Uutiset

Jaana Vapaavuori ja Kati Miettunen saivat rahoitusta uusien biomateriaalikomposiittien kehittämiseen

TFV-ohjelma vahvistaa Suomen ja Ruotsin metsävaroihin, puupohjaisten tuotteiden arvoketjuun ja puurakentamiseen liittyvää tutkimusyhteistyötä.
Uusi pohjoismaalainen projekti kehittää huipputehoisia puupohjaisia materiaaleja aurinkokennoihin. Kuva: Kati Miettunen.
Uusi pohjoismaalainen projekti kehittää edistyneitä puupohjaisia materiaaleja aurinkokennoihin. Kuva: Kati Miettunen.

Tandem Forest Values (TFV) -haussa myönnettiin hieman yli neljä miljoonaa euroa yhdeksälle suomalais-ruotsalaiselle tutkimuskonsortiolle, joissa on yhteensä 26 osahanketta.

Ohjelmassa rahoitetaan nuorten tutkijoiden johtamia kaksivuotisia hankkeita. Tutkimus on monitieteistä, ja mukana on eri alojen tutkijoita. Ohjelmaan kuuluu hankkeita metsätieteiden, metsäteollisuuden prosessien ja puurakentamisen alalta.

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun apulaisprofessori Jaana Vapaavuori ja akatemiatutkija Kati Miettunen sekä vanhempi tutkija Tiffany Abitbol (RISE Innventia, Ruotsi) kehittävät hankkeessaan uusia monitoimisia biomateriaalikomposiitteja, joilla parannetaan valosähköisten laitteiden tehoa ja kestävyyttä. Projekti sai alkunsa FinnCERES lippulaivassa tehdyn tutkimuksen myötä.

Suomen osuus koko myönnetystä rahoituksesta on 2,1 miljoonaa ja Ruotsin kaksi miljoonaa euroa. TFV-ohjelma vahvistaa Suomen ja Ruotsin metsävaroihin, puupohjaisten tuotteiden arvoketjuun ja puurakentamiseen liittyvää tutkimusyhteistyötä. Haku on jatkoa Ruotsin Suomelle antamaan tutkimusyhteistyöhön liittyvään 100-vuotislahjaan.  TFV-ohjelma vahvistaa tutkimusrahoittajien ja tutkijoiden välistä yhteistyötä maiden kesken.

Haun järjestivät Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta, ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö Suomesta. Ruotsista rahoittajia ovat Forskningsrådet Formas ja Kungliga skogs- och lantbruksakademien, jonka kautta myös yksityiset säätiöt Wallenberg ja Kempe osallistuivat haun rahoittamiseen.

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Jaana Vapaavuori
Multifunctional Materials Design  -tutkimusryhmä
jaana.vapaavuori(a)aalto.fi

Akatemiatutkija Kati Miettunen
Bio-based Colloids and Materials -tutkimusryhmä
kati.miettunen(a)aalto.fi

FinnCERES on Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteinen materiaalien biotalouden osaamiskeskus. FinnCERESin tavoitteena on kehittää puuraaka-aineesta biotalouden materiaaleja varmistaen samalla edellytykset kestävään, ympäristöä säästävään tulevaisuuteen.

Lisätietoja hankkeen sivuilta finnceres.fi

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.