Uutiset

Sisäministeriö: Noin joka kolmas ukrainalainen haluaa jäädä Suomeen, moni on epävarma tulevaisuudesta

Tuloksia ovat analysoineet väitöskirjatutkija Anastasiya Koptsyukh Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta ja tutkija Arseniy Svynarenko Nuorisotutkimusseurasta.
mies katse niitylle päin, selkä kameraan
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Sisäministeriö selvitti kesä–heinäkuussa verkkokyselyn avulla Suomeen paenneiden ukrainalaisten tilannetta ja tarvetta erilaisille palveluille. Vastauksia saatiin 2 136.

Jopa 27 % vastaajista ilmoitti, ettei enää suunnittele palaavansa Ukrainaan. Kolmannes (33 %) oli päättänyt palata Ukrainaan sodan päätyttyä tai nopeammin. Lähes 40 %:n suunnitelmat olivat vielä avoinna, ja niihin vaikuttavat erityisesti työllistyminen Suomessa ja sotatilanteen kehittyminen Ukrainassa.

Täysin kattavaa kuvaa vastaukset eivät anna: kaikkiaan Suomeen on helmikuun jälkeen saapunut lähes 38 000 ukrainalaista hakemaan tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa. Otoksen voidaan kuitenkin katsoa antavan hyvin viitteitä heidän tilanteestaan ja tarpeistaan.

”Oli Suomessa asuminen tilapäistä tai pysyvää, on tärkeää, että takaamme tänne paenneille ukrainalaisille mahdollisimman sujuvan arjen. Monet kyselyyn vastanneet ukrainalaiset kertoivat olevansa kiitollisia tavasta, jolla suomalaiset ja Suomen viranomaiset ovat ottaneet heidät vastaan. Tämä on ilahduttavaa palautetta. Vähintään yhtä arvokasta on kuulla, mitä voimme parantaa”, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.

Ukrainalaisia on asettunut ympäri Suomen

Lähes puolet vastaajista oli saapunut Suomeen sodan eniten koettelemista Ukrainan osista: Harkovan, Kiovan tai Donetskin alueilta. Yleisimpiä syitä hakeutua Suomeen olivat Suomen hyvä maine (51 %), ystävät ja sukulaiset (43 %) sekä työllistymis- ja opiskelumahdollisuudet (18 %).

Kyselyyn vastanneet ukrainalaiset olivat korkeasti koulutettuja, ja joka toisella vastaajalla (48 %) oli ylempi korkeakoulututkinto. Kaikkien vastaajien joukossa yleisimpiä ammattiryhmiä olivat asiantuntijat (20 %), palvelu- ja myyntihenkilöt (17 %), erityisasiantuntijat (12 %) sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät (12 %).

Suomessa ukrainalaiset ovat asettuneet lähes koko maan alueelle. Kyselyyn vastanneita asui peräti 273 eri paikkakunnalla. Pääkaupunkiseudulla heistä asui vain 13 %.

Enemmistö haluaa oppia kieltä ja tehdä työtä 

Suurin osa vastaajista oli kaksikielisiä ja puhui sekä ukrainaa että venäjää. Noin joka kolmas vastaaja (31 %) kertoi englannin kielen taitonsa riittävän työhön tai opiskeluun. Suomen tai ruotsin opiskelusta oli kiinnostunut 58 % vastaajista.

Vastaajista 71 % kertoi haluavansa työskennellä Suomessa, ja myös eläkkeellä olevista vastaajista 39 % haluaisi tehdä työtä. Työllistymisen esteinä mainittiin kuitenkin erityisesti kielitaito, byrokratia sekä haasteet lastenhoidon järjestämisessä. Työikäisistä vastaajista 13 % oli kyselyä tehtäessä ilmoittautunut työnhakijaksi.

Noin joka neljäs kyselyyn vastanneista (23 %) kertoi työllistyneensä. Kyselyn perusteella työllisyysaste kasvaa ajan myötä: esimerkiksi jo lähes joka kolmas sodan ensimmäisen kuukauden aikana Suomeen tullut työikäinen vastaaja oli löytänyt työpaikan. Toisaalta tiedetään, että monet ovat työllistyneet kausityöhön maatiloille. Satokauden loppua kohden ukrainalaisten työllisyys voi heikentyä.

Lue sisäministeriön koko tiedote (7.9.2022) 

Lisätietoa

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.
XX
Kampus Julkaistu:

PechaKucha- tilaisuus tarjosi Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoriopiskelijoille uudenlaisen haasteen

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen PechaKucha haastoi korkeakoulun tohtoriopiskelijat esittämään väitöskirjansa aiheet kuudessa minuutissa. Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 22. toukokuuta Otaniemen A Gridissä.