Uutiset

AFRYn uusi toimisto Otaniemen A Blancissa kutsuu yhteistyöhön

AFRYn tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Aalto-yhteisön kanssa sekä tarjota harjoittelijoina työskenteleville opiskelijoille työtilat näppärästi kampuksen ytimestä.
AFRY in A Blanc.jpg

Pöyryn ja ruotsalaisen ÅF:n (Ångpanneföreningen) yhdistymisestä syntynyt AFRY on avannut oman toimisto- ja tapahtumatilan uudistuneen A Blanc -ostoskeskuksen tiloihin.

AFRY haluaa tavata opiskelijoita kasvotusten ja järjestää tapahtumia opiskelijajärjestöjen kanssa. Samalla tila toimii työskentelytilana Aallossa opiskeleville AFRYn harjoittelijoille. Näin opiskelun ja työnteon yhdistäminen onnistuu mutkattomasti, eikä siirtymisiin tarvitse käyttää ylimääräistä aikaa.

AFRYllä työskentelee satoja Aalto-yliopistosta ja sen perustaneista yliopistoista valmistuneita asiantuntijoita monipuolisissa tehtävissä teollisuus-, infra- ja energia-aloilla. Tulevaisuuden osaajille on kysyntää, ja siksi AFRY haluaa olla näkyvästi läsnä yliopiston arjessa.

”AFRYn rantautuminen Otaniemeen kertoo yliopiston ja yritysten kasvavasta yhteistyöstä opiskelijoiden ja valmistuneiden urakehityksen tukemisessa. Juuri tämän kaltaisia innovatiivisia avauksia kampuksen kehittäminen kaipaa. Tervetuloa Otaniemeen, AFRY!”,  toivottaa Aallon yrityssuhteista vastaava johtaja Teppo Heiskanen

"Aalto-yliopisto ja sen opiskelijat ovat meille erittäin tärkeitä. Toimintamme perustuu ihmisten asiantuntemukseen, ja siksi parhaiden osaajien löytäminen on meille kaikki kaikessa. Haluamme myös tehdä Aallossa opiskelevien harjoittelijoidemme elämän mahdollisimman sujuvaksi. Tästedes luennolta työpaikalle voi siirtyä muutamassa minuutissa”, kertoo AFRYn Suomen maajohtaja Kalle Rasinmäki.

Lassi Laumola
AFRYn toimisto ja toimistokoordinaattori Lassi Laumola. Kuva: AFRY

Työelämätaitoja kannattaa hankkia opiskelun ohessa

AFRYn Otaniemen tilojen toiminnasta vastaa toimistokoordinaattori Lassi Laumola, joka on opiskellut Aallossa kemiantekniikkaa ja valmistunut diplomi-insinööriksi vuosi sitten. Opiskelun aikana Lassi toimi AFRYllä harjoittelijana ja osallistui ensimmäiseen Future Stars -urapolkuohjelmaan. Kun diplomityö oli valmistunut, hän aloitti prosessisuunnittelijana Chemicals & Biorefining -tiimissä, jonka lisäksi hän jatkaa nyt toimistokoordinaattorina Otaniemessä.

"Otaniemi on minulle hyvin tärkeä paikka, johon liittyy monia oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. On ilo päästä kehittämään AFRYn toimintaa entistä enemmän opiskelijoiden suuntaan ja tarjoamaan heille samanlaisia hetkiä, joita itse olen saanut kokea."

"On tärkeää, että nuoret pääsevät oppimaan mahdollisimman paljon työelämätaitoja opiskelun  ohella. Uudella toimistolla on tarkoitus järjestää esimerkiksi ekskursioita eri alojen opiskelijoille. AFRY järjestää myös biotuotetehtaisiin liittyvän projektikurssin Aalto-yliopistossa. Toivottavasti kurssiyhteistyö laajenee jatkossakin, koska AFRYläisillä on opiskelijoille paljon annettavaa", kiteyttää Lassi Laumola.

Lisätiedot

Lassi Laumola
Prosessisuunnitteljia / Toimistokoordinaattori
AFRY
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä 2024.