Uutiset

Emilia Hernesniemi ohjaa Aalto-yliopistolle dokumenttielokuvan

”Radikaalia luovuutta tarvitaan aina, kun haluamme muuttaa maailmaa”
Elokuvaaja Iiris Sjöblad ja ohjaaja Emilia Hernesniemi radikaalista luovuudesta kertovan dokumenttielokuvan kuvauksissa. Kuva: Hayley Le
Elokuvaaja Iiris Sjöblad ja ohjaaja Emilia Hernesniemi radikaalista luovuudesta kertovan dokumenttielokuvan kuvauksissa. Kuva: Hayley Le

Dokumenttielokuva esittelee radikaalia luovuutta, eli rohkeaa, ennakkoluulotonta ajattelua ja toimintaa esimerkiksi tutkimuksen, taiteen, yrittäjyyden, oppimisen ja yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmista. Ääneen pääsevät mm aivotutkijat, satelliittikehittäjät, merilevätaiteilijat, teekkarit, startup-yrittäjät, muotisuunnittelijat ja jäätutkijat.  
 
Radikaalisti luovaa ajattelua, visioita, ratkaisuja ja toimintaa tarvitaan epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa enemmän kuin koskaan ennen. Silti radikaali luovuus, tai luovuus ylipäätään, on alihyödynnetty resurssi suurimmalle osalle organisaatioista, yksilöistä ja yhteiskunnista, sillä se edellyttää myös paljon kokeilemista, täysin uusille ja mahdollisesti epämukaville alueille menemistä. 

Aalto-yliopisto on valinnut radikaalin luovuuden yhdeksi strategisista, koko yliopiston läpileikkaavista teemoista. Aiheesta on nyt työn alla pitkä dokumenttielokuva, jonka ohjaa ja käsikirjoittaa muun muassa Hei hei Tornio -dokumentin ohjannut Emilia Hernesniemi. Palkittu ohjaaja sanoo, että luova prosessi vaatii intohimoa, rahoitusta ja valtavaa uskoa yhteisöön, työhön ja omaan potentiaaliin. 

”Luovassa työssä – oli se tutkimusta, taidetta tai yrittäjyyttä – toivottu lopputulos ei ole koskaan taattu. Teoksen pääviesti on selkeä: radikaalia luovuutta tarvitaan aina, kun haluamme muuttaa maailmaa. Luovuus on rohkeutta ja tekoja, se kuuluu kaikille ja se elää meissä kaikissa”, Hernesniemi toteaa. 

Dokumentin kuvaa Iiris Sjöblad, joka on Hernesniemen tavoin opiskellut Aallon elokuvataiteen laitoksella. Muun muassa parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon voittanut dokumentti Hei hei Tornio syntyi sekin Hernesniemen ja Sjöbladin yhteistyönä. 
 

Rehtori Ilkka Niemelä: Radikaali luovuus on koko yhteiskuntaa koskeva aihe 

Radikaali luovuus tarkoittaa rohkeaa uudistumista, joka muuttaa ihmisten, organisaatioiden tai yhteiskuntien toimintatapoja perusteellisella tavalla, pohtivat elokuvan tekijät. Sitä voidaan hyödyntää ongelmanratkaisussa ja innovaatioissa, ja sen avulla voidaan edistää paitsi elinvoimaisemman myös myötätuntoisemman yhteiskunnan luomista: yhteiskunnan, jossa ihmisiä rohkaistaan ajattelemaan sekä toimimaan yli nykyisten rajoitteiden ja rakenteiden.  

”Radikaalisti luova ajattelu ja toiminta ilmentää hyvin Aalto-yliopiston syntyä erilaisten huippuosaamisten epätyypillisenä yhdistelmänä. Meille kuitenkin luovuus – tai vieläpä radikaali luovuus – on myös laaja, koko yhteiskuntaa koskeva aihe, joka ansaitsee tulla tarkastelluksi myös taiteellisesti itsenäisen teoksen kautta ja siten ehkä koskettaa ja herättää ajatuksia mahdollisimman monessa ihmisessä”, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kertoo dokumentin taustoista. 

Vastaavina tuottajina dokumenttielokuvassa toimivat Milla Kokko Aalto-yliopistosta sekä Kimmo Syväri tuotantoyhtiö Koski Syväristä. Milla Kokko muistuttaa, että radikaali luovuus vaatii kykyä ja halua sietää riskejä, ja joskus jopa kaoottisilta tuntuvien kokonaisuuksien hyväksymistä.  

”Aluksi monet radikaalisti luovat ratkaisut näyttävät mahdottomilta tai jopa naurettavilta. Radikaali luovuus voi myös rikkoa tai uhata olemassa olevia rakenteita ja siksi se tuntuu niin haastavalta. Myös tämän elokuvan tuotantotapa yliopiston, yksittäisten elokuva-ammattilaisten ja tuotantoyhtiön yhteistyönä on monella tapaa poikkeuksellinen ja on vaatinut koko tiimiltä aivan uudenlaista toimintamallia”, Kokko sanoo.  

Elokuvaa kuvataan kevään 2023 aikana ja ensi-ilta nähdään syksyllä 2023.  

Lisätiedot: 
Milla Kokko, Aalto-yliopisto 
Radical Creativity, Senior Specialist / Executive Producer 
[email protected] / +358 40 8600277 

Riikka Mäkikoskela, Aalto-yliopisto 
Head of Radical Creativity 
[email protected] / +358 45 131 3562 
 

Radical creativity illustration: Anna Muchenikova

Radikaali luovuus

Rakennamme vahvan, luovan yhteisön tukemaan uutta ajattelua.

Strategiamme
Emilia Hernesniemi's documentary film Goodbye Tornio tells about Vilma, 18 years old high school graduate

Emilia Hernesniemen Hei hei Torniolle parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto

Jussi-palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa opiskelijaelokuvalle.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Tulevaisuuden uran pohtimisessa käytetään luovuutta.
Opinnot Julkaistu:

Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta

Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.