Uutiset

Mitä on radikaali luovuus? Tuore elokuva esittää siitä monta erilaista tulkintaa

Tunnin mittainen Radical Creatives -elokuva laajentaa ymmärrystämme luovuudesta ja tekee näkyväksi Aalto-yliopiston kulttuuria mielenkiintoisella tavalla. Elokuvan tavoitteena on myös avata keskustelua luovuuden merkityksestä organisaatioille ja yhteiskunnalle.
Professor Tapani Vuorinen and Pirjo Kääriäinen are describing their creative pedagogy to the film director Emilia Hernesniemi.
Puunjalostuksen kemian professori Tapani Vuorinen sekä muotoilun ja materiaalisuuksien professori Pirjo Kääriäinen kertovat luovasta, monialaisesta pedagogiastaan elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemelle. Kuva: Hayley Le

 
Mitä on luovuus? Miten epävarmoja ja mahdottoman tuntuisia hankkeita viedään eteenpäin? Radical Creatives -dokumenttielokuva on tutkielma ihmisistä, jotka ovat lähteneet muuttamaan nykytilaa.  

Dokumenttiin on haastateltu tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita Aallon kaikista korkeakouluista. Dokumentin on ohjannut alumnimme Emilia Hernesniemi

Elokuvassa on esimerkkejä siitä, mitä luovuus on tutkimuksessa, opettamisessa, oppimisessa ja yrittäjyydessä. Se kertoo myös siitä, miten monialaiset perustavanlaatuiset uudistukset syntyvät.  

Professori Risto Ilmoniemen tutkimusryhmä Isabel Usuga, Matilda Makkonen, Ana Soto de La Cruz, Mikael Laine, Mikko Nyrhinen ja Elena Ukