Toimipisteet

Saha

Saha on ensimmäinen Alvar Aallon suunnittelema rakennus Otaniemessä, ja näin ollen kampuksen vanhin rakennus. Nykyisin rakennus toimii Aalto-yliopiston Kauppatieteiden ylioppilaiden tapahtumatilana.
Saha Konemiehentie 1 KY Festival Hall Kuva / Image: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen / Aalto University

Tietoa rakennuksesta

Rakennuksessa sijaitsee Aalto-yliopiston Kauppatieteiden ylioppilaiden (KY) tapahtumatila, joka on mahdollisuuksien mukaan myös vuokrattavissa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja Aalto-yliopiston korkeakoulujen tarpeisiin. Kokonaispinta-alaltaan 460 m2 kattava Saha käyttää kaukolämpöä ja geoenergiaa. Rakennuksessa on maalämpöjärjestelmä, joka tuottaa vuosittain noin 100 MWh edestä lämpöä.

Alvar Aallon ensimmäinen Otaniemeen suunnittelma rakennus oli pitkään pelkkä kylmä kuori sahauslinjan ympärillä, sillä rakennuksessa ei ollut edes eristeitä. Saha palveli entisen Teknillisen korkeakoulun kampusta vilkkaan rakentamisen aikana 1950- ja 60-luvuilla ja myöhemmin Sahalla koulutettiin puunjalostustekniikan osaston opiskelijoita.

Avoinna sopimuksen mukaan.

Rakennuksessa sijaitsevat:

School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Students with bicycles in Otaniemi

Aalto-yliopistokiinteistöt - ACRE

Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE) ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja Otaniemessä ja Töölössä. Luomme uusia konsepteja ja yhteiskäyttöisiä tiloja myös yliopiston ulkopuolisille tahoille muodostaen Otaniemestä ainutlaatuisen yhteistyökeskittymän ja maailman innostavimman kampuksen.

Kampus
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: