Uutiset

Aalto ARTS -kesäkoulu tutkii veden merkitystä taiteen linssien läpi

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kesäkoulun teema on tänä vuonna vesi, jonka merkitystä käsitellään monialaisesti taiteen, elokuvan ja digitaalisuuden näkökulmista.
Yhdeksän suurta jäälohkaretta muodostivat taideinstallaation Kansalaistorilla Helsingissä 2021
Erkko Aartin ja Cecilia Damströmin taideteos Indisputable Case of Emergency (ICE) Kansalaistorilla Helsingissä 2021 muistutti ilmastonmuutoksesta

Kesäkoulun teema "Embodied Water" kutsuu osallistujia syventymään veden merkitykseen ja tutkimaan veden kulttuurisia, ympäristöllisiä ja sosioekonomisia ulottuvuuksia.

Monialaisen työskentelyn avulla tavoitteena on tutkia veteen liittyviä yhteiskunnallisia haasteita sekä lisätä tietoisuutta niin maailmanlaajuisista kuin paikallisista vesikysymyksistä. Pyrkimyksenä on määritellä uudelleen ymmärryksemme vedestä, ja nähdä se ei pelkkänä luonnonvarana vaan myös yhteiskunnallisen muutoksen katalysaattorina.

Taiteen, teknologian ja muotoilun välisiä rajoja ylittämällä osallistujat pystyvät löytämään innovatiivisia ratkaisuja veteen liittyviin haasteisiin. 

Kesäkoulu on suunniteltu taiteen, median ja elokuvataiteen opiskelijoille immersiiviseksi kokemukseksi, ja sen tavoitteena on ylittää tavanomaiset rajat yhdistämällä dramaturgista ja elokuvallista kerrontaa, digitaalisia työkaluja ja tekoälyä muun muassa datavisualisointiin, pelisuunnitteluun, elokuvaan sekä virtuaaliseen todellisuuteen.

”Haluamme hyödyntää datavisualisoinnin voimaa ja luoda lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden avulla immersiivisiä tarinoita, minkä ansiosta veden rooli kollektiivisessa tietoisuudessamme on helpompi hahmottaa”, kertoo professori Rupesh Vyas Aalto-yliopiston taiteen ja median laitokselta.

”Kesäkoulu kokoaa yhteen elokuvan ja elokuvauksen visuaalisen kerronnan keinot sekä opiskelijoiden tuoreet näkökulmat ja yliopistojen elokuvaosaajat. Lähestymme veden teemaa ja veden kaiken läpäisevää merkitystä ekosysteemillemme elokuvallisena tunteena, visuaalisen dramaturgian ymmärrystä syventäen”, kertoo Professori Rauno Ronkainen elokuvataiteen laitokselta. 

”Harjoituksissa hyödynnämme pääkaupunkiseudun merellistä ulottuvuutta, yhteistyötä eri ulkopuolisten toimijoiden avulla tavoitteenamme luoda erilaisia visualisointeja, joiden avulla havainnollistamme ihmisen suhdetta veteen tunteen- ja analyyttisen ajattelun tasoilla.” 

Monialaista ja poikkitieteellistä yhteistyötä

Kahden viikon kurssilla opiskelijat tutkivat vesiaihetta digitaalisten ja taiteellisten näkökulmien kautta Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä. Opiskelijoiden yhteistyöprojekteissa yhdistyvät luennot, suunnittelu, tutkimustyö ja käytännön työskentely kansainvälisissä työryhmissä. Ohjelmassa on myös vierailuja muun muassa Espoon Blominmäen vedenpuhdistuslaitokseen sekä Helsingin ja Espoon saaristoon.

Aalto ARTS -kesäkoulu toteutetaan yhteistyössä aiempaa laajemman partneriverkoston kanssa. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteistyökumppaneita vuoden 2024 kesäkoulussa ovat Politecnico di Milano (IT), New York University, Game Center, Tisch School of The Arts (NY, US), Technologico de Monterrey (MX), University of Lusofona (PT), National Institute of Design (IN), Singapore University of Technology and Design, SUTD (SG), National Film and Television School (UK), University of Technology Delft (NL), The New School, Parsons School of Design (NY, US) ja Institute of Art, Design and Technology (IR). 

Aallosta kesäkoulun suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat taiteen ja median sekä elokuvataiteen laitos. Mukana on myös yhteistyötahoja, kuten John Nurmisen säätiö.

Kesäkoulu järjestetään 18.–30. elokuuta Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja sitä edeltää 11. kesäkuuta järjestettävä seminaari sekä kesän aikana tapahtuva itsenäinen opiskelu. Kesäkoulun tuloksia esitellään näyttelyssä Aalto-yliopiston kampuksella Helsinki Design Weekin aikana syyskuussa 2024.

Aalto ARTS -kesäkoulu on saanut rahoitusta Jane ja Aatos Erkon säätiöltä vuosille 2020–2025.

Yhteystiedot: 

Kesäkoulukoordinaattori Venla Luukkonen, [email protected] 

Kansainvälisten suhteiden päällikkö Iina Ekholm, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.