Kun katsot matkaa opiskelujen alusta tähän päivään, mitä erityistä opit?
Kannan ylpeydellä sitä, että olen ollut aaltolainen ja Aallon opiskelija. Tunnen kuuluvani yhteisöön, jossa on ihmisiä kaikessa inhimillisyydessään.Aaltolaisuus on minulle tekemisen meininkiä, käsien laittamista saveen, sitä ettei pelätä muutosta, ja rohkeutta tehdä eikä meinata.
Olen oppinut arvostamaan, kunnioittamaan ja kuuntelemaan itseäni. Olen käynyt aika kivisen tien siinä, kuka minä olen ja mitä minä haluan, sekä miten minä teen asioita. Nuoruuden innokkuus ja kunnianhimo yhdistettynä sykkeeseen ympärillä ovat ajaneet epäterveellisiin tapoihin. Olen iloinen siitä, että olen paremmin oppinut tuntemaan, että kuka itse asiassa on Leila ja mitä hän haluaa, ja mitkä ovat hänen rajansa. Pystyn antamaan eniten, kun olen paras versio itsestäni.
Mitä ajattelet opiskelijoiden hyvinvoinnista juuri nyt?
Kun puhutaan opiskelijoiden ja opiskelijayhteisön hyvinvoinnista, ensimmäinen asia on huoli. Aloitin opiskelun vuonna 2015, ja siitä lähtien opiskelijoiden hyvinvointi on mennyt aikamoista alamäkeä. Opintotukea on pienennetty, ja yliopisto ja valtio painostavat opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa. Se on sinänsä ymmärrettävää, mutta jos olisin itse valmistunut viidessä vuodessa kemian tekniikan maisteriksi, en tiedä miten hyödyllistä se olisi ollut kenellekään.
Esimerkiksi Helsingin yliopistolla joka kolmas opiskelija on uupunut. Minulla itsellänikin on masennus- ja uupumusdiagnoosi. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että olen saanut apua ja päässyt kuntoutuspsykoterapiaan YTHS:n kautta. Voin nyt joka päivä paremmin. Tiedän, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Aallon opiskelijat ovat tosi kunnianhimoisia. Tämä on yksi parhaista yliopistoista Suomessa. Opinnot ovat vaativia, ja minusta tuntuu, että ihmiset ovat myös itselleen tosi vaativia. Ympäröivä yhteiskunta painostaa suoriutumiseen, menestymiseen ja pärjäämiseen. Opiskelijoita valmistuu uupuneina ja ahdistuneina.
Mitä pitäisi mielestäsi tehdä, jotta kelkka voitaisiin kääntää?
Ennen kaikkea pitäisi keskittyä siihen, miksi me olemme tässä tilanteessa, ja miksi opiskelijoilla on niin paljon paineita ja pahoinvointia. Fokus täytyisi laittaa ennaltaehkäisyyn ja ongelmien kitkemiseen. Kulttuurin ei pitäisi olla sellainen, että olet huono, surkea ja epäkelvollinen kansalainen, jos et valmistu viidessä vuodessa.
Yliopisto yksinään ei voi asialle mitään, koska rahoitus tulee valtiolta. Siksi kysynkin, voitaisiinko opiskelijoita lakata ajattelemasta resursseina ja yliopistoa koneistona? Voisiko yliopisto olla enemmänkin kasvualusta? Suurin osa opiskelijoista on nuoria aikuisia, ja nämä ovat tosi tärkeitä vuosia ihmisen kasvamisen ja kehityksenkin kannalta. Paineviidakko ei voi olla hyväksi kenellekään.