Tutkimus ja taide

Taiteiden ja suunnittelun tiedonrakentaminen

Tavoitteena on löytää uusia tapoja ratkaista mahdottomilta vaikuttavia ongelmia, edistää ihmisten hyvinvointia ja vaikuttaa myönteisesti koko yhteiskuntaan.
In Tension 4 Photo by_ Eeva Suorlahti
Megan McGlynn: In Tension – materiaalikokeilu puupohjaisen mikrosäikeisen selluloosan (MFC) yhdistäminen biohajoavaan muoviin (PLA). Kuva: Eeva Suorlahti

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun osaamista luonnehtii ihmiskeskeinen lähestymistapa mihin tahansa aiheeseen. Tällä tavoin Aalto-yliopisto luo yhteyksiä eri alojen, kuten taiteen, teknologian ja liike-elämän, välille.

Valitsemamme kulttuurinäkökulma keskittyy kokemuksiin sekä sensorisiin ja käytännön taitoihin ja tietoihin.

Aallossa taiteen ja muotoilun toiminnot liittyvät läheisesti teknisillä aloilla suoritettuun tutkimukseen. Monet yliopistomme taidealojen tutkijat keskittyvät teknologioiden käyttöön taiteissa ja muissa sosiokulttuurisissa yhteyksissä.

Lisäksi Aallon taiteiden ja suunnittelun tiedonrakentaminen sisältää teknologiaan perustuvia toimintoja, jotka liittyvät systeemisuunnitteluun ja kestävään kehitykseen.

Wood crystals on a black fabric.

Designs for a Cooler Planet

The festival returns to Otaniemi this fall, 6 Sept – 3 Oct 2024, revealing how we can change the world.

Tulevat tapahtumat

Aalto Fashion / Näytös24, kutsu
Näyttelyt

Näytös24 & Näyttely24 (ulkoinen linkki)

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan suoraa lähetystä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin opiskelijoiden Näytös24 -muotinäytöksestä sekä Näyttely24:stä.
henkilö, jolla on päällään läpinäkyvä paita
Luennot ja seminaarit

Uskalla! / Dare! Vol. 2 -seminaari muotialan opiskelijoille, nuorille suunnittelijoille ja alan ammattilaisille

Seminaari muotialan opiskelijoille, nuorille suunnittelijoille ja alan ammattilaisille
Aalto University campus in Otaniemi
Konferenssit, Työpajat

ARCH24 – “Arkkitehtuuri, tutkimus, terveydenhoito ja hoiva” -sarjan 6. kansainvälinen konferenssi

Kansainvälinen ARCH24-konferenssi järjestetään Aalto-yliopistossa Espoossa 17.–19. kesäkuuta 2024.
Otaniemi campus
Konferenssit

ATUT 2024 - Arkkitehtuuritutkimuksen 16. symposiumi (ulkoinen linkki)

ATUT2024 Symposium järjestetään 7-8 marraskuuta 2024 Otaniemessä. Tämän vuoden teemana on arkkitehtuurin rooli elvyttävänä ja uudistavana tekijänä.

Lue uutiset

Pitkähiuksinen nainen hymyilee kameralle, taustalla punaista kangasta
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden nuori maisema-arkkitehti 2024 on Aada Taipale

Palkinnon näkökulmana on erityisesti ennakkoluulottoman, uuden näkökulman tuominen maisema-arkkitehtuuriin.
Sarjakuvamainen kuvituskuva Solip Parkin tutkimusmenetelmistä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tohtoriopiskelija Solip Parkin artikkeli saa kunniamaininnan CHI 2024 -konferenssissa

Tohtoriopiskelija Solip Parkin artikkeli on hiljattain herättänyt huomiota arvostetussa CHI 2024 -konferenssissa, saaden kunniamaininnan.
Three female students studying
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae siemenrahoitusta Aallon, KU Leuvenin ja Helsingin yliopiston yhteisille tutkimusprojekteille

Aalto-yliopisto, KU Leuven (Belgia) ja Helsingin yliopisto avaavat tutkimusyhteistyön käynnistämistä tukevan siemenrahoitushaun. Rahoitushaku on käynnissä 10. syyskuuta 2024 asti.
Liituraitapukuinen mies seisoo betoniseinän edessä kädet taskuissa
Yliopisto Julkaistu:

Vesa Kemppainen: ”Työelämässä tärkeä ominaisuus on mielenkiinto uusia asioita kohtaan”

Alumnitarina: Fiskars Groupin Art Director Vesa Kemppainen pitää tärkeänä työelämätaitona luovuutta ja kykyä luovaan päätöksentekoon.

Infrastruktuuri

Arts_Infra - PrintLab workshop by Jaakko Kahilaniemi

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun työpajat

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetuksessa korostuu tekemällä oppiminen. Koulun opiskelijoiden käytettävissä ainutlaatuinen ja monipuolinen työpajaympäristö.

