Sähkötekniikan korkeakoulu

Hoivarobotteja, puheentunnistusta, mikromateriaaleja, avaruutta kaukana ja lähellä – Sähkötekniikan korkeakoulussa tutkimme sähkön ja älykkäiden sähköverkkojen lisäksi paljon sellaisia asioita, joita moni ei äkkiseltään miellä edes kuuluvan sähköalaan. Olemme mukana ratkomassa ihmiskunnan suuria haasteita kuten ilmastonmuutosta, materiaalien vähenemistä ja väestön ikääntymistä.  

Ajankohtaista Sähkötekniikan korkeakoulussa

Kaikki korkeakoulun uutiset löydät täältä.

XX
Kampus Julkaistu:

PechaKucha- tilaisuus tarjosi Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoriopiskelijoille uudenlaisen haasteen

Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen PechaKucha haastoi korkeakoulun tohtoriopiskelijat esittämään väitöskirjansa aiheet kuudessa minuutissa. Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 22. toukokuuta Otaniemen A Gridissä.
Tie lumisessa talvimaisemassa iltahämärässä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkija selvitti: Pakkasen pauke syntyy pääasiassa taivaalla

Yleisen luulon vastaisesti pakkasen pauke ei olekaan peräisin esimerkiksi puista tai rakennuksista.
Sähköinsinöörikillan lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähköä on kaikkialla, eikä yhteiskuntamme toimisi ilman sitä. Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijana pääset etsimään ratkaisuja esimerkiksi kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Tältä sivulla löydät tietoa kandidaatti-, maisteri- sekä tohtoriopinnoistamme.

Aalto Factory of the Future. Photo: Mikko Raskinen

Tutustu tutkimukseemme – laitokset ja Metsähovin radio-observatorio

Kaikki tutkimustyömme perustuu erinomaiselle yhteistyölle. Sähkötekniikan korkeakoulussa opiskelijat ja tutkijat pääsevät käärimään hihat, sillä teoreettisen tutkimuksen lisäksi teemme paljon soveltavaa tutkimusta. Panostuksemme opetuksen ja tutkimuksen ensiluokkaisiin tiloihin ja tutkimuslaitteistoihin takaavat, että työmme tulokset näkyvät yhteiskunnan kehittymisessä.   

Sähkötekniikan korkeakoulussa toimii kolme laitosta ja yksi erillisyksikkö.

Avainlukujamme

Sitoutuneet tutkijat, ahkerat opiskelijat, moderni tutkimusinfrastruktuuri ja erinomainen tukiorganisaatio tekevät uuden luomisen mahdolliseksi.

    The amount of professors has increased 71 percent.

    Vuodesta 2010 professoreidemme lukumäärä on noussut 35 professorista 60 professoriin (+71%).

    Our personnel consists of 700 people.

    Meillä työskentelee 700 henkilöä.

    Tutkinto-opiskelijat 2023: 2274

    Perustutkinto- ja jatko-opiskelijoiden määrä 2023. (Laskennalliset kokopäiväiset perustutkinto-opiskelijat, sisältää päätoimiset jatko-opiskelijat.)

    Kanditutkinnot Sähkötekniikan korkeakoulussa: 239

    Kandidaatintutkintoja vuonna 2023 koulussamme 239.

    Maisteritutkinnot Sähkötekniikan korkeakoulussa 2023: 253

    Maisterintutkintoja vuonna 2023 koulussamme 253.

    Tohtoritutkinnot Sähkötekniikan korkeakoulussa: 43

    Tohtorintutkintoja vuonna 2023 koulussamme 43.

    Lue uutisia

    Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
    Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

    Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

    Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
    Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
    Kampus, Yliopisto Julkaistu:

    Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

    Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
    Publication icon
    Tutkimus ja taide Julkaistu:

    Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

    Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
    Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
    Kampus, Yliopisto Julkaistu:

    Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

    Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

    Tule tapahtumiin

    Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
    Kampus, Konferenssit, Verkostoitumistilaisuudet

    Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 (ulkoinen linkki)

    Tervetuloa Aalto-yliopistossa järjestettäville Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäiville!
    Intro to Scientific Computing and HPC June 2024
    Henkilöstökoulutukset, Tutkimusta tukeva koulutus

    Intro to Scientific Computing and HPC 4-6 June 2024

    Aloitatko kesäharjoittelusi ja et ole varma käytettävissä olevista laskentaresursseista? Oletko väitöskirjatutkija, joka on juuri aloittanut tutkimustyönsä? Haluaisitko lisää resursseja data-analytiikkatehtäviisi? Liity käytännönläheiselle kurssillemme, jossa opit datatieteen työnkulkuja ja korkean suorituskyvyn laskentaa.
    Doctoral hat floating above a speaker's podium with a microphone
    Väitöstilaisuudet

    Väitös elektroniikan integraation ja luotettavuuden alalta, DI Samuel Rantataro

    Hiilinanoputki-pohjaiset sensorit täyttävät kaikki aivosiruteknologian vaatimukset, mahdollistaen teknologian laajemman käyttöönoton tutkimuksessa.
    A millimeter-sized water droplet hangs from a glass cantilever. The droplet touches the rough surface of a sample. A microscope
    Väitöstilaisuudet

    Väitös automaation, systeemien ja säätötekniikan alalta, M.Sc. Arthur Vieira

    Wetting Characterization of Hydrophobic Opaque Surfaces and Micro Fibers (väitöskirjan nimi)

    Sähkötekniikan alalla saa rakentaa vastuullisempaa ja älykkäämpää tulevaisuutta

    Opiskelija Emmaleena Ahonen

    Yhteystiedot ja palvelut

    Tältä sivulta löydät Sähkötekniikan korkeakoulun johdon, asiantuntijoiden ja palveluiden yhteystiedot.

    Lue lisää
    Maarintie 8 at Aalto University campus
    • Julkaistu:
    • Päivitetty: