Uutiset

Metsähovin radiotutkimusasema julkaisee aurinkodataa yli neljän vuosikymmenen ajalta

Metsähovin Auringosta saatava datan määrä on valtava ja kasvaa uusilla havainnoilla päivittäin.
Aurinkokartta, jossa näkyy suurin havaittu purkaus Auringossa

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio on Suomen ainoa tähtitieteellinen radiotutkimusasema. Tärkein tutkimusväline on halkaisijaltaan 14 metriä oleva radioteleskooppi, jolla on tutkittu Auringon toimintaa jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Nyt Metsähovi on julkaissut Auringosta saadun datan kaikille avoimeksi.

Metsähovin radiotutkimusaseman johtaja Joni Tammi kertoo lisää projektista ja Auringon toiminnasta: ”Auringon aktiivisuus toimii 11-vuoden sykleissä, ja esimerkiksi sähköverkkojen ja satelliittien toimintaan vaikuttavia auringonpurkauksia tapahtuu tiettyinä aikoina paljon enemmän kuin toisina. Lisäksi aktiivisuudessa näyttää olevan vielä paljon pidempiä, satojen vuosien skaalalla tapahtuvia vaihteluja. Dataa täytyy siis kerätä paljon ja hyvin pitkältä ajalta, jotta voidaan tehdä luotettavia ennustuksia auringon toiminnasta. Metsähovin keräämä datasetti on yksi pisimmistä korkeilla radiotaajuuksilla tehdyistä aikasarjoista myös kansainvälisesti.”

Ensimmäinen piirretty aurinkoradiokartta vuodelta 1978
Ensimmäinen, vuonna 1978 Auringosta piirretty radiokartta.

Uusi tutkimusdatapalvelu mahdollistaa kasvavan datasetin julkaisun

Yksi isoimmista haasteista datasetin julkaisussa oli löytää oikea säilytysalusta. Metsähovin data on erityislaatuinen siitä syystä, että se kasvaa, sillä uusia havaintoja tehdään jatkuvasti. Metsähovi päätyi tekemään yhteistyötä Tieteen Tietotekniikan keskuksen, CSC:n (IT Center for Science Ltd.) kanssa, joka toteutti kehittämäänsä ja opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoamaan Fairdata -palvelukokonaisuuteen mahdollisuuden kasvavan datasetin julkaisuun.

Auringosta saatu radiodata ladataan kuukauden välein Fairdata -palveluun, joka on CSC:n yksi datan julkaisun alustoista. Tavoitteena oli kehittää olemassa olevaa palvelua intuitiivisemmaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi myös kasvavien datasettien julkaisuun. Tämän ansiosta järjestelmä ei anna uutta tunnistetta joka kerta, kun uutta dataa ladataan lisää kuukauden välein. Kasvavaan datasettiin viittaaminen on nyt mahdollista ja sen havaintojen lisääntyminen on helposti nähtävissä.

CSC:n kehittämä tuki kasvavan aineiston julkaisuun on vasta käyttöön otettu, eikä vastaaviin olla vielä törmätty muualla. Suomessa Aalto-yliopisto ja Metsähovi ovat sen ensimmäisiä käyttäjiä.

Auringon toiminnan ennustaminen on tärkeää

Metsähovin tutkimustoiminnan tavoitteena on ymmärtää ja ennustaa Auringon toimintaa paremmin. Aurinko ja sen aktiivisuus vaikuttavat kaikkeen maapallolla - niin elämään kuin teknologiaan. Auringolla on myös vaikutusta ilmastonmuutoksiin, ja sen syklisyyden ja aktiivisuuden osuus niihin on tärkeää ymmärtää.

Vaikka auringonpurkaukset eivät vaaranna elämää maapallolla, ne voivat häiritä suuresti teknologian toimintaa, kuten sähkö- ja tietoliikenneverkkoja ja satelliitteja. Jotta pystytään varautumaan mahdollisiin häiriöihin, auringon toiminnasta on luotava mahdollisimman tarkkoja ennustuksia. Niiden avulla mahdolliset purkaukset pystyttäisiin havaitsemaan hyvissä ajoin.

Datasetin julkaisulla voidaan löytää jotakin uutta

Ihmiset tarkastelevat asioita eri perspektiiveistä ja niin on myös Auringosta saadun radiodatan suhteen. Tammi korostaa, että Metsähovin radio-observatorio haluaa löytää eri alojen ihmisiä, jotka voivat olla kiinnostuneita datasetistä.

”Eri alojen tutkijat voivat löytää yhteneväisyyksiä omista projekteistaan saadun datan kanssa. Näin on mahdollista löytää ja saada lisää tietoa erilaisista ilmiöistä ja ongelmista, joita ei aiemmin olla huomattu”, Tammi kertoo.

Paikalliset, kansalliset ja jopa kansainväliset tutkijoiden yhteisöt ovat olleet kiinnostuneita Auringosta saadusta datasta. Metsähovin asiantuntemus sekä data ovat olleet myös taiteilijoiden kiinnostuksen kohteena ja dataa on nähty osana taidenäyttelyitä ja jopa taiteen maisteritutkintojen lopputöitä. ”Aurinkodataamme on käytetty taideteoksissa tavoilla, joita emme itse olisi ikinä keksineet”, Tammi lisää.

Nyt datasetti on avoimesti saatavilla Fairdata -palvelussa.

Siirry Metsähovin Open data -sivustollaSiirry tarkastelemaan aurinkodataa Fairdata -palveluun

Metsähovin radio-observatorio

Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio.

Lue lisää
Metsähovi Radio Telescope
Metsähovi Radio Observatory, Joni Tammi

Kolme kiehtovaa asiaa avaruudesta – Minkä mysteerin ratkeamista avaruustutkija Joni Tammi odottaa?

Ekaluokkalainen Joni Tammi piti elämänsä ensimmäisen esitelmän tähdistä. Siitä alkoi matka, joka johti avaruustutkijan uraan. Mutta minkä älynväläyksen hän sai Esko Valtaojan kurssilla opiskeluaikanaan?

Uutiset
Solar map

Revontulet ovat näkyvin merkki Auringon aktiivisuudesta – ja muita faktoja meitä lähinnä olevasta tähdestä

Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla Aurinkoa on tutkittu yli 40 vuoden ajan. Havainnoista muodostetaan Auringon radiokarttoja, joista tutkijat näkevät muun muassa sen, miten aktiivinen Aurinko kulloinkin on.

Uutiset
Kuva mustasta aukosta

Tähtitieteilijät ottivat ensimmäistä kertaa kuvan mustasta aukosta

Aalto-yliopisto osallistui käänteentekeviin havaintoihin jättimäisestä mustasta aukosta Messier 87 -galaksin ytimessä.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.