Illustation of Otakaari 2A, the new home of Aalto Studios

Aalto Studios

Aalto-yliopiston Aalto Studios -mediakeskuksessa luovan talouden toimijat kohtaavat toisensa: muotoilijat, elokuvantekijät, tubettajat, pelisuunnittelijat, esiintyvät taiteilijat, kouluttajat, enkelisijoittajat, julkisen sektorin toimijat ja muut toimijat Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit
MAGICS-infrastruktuuri mahdollistaa virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen muun muassa taiteellisissa esityksissä. Kuva: Aalto Studios.

MAGICS – Media – Arts – Games – Interaction – Computing – Science (ulkoinen linkki)

MAGICS is an infrastructure network to support research into motion recording, and virtual environments. It is a joint effort of Aalto University, Tampere University and the University of the Arts Helsinki.

Tutkimuksen avainalueen toimijoita

Encore's Doctors

ENCORE research

Information about the current and past research projects.

Department of Design

Verkostot ja aloitteet

Human computer interaction illustration Matti Ahlgren Aalto University

Human-Computer Interaction and Design

Human-centred design research

Department of Computer Science
Image: Aalto University, AaltoTEXTILES network

AaltoTEXTILES (ulkoinen linkki)

AaltoTEXTILES on verkosto, joka yhdistää kaiken tekstiilimateriaaleihin liittyvän toiminnan muotoilun, tekniikan ja kauppatieteiden saralla Aalto-yliopistossa.

Creative Sustainability The Test Site with UWAS Innovative Approach to Circular Economy course. © Abigail Garbett

The Test Site

The Test Site is a student-led network of practical sustainability at Aalto University.

Creative Sustainability
nainen ja kaksi miestä seisovat studiossa kuvan etualalla, taaempana mies odottaa kameran käynnistymistä virtuaalikonferenssissa

7 Experiences Summit vauhditti monitieteisen kokemuksen tutkimuksen syntyä alana

Aalto Experience Platformin järjestämä konferenssi kokosi ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti yhteen kokemuksen tutkijoita eri aloilta.

Uutiset
Solar cells and textiles to be combined for energy harvesting in textile wearables

Sun-powered Textiles - aurinkokennotekstiilit

Sun-powered Textiles -projektin tulokset näytillä syyskuussa

Tapahtumat
Blck Vlvt. Image credit: Aamo artscience group.

Aamo artscience group, `Blck Vlvt: the at v2 version´ - experimental installation

`Blck Vlvt: the at v2 version´ is the most recent manifestation of artistic and scientific research into the interplay between the Baroa beloabara* plant, light, electrical energy, J.M.William Turner and other humans. It is propelled by the Aronia Art Morphing (Aamo) artscience group at Aalto University.

Research & Art

Laitokset avainalueella

Student teamwork at Aalto University. Image: Unto Raunio

Arkkitehtuurin laitos

Koulutamme ammattilaisia suunnittelemaan ihmislähtöisiä ympäristöjä.

AALTO_b-9344_Original.jpg _OE_4723_Original.jpg

Muotoilun laitos

Muotoilun laitoksella tutkimus, taide, koulutus ja yritysyhteistyö muodostavat vahvan osaamisen muotoilun tutkimuksessa ja koulutuksessa.

unto_rautio_aalto_unt0540

Elokuvataiteen laitos (ELO)

Elokuvataiteen laitos (ELO) on Suomen ainoa yliopistotasoinen elokuvakoulu.

Two students drawing on coloured paper at a table in a workshop space

Yleistä taiteen laitoksesta

Taiteen laitos tunnetaan laadukkaasta taiteellisesta ja taidekasvatustoiminnastaan sekä tutkimuksestaan. Laitoksella on kolme alojensa johtavien tutkijoiden ja ammattilaisten johtamaa koulutusohjelmaa. Ohjelmat keskittyvät taidekasvatukseen, pohjoismaiden visuaaliseen viestintään sekä visuaalisiin kulttuureihin ja nykytaiteeseen.
Tarjoamme tilaa uuden tietämyksen ja uusien taitojen kehittämiselle, luomiselle ja esittelylle taiteen, visuaalisen kulttuurin, kuratoinnin ja pedagogiikan aloilla.

Taiteen laitos
Media Lab Demo Day

Median laitos

Median laitos on noin 500 opiskelijan ja 80 henkilökunnan jäsenen muodostama akateeminen yhteisö.

Katso myös

Unexepected encounters exhibition: Matilda Tuure's colourful glass work presenting Bacterial Cellulose Samples

Yhteiskunnan uudistaminen taiteen, luovuuden ja muotoilun avulla

Aalto-yliopisto edistää luovuutta kaikilla aloilla ja kaikissa yhteisöissä. Yksi tavoitteistamme on yhteiskunnan uudistaminen taiteen, luovuuden ja muotoilun avulla. Olemme edelläkävijöitä taiteen ja luovien käytäntöjen yhdistämisessä tutkimukseen ja opetukseen.

Tutkimus ja taide

Tutkimuksen avainalueen yhteyshenkilö

 Heidi Henrickson, PhD

Heidi Henrickson, PhD

Päällikkö, Taiteiden ja suunnittelun tiedonrakentamisen sekä Materiaalien ja luonnonvarojen kestävän käytön avainalueet, Aalto Networking Platform
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: