Haalari kertoo kantajastaan paljon. Kankaan väri paljastaa opiskelualan - vaihtelua löytyy maalarinvalkeasta kiiltävän mustaan ja violetista dollarinvihreään. Haalari kertoo myös, onko oltu vaihdossa ja mahdollisen sotilasarvon. Myös parisuhdetilanne päivittyy haalariin; jos lahkeet ovat kovin kirjavat, on suhderintamalla ollut sutinaa.
Erilaisten merkkien keräily ja oman haalarin tuunaus ovat osa haalarikulttuuria. Takana komeilevaa suurta selkälogoa ei kuitenkaan saa peittää. Ainejärjestön tai tiedekunnan tunnuksen tulee näkyä, sillä se viestii aktiivisesta opiskelijasta, joka on ylpeä opinahjostaan.
Haalareiden helppokäyttöisyys on kaiken a ja o. Ne ovat säänkestävät, mutta suositut myös siksi, että niissä voi rantautua lähes mihin tahansa opiskelijabileisiin. Vaikka haalarit ovat tärkeä erottautumisen keino, ne yhdistävät kantajansa myös suureen, kaikkien opiskelijoiden heimoon.
Haalarikulttuurin pitkät perinteet
Ensimmäisen kerran haalareita nähtiin vilahtavan Otaniemessä alueen rakentamisen yhteydessä 60-luvulla, mutta toden teolla asut rantautuivat Suomeen 70-luvun lopulla Ruotsista. Killat alkoivat suosia niitä osana sitsikulttuuria, eli pohjoismaista akateemista pöytäjuhlaa, jossa syödään, lauletaan ja pidetään puheita.
Kuten haalareita koristavista yrityslogoista voi päätellä, haalareita hankitaan sponsorivaroin. Yritysyhteistyö onkin tärkeä osa haalarikulttuuria ja ponnistelut sponsoreiden hankkimiseksi luovat hyvää tiimihenkeä uusien opiskelijoiden keskuudessa. Tiesitkö muuten, että etureisi on haalarin kallein mainospaikka?