Konetekniikan laitos

Experiment underway in the Aalto Ice and Wave Tank

Konetekniikan laitos

Konetekniikan laitos on johtava monialainen tutkimusyksikkö, jolla on vahvoja siteitä teollisuuteen ja jonka työn vaikutus näkyy elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa.

Keskitymme mekaniikkaan ja energiatekniikkaan liittyviin aiheisiin, joiden parissa teemme huippututkimusta ja tarjoamme korkealaatuista tutkinto-opetusta.

Tutkimus

Tutkimustyömme tavoitteena on kehittää on laitteiden, koneiden ja järjestelmien seuraavaa sukupolvea. Tahdomme luoda uutta teknologiaa, joka on tehokkaampaa, pitkäikäisempää ja siten myös kestävämpää.

Lähestymme haasteita energian ja mekaniikan näkökulmista.

Laitoksen energiatekniikan tutkimus käsittää energiajärjestelmien, termodynamiikan ja polttotekniikan tutkimuksen. Näillä alueilla syvennymme muun muassa teollisiin prosesseihin, lämmitykseen, rakennusten energiankulutukseen.

Mekaniikan tutkimuksen aiheita ovat edistyneet rakenteet ja materiaalit, tuotantotekniikka ja tuotesuunnittelu. Laitoksella on erityisosaamista myös arktisessa ja meritekniikassa sekä digitaalisissa valmistusmenetelmissä.  

Käytämme työssämme viimeisimpiä työkaluja ja menetelmiä niin mallinnuksessa, laskennassa ja kokeellisessa tutkimuksessa.

Tutkimussivut ovat tällä hetkellä saatavilla pääosin englanninkielisinä.

Energian konversio ja energiajärjestelmät

Energian konversion ja energiajärjestelmien tutkimusryhmä konetekniikan laitoksella.

Hydrogen combustion

Materiaaleista tuotteiksi

Materiaaleista tuotteiksi -tutkimusryhmä konetekniikan laitoksella.

Mekatroniikka

Mekatroniikan tavoitteena on kehittää laitteiden suorituskykyä ja hinta-tehosuhdetta sekä lisätä toiminnallisuutta.

Mechatronics research device

Meritekniikka ja arktinen tekniikka

Ryhmämme tutkimus keskittyy laivojen ja rakenteiden toimintaan sekä tavallisissa että ääriolosuhteissa. Tutkimuksemme pohjautuu merikuljetusten turvallisuuteen sekä meriympäristön risteilyalusten matkustajille tarjoamiin kokemuksiin.

Experiment at the Aalto Ice Tank

Education

The Department of Mechanical Engineering offers education on the bachelor's, master's and doctoral level.

Infrastruktuuri

Konetekniikan laitoksen käytössä on Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen korkeatasoinen opetus- ja tutkimusinfrastruktuuri, josta laitoksen kannalta merkittävimmät osat löydät alta.

Opiskelijoita työskentelemässä Design Factorylla

Aalto-yliopiston Design Factory

Design Factory on kaikkien Aalto-yliopiston korkeakoulujen yhteinen poikkitieteellinen oppimisalusta

Palvelut
ADDLAb Logo

ADDLAB, Aalto University Digital Design Laboratory

ADDLAB, Aalto University Digital Design Laboratory, is a research organization initiated by the Aalto University's School of Engineering and School of Arts, Design and Architecture.

School of Engineering
Aalto Ice Tank

Aalto Ice and Wave Tank

Aalto Ice and Wave Tank on monikäyttöallas, jossa testataan laivoja ja muita merirakenteita jäisissä olosuhteissa.

Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit
Aalto Industrial Internet Campus

Teollisen internetin kampus

Aalto-yliopiston teollisen internetin kampus (AIIC) on opiskelijoille, tutkijoille ja yrityksille tarkoitettu yhteistyöalusta älykkäiden, yhdistettyjen tuotteiden ja palvelujen luontiin. Teollisen internetin kampus mahdollistaa monitieteisen tutkimuksen, koulutuksen ja innovaation teollisuuden kumppaneiden kanssa.

Yhteystiedot: Konetekniikan laitos

Konetekniikan laitoksen yhteystietoja.

Ota yhteyttä
welding

Uutiset

Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Professor Riikka Puurunen, Professor Patrick Rinke and IT Application Owner Lara Ejtehadian holding sunflowers and diplomas
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon avoimen tieteen palkintojuhla toi aaltolaisia yhteen keskustelemaan avoimesta tieteestä

Viime viikolla kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2023 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä aaltolaisten kanssa.
Event information on a yellow to coral gradient background with yellow bubbles and a photo of a colorful event space.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tule mukaan ensimmäiseen Aallon avoimen tieteen palkintotapahtumaan

Kaikki aaltolaiset ovat tervetulleita, osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista!

Tapahtumat

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Konferenssit, Verkostoitumistilaisuudet

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 (ulkoinen linkki)

Tervetuloa Aalto-yliopistossa järjestettäville Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäiville!
Intro to Scientific Computing and HPC June 2024
Henkilöstökoulutukset, Tutkimusta tukeva koulutus

Intro to Scientific Computing and HPC 4-6 June 2024

Aloitatko kesäharjoittelusi ja et ole varma käytettävissä olevista laskentaresursseista? Oletko väitöskirjatutkija, joka on juuri aloittanut tutkimustyönsä? Haluaisitko lisää resursseja data-analytiikkatehtäviisi? Liity käytännönläheiselle kurssillemme, jossa opit datatieteen työnkulkuja ja korkean suorituskyvyn laskentaa.
Ask a Data Agent Weekly RDM Support Hour 1 - 2 PM on Zoom
Aalto-yhteisölle Tiimien tuki, Tutkimusta tukeva koulutus

Aallon data-agenttien tukitunti Zoomissa (joka keskiviikko)

Viikoittainen Zoom-huone, johon voit tulla kysymään meiltä mitä tahansa tutkimusdatasta ja avoimesta tieteestä: datanhallinnasta, datan säilyttämisestä, datan analysoinnista, datan jakamisesta, tulosten toistettavuudesta, hyvästä tieteellisestä käytännöstä, etiikasta, tietosuojasta.
Kansikuva_MSCA-PF -infotilaisuus 5.6.2024
Aalto-yhteisölle Luennot ja seminaarit, Henkilöstökoulutukset, Tutkimusta tukeva koulutus

Marie Skłodowska-Curie Postdoctoral Fellowships -infotilaisuus 5.6.2024

Marie Skłodowska-Curie Actions Postdoctoral Fellowships (MSCA-PF) -rahoitus on tarkoitettu post-docien tutkijaliikkuvuuteen ja sitä voivat hakea yksittäiset tutkijat siirtyessään työskentelemään johonkin toiseen Euroopan maahan tai Euroopan ulkopuolelle. Post-docilla saa olla enintään 8 vuotta tutkimuskokemusta väitöksen jälkeen ja hän hakee rahoitusta yhdessä isäntäorganisaation kanssa

Löydät meidät osoitteesta

Otakaari 4

Konetekniikka 1 (K1)

Konetekniikka 1, Otakaari 4

Puumiehenkuja 3

Konetekniikka 2 (K2)

Puumiehenkuja 3. Konetekniikka 2. Aalto University Campus and Real Estate

Viima

Puumiehenkuja 5

Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti

Tietotie 1 C

Meritekniikka, Aalto Ice Tank

Research machine surfing on the ice at the Aalto Ice Tank.

Sähkömiehentie 4

Konetekniikka 4 (K4)

K4 Sähkömiehentie
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: