassa ja turvallisuuden parantamisessa voidaan onnistua paljon paremmin. Alkuvaiheessa on helpompi tehdä korjaavia toimenpiteitä.”

Käytä signaaleja kilpailutekijänä

Yritysten menestyminen riippuu yhä vahvemmin niiden ennakointikyvystä. Salo peräänkuuluttaakin heikkojen signaalien järjestelmällistä kartoitusta osana organisaatioiden ennakointiprosessia.

”Esimerkiksi ennen isompien strategioiden linjauksia olisi hyvä tehdä heikkojen signaalien kartoitusprosessi, jotta sitten ollaan ainakin valveutuneempia.”

Työkaluja kyllä löytyy. Tulevaisuudentutkimuksen työvälineistä käytännön ennakointiin soveltuu esimerkiksi Delfoi-tekniikka.

Delfoi on eräänlainen monivaiheinen kysely, jonka osallistujamäärä vaihtelee muutamista kymmenistä jopa satoihin asiantuntijoihin.

Ensimmäisellä kierroksella osallistujilta voidaan hakea näkemyksiä vaikkapa tulevaisuuden tuoteinnovaatioista. Seuraavalla kierroksella kyselyä tarkennetaan vastausten perusteella. Lopulta tulokset analysoidaan tilastollisesti ja sisällöllisesti.

Elina Hiltusen tulevaisuusikkuna-menetelmässä heikkojen signaalien keräämiseen kannustetaan puolestaan koko yritystä.

Tulevaisuusikkunaan osallistuvat työntekijät näpsivät puhelimillaan kuvia kiinnostavina pitämistään asioista. Kuvatekstein varustetut kuvat lisätään kuvaesitykseen, joka pyörii esimerkiksi yrityksen kahvihuoneessa tai neuvottelutiloissa.

Ahti Salo sanoo, että heikot signaalit voisivat kasvaa tärkeäksi kilpailutekijäksi, jos yritykset reagoisivat niihin nopeammin. Tulokset näkyisivät parempina palveluina ja tuoteinnovaatioina.

”Parhaassa tapauksessa löydetään kultajyviä. Ja ennakointi voidaan toteuttaa aika kevyesti.”

Ennakointia ei silti kannata jättää vain yrityksille ja muille organisaatioille. Salon mielestä meidän kaikkien kannattaisi pysyä valppaana niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen liittyvän tiedon äärellä. Tarvittavia valmiuksia voi Aalto-yliopistossa kehittää tulevaisuudentutkimuksen sivuaineen kursseilla.

”Elämme jatkumossa. Sen jatkumon ymmärtäminen on osa sitä kaikupohjaa, josta jokaisen asiantuntijan näkemyksellisyys rakentuu.”

Tiivistä ideat skenaarioiksi

Auttaisivatko heikot signaalit ja ennakointi myös ihmiskunnan suurimpien haasteiden ratkaisemisessa?

Tutkijat pohtivat nimittäin yhä useammin sitä, kuinka tulevaisuutta koskeva tieto johtaisi parempiin tulevaisuuksiin meidän kaikkien kannalta.

Juuri tulevaisuuden vaihtoehdot ovat myös Aalto-yliopiston kestävän muotoilun apulaisprofessorin İdil Gaziulusoyn työn ytimessä. Hän muistuttaa, että muotoilun rooli on laajentunut viime vuosikymmenien aikana.

”Perinteisesti design on ollut kulutusyhteiskunnan palvelija. Osa muotoilusta on sitä edelleen, mutta ammattikunta suhtautuu vanhaan rooliin yhä kriittisemmin.”

Fyysisten tuotteiden sijaan suunnittelijan työn kohde on esimerkiksi aineeton palvelupolku, käyttäjäkokemus tai jopa yhteiskunnallinen muutosprosessi.

Gaziulusoyn oma työ liittyy juuri yhteiskunnallisiin siirtymävaiheisiin kestävän kehityksen näkökulmasta.

”Painotamme muun muassa osallistamisen prosesseja, joissa suunnittelijoilla on tärkeä rooli.”

Esimerkiksi sopii Gaziulusoyn tutkimushanke Australiassa. Hän tutki Melbournessa uusia vaihtoehtoja Etelä-Australian kaupungeille kestäviksi ja vähähiilisiksi tulevaisuuksiksi.

Hankkeen käynnistäneisiin tulevaisuustyöpajoihin osallistui noin sata eri alojen asiantuntijaa tutkimuslaitoksista teollisuuteen, kansalaisjärjestöihin ja päätöksentekijöihin.

Työpajoissa visioitiin nykyhetken ilmiöiden pohjalta tulevaisuutta, jossa ilmastonmuutosta hillitsevät päästörajoitukset olisi onnistuneesti toteutettu.

Suunnittelijat konkretisoivat asiantuntijoiden ajatukset kuvitteellisiksi välähdyksiksi vuodesta 2040. Tähän tapaan: Pyöräilystä tulee Melbournen tärkein liikennemuoto. Autot jäävät julkisen liikenteen käyttöön. Postin ja tavaroiden kuljetuksesta vastaavat droonit. Rakennukset keräävät aurinkoenergiaa, ja niiden puutarhoja käytetään ruoantuotantoon.

Monivuotisen hankkeen kerryttämät huomiot tiivistettiin lopulta tulevaisuuden kehityskulkuja mallintaviksi skenaarioiksi. Ne kertoivat esimerkiksi siitä, että kestävää kehitystä voidaan tavoitella aivan erilaisista arvomaailmoista käsin.

”Yhdessä skenaariossa keskeisenä toimijana oli vahva hallinto, toisessa elinkeinoelämä, kolmannessa yhteisöt ja neljännessä mikroyrittäjät.”

Gaziulusoy huomauttaa, että Australiassa luodut skenaariot olivat ennen muuta työkaluja erilaisten näkemysten testaamiseksi, eivät tulevaisuuden työsuunnitelmia.

”Olisi vaarallista sitoutua liian tarkasti määriteltyyn tulevaisuuteen maailmassa, joka on uskomattoman epävarma ja monimutkainen.”

Sama ajatus pätee tulevaisuustyöhön laajemminkin. Tärkeää ei ole niinkään se, osuuko ennakointi tarkasti kohdilleen. Oleellisempaa on se, että osaisimme toimia nykyhetkessä fiksummin.

Ehkä voisimme nähdä myös koronaviruksessa heikkoja signaaleja. Ainakin pandemia sai meidät huomaamaan, ettei kriisi ratkea pelkällä virustutkijoiden ja terveysviranomaisten työllä. Selviäminen vaatii meidän kaikkien osallisuutta, olipa kyse sitten etätöistä, turvaväleistä tai kasvomaskien käytöstä.

Ehkä samanlainen yhteistyökyky voisi auttaa meitä luomaan tulevaisuuden, jossa ilmastonmuutoskin on pysäytetty.

Teksti: Panu Räty. Kuvitus: Noora Typpö.
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 27 lokakuussa 2020.