Uutiset

Hyvän tieteellisen käytännön ohjeistus (HTK-ohje) on uudistunut

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) antama Hyvän tieteellisen käytännön ohjeistus (HTK-ohje) on uudistunut. Päivitystyö on toteutettu yhteistyössä tutkijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Aalto-yliopisto on sitoutunut noudattamaan hyvän tieteellisen käytännön ja sen loukkausepäilyjen selvittämistä koskevaa, uusittua ohjetta 28.8.2023 alkaen. Kansallisen ohjeen Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa on antanut Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Aalto-yliopisto on ollut sitoutunut saman ohjeen edeltävään, vuonna 2012 annettuun versioon ja soveltaa sitä siirtymäohjeiden mukaisesti. Uusittu ohje antaa tietoa hyvän tieteellisen käytännön mukaisesta toiminnasta tutkimuksessa ja tutkimusorganisaatiossa. Lisäksi ohje sisältää menettelyohjeet hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen tutkimisesta.

Tutkijoita uusi ohjeistus sitoo välittömästi. Ohjeeseen sitoutuminen velvoittaa yliopistoa noudattamaan sitä kaikessa tutkimustoiminnassa ja kaikilla tieteenaloilla. Sitoutuminen tarkoittaa siten, että jokaisen yliopistoyhteisön jäsenen (tutkijat, opiskelijat, muu henkilöstö) tulee tuntea hyvän tieteellisen käytännön vaatimukset ja noudattaa niitä. Yliopisto tarjoaa hyvästä tieteellisestä käytännöstä tietoa, koulutusta ja tukea. Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen on osa yliopiston eettisiä periaatteita. Lisätietoja: 

Opiskelijoita koskevat uudet ohjeet vahvistetaan vuoden loppuun mennessä Akateemisten asiain komiteassa. Lisätietoja opiskelijoiden ohjeistuksesta:

Aalto-yliopisto vastaa omassa yhteisössään tapahtuneista mahdollisista hyvän tieteellisen käytännön loukkausten selvittämisestä uudistetun ohjeen mukaisesti. Lisätietoja:

Ohjeen keskeiset uudistukset

Päivitystyössä on selkiytetty kansallisen ohjeistuksen yhteneväisyyttä eurooppalaisen käytännön kanssa. 

Keskeisimmät päivitettyyn ohjeeseen tehdyt muutokset ovat:

  • HTK-prosessin kestoa ja TENKin lausunnon pyytämisaikaa on lyhennetty,
  • tutkimusetiikan tukihenkilöiden toimenkuva on lisätty,
  • hyvän tieteellisen käytännön vastaisen toiminnan luokittelua on yhtenäistetty kansainvälisen käytännön kanssa,
  • HTK-loukkausten tunnistamiseen on liitetty vakavuusasteen arviointi,
  • eurooppalainen suositus HTK-loukkaustutkinnan osapuolten suojelusta on otettu huomioon,
  • tutkijoiden merkityksellisten sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuus on lisätty,
  • pro gradu -tasoisiin opinnäytteisiin kohdistuneiden loukkausepäilyjen käsittely on vastuutettu korkeakouluille ja
  • hyvä tieteellinen käytäntö on käännetty englanniksi research integrity.

Linkki pdf-tiedostoon. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (tenk.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.
XX
Kampus Julkaistu:

PechaKucha- tilaisuus tarjosi Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoriopiskelijoille uudenlaisen haasteen

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen PechaKucha haastoi korkeakoulun tohtoriopiskelijat esittämään väitöskirjansa aiheet kuudessa minuutissa. Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 22. toukokuuta Otaniemen A Gridissä.