Strategiamme

Vaikuttavuus: Innostava ekosysteemi

Koko yhteisömme – henkilöstö, opiskelijat, alumnit ja kumppanit – rakentaa innovatiivista, luovaa ja yrittäjyyteen kannustavaa ekosysteemiä.
Ioncell
  1. Pitkän aikavälin tehtävämme: Uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvan tiedon, luovuuden ja 
    yrittäjämäisen ajattelutavan avulla. Luomme uudenlaisia ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. 

  2. Kehityskohteemme: Koko yhteisömme – henkilöstö, opiskelijat, alumnit ja kumppanit – rakentaa innovatiivista, luovaa ja yrittäjyyteen kannustavaa ekosysteemiä. Tähtäämme merkittäväksi solmukohdaksi kansainvälisissä verkostoissa. 

  3. Kehitystoimet: Innovaatioympäristön edistäminen, kansainvälisten ja paikallisten verkostojen kehittäminen, kestävän ja elinvoimaisen kampuksen rakentaminen.

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: