Uutiset

FinnCERES ja yhteispohjoismainen älytekstiilien tutkimushanke ovat esillä maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä

Messutapahtumassa nähdään uudenlaisia biotaloustuotteita sekä prototyyppejä lämpötilaan ja valoon reagoivista tekstiileistä.
Kaksi perhosen muotoon taivutettua neuletekstiilinäytettä rinnakkain: toinen on harmaanruskea, toinen sähköisen vihreä.
Tekstiilinäyte näyttelystä Entangled – Reimagining Textile Functionalities, Aesthetics and Sustainability. Kuva: Delia Dumitrescu, University of Borås.

Maailman kiertotalousfoorumi WCEF 2024 -tapahtuma järjestetään 15.–18. huhtikuuta Brysselissä Belgiassa. Tapahtuma tuo yhteen liike-elämän johtajia, päättäjiä ja asiantuntijoita keskustelemaan tämän hetken kiertotalousratkaisuista.

Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteinen biotalouden osaamiskeskittymä FinnCERES esittäytyy WCEF2024:n messualueella 15.–16. huhtikuuta. Näyttelyssä on esillä tieteellisiä ja teknologisia läpimurtoja, kuten biovaahtoja ja taiteltavista rakenteista koostuvia pakkausmateriaaleja, ligniinistä valmistettuja pinnoitteita ja liimoja sekä biohajoavia elektroniikkatuotteita. 

Yhteispohjoismaisella NordForskin osastolla esittäytyy Beyond e-Textiles -hanke. Monitieteinen tutkimusprojekti kehittää huomispäivän kestäviä tekstiilejä, jotka reagoivat ympäristön ärsykkeisiin muuttamalla muotoaan, väriään tai muita ominaisuuksiaan. Hankkeessa ovat mukana Aalto-yliopiston lisäksi Turun yliopisto, Boråsin yliopisto Ruotsista, VIA University College Tanskasta sekä Islannin taideyliopisto. Älytekstiilien prototyyppejä esittelee tutkimushankkeen johtaja, professori Jaana Vapaavuori Aallosta.

Maailman kiertotalousfoorumi WCEF (World Circular Economy Forum) on Suomen valtion ja Sitran yhteishanke. Foorumin tiedekumppanina on YK:n kansainvälinen resurssipaneeli (IRP), joka tarjoaa tiedepohjaista tietoa materiaalien käytöstä päätöksentekijöille samaan tapaan kuin YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tarjoaa tietoa ilmastonmuutoksesta.

Tapahtuma järjestetään nyt kahdeksatta kertaa yhteistyössä myös useiden muiden kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

WCEF2024:n päätapahtumaa voi seurata verkossa rekisteröitymällä etukäteen tästä linkistä.

Lisätietoa FinnCERES- ja Beyond e-Textiles -hankkeista

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.