Uutiset

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto 3,2 % alkuvuonna

Rahastoista käytetään tänä vuonna 34 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.
Students in front of BIZ
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Aalto-yliopiston rahastoista käytetään vuoden 2023 aikana 34 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä rahoitus jatkaa laadukkaan opetus- ja tutkimustoiminnan turvaamista ja kompensoi yliopiston julkisessa rahoituspohjassa vuosia tapahtunutta murenemista. Rahastojen käyttöä ohjaa erillinen käyttöpolitiikka ja vuosittaisen käytön taso perustuu rahastojen sijoitussalkun pitkän aikavälin tuotto-odotukseen.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli 3,2 %. Kesäkuun 2023 lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,3 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 1 321 miljoonaa euroa. Rahoitusmarkkinoilla nähtiin alkuvuoden aikana positiivista tuottokehitystä inflaatio- ja kasvuhuolten hellittäessä. Listattujen osakkeiden ja valtionlainojen tuottovaikutus salkussa oli positiivinen. Pääomasijoitusten tuottovaikutus oli negatiivinen valuuttakurssiliikkeiden seurauksena.

  Allokaatio 30.6.2023 Tuotto 1-6/2023 Keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta (05/2010)
Rahamarkkinat 3,5 % 0,8 % 0,9 %
Valtionlainat 5,5 % 1,9 % 0,7 %
Yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden lainat 14,5 % -0,7 % 3,9 %
Osakesijoitukset 57,7 % 5,6 % 8,5 %
Hajauttavat strategiat 18,8 % -0,1 % 1,9 %
Aalto-yliopiston rahastojen sijoitussalkku 100,0 % 3,2 % 5,3 %

Luvut ovat tilintarkastamattomia.


Lisätietoja:

Talousjohtaja Marianna Bom
puh. 050 575 3762, [email protected] 

Sijoitusjohtaja Iivo Paukkeri
puh. 050 599 0906, [email protected]

 

An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta

Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Aalto-yliopisto
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä 2024.