Mitä tutkit tarkalleen ottaen?
Väitöstutkimukseni aiheena on transienttien eli nopeiden muutosten käsittely audiosovelluksissa. Käsittelen pääasiassa transienttiääniä, joita ovat esimerkiksi koputukset, taputukset ja plosiivit eli umpiäänteet. Ne ovat pohjimmiltaan ajallisesti lyhyitä energian purkauksia, ja niitä on käsiteltävä erityisen huolellisesti.
Tutkimukseni pääasiallinen sovellus on aika-asteikollinen muokkaus eli prosessi, jossa ääntä nopeutetaan ja hidastetaan sitä muuttamatta. Esimerkiksi YouTubessa voit nopeuttaa videota ja kuulla äänen silti melko selvästi. Sovelluksia on paljon, kuten äänikirjat, kieltenopiskelu ja DJ-soitto, jossa sovitetaan yhteen kahden kappaleen tempo. Kun DJ hidastaa nopeita ääniä, ne kuulostavat yleensä epäselviltä. Mutta olen mielestäni onnistunut ratkaisemaan tätä ongelmaa melko hyvin.
Voitko kertoa tarinan siitä, miten opit epäonnistumisesta?
Väitöskirjatutkintoni toisen ja kolmannen vuoden välisenä aikana olin jumissa yhden artikkelin kanssa. Kului lähes vuosi, että sain tutkimuksen viimeisteltyä, artikkelin kirjoitettua ja lähetettyä sen suureen tiedelehteen. Kun olin odottanut puoli vuotta, artikkeli hylättiin. Minusta tuntui, että tutkimusartikkeli ymmärrettiin väärin, ja ensimmäinen reaktioni oli epätoivo. Siihen asti olin aina kunnostautunut saaden hyviä arvosanoja ja hyväksyttyjä artikkeleita... Se sai minut miettimään, että mitä ihmettä teen nyt.
Esimieheni Vesa Välimäki totesi vain, että selvä juttu, parannamme artikkelia ja lähetämme sen toiseen lehteen. Keskeytimme tutkimuksen pariksi viikoksi, ja aloimme sitten työstää sitä uudelleen. Lähetimme sen toiseen lehteen, ja se meni läpi. Kun palasin sitten takaisin lukemaan alkuperäistä artikkelia, huomasin, että se oli paljon kehnompi kuin parannettu versio.
Hylkääminen tapahtui syystä, jota en aluksi tajunnut. Se johti parempaan tieteelliseen lopputulokseen ja pakotti minut kohtaamaan epäonnistumisen. Menetin tietysti paljon aikaa. Mutta nyt pelkään epäonnistumista vähemmän ja osaan asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Oli hyvä oppia, että epäonnistuminen on osa onnistumisen prosessia.
Epäonnistumisen jälkeen puhun myös tyytyväisenä tutkimuksestani. Aluksi pelkäsin sitä, koska uskoin, että tutkimukseni ei ollut tarpeeksi laadukasta, jotta voisin keskustella siitä vertaisteni kanssa. Nyt tiedän, että se ei ehkä ole maailmaa mullistavaa, mutta se on hyvää tutkimusta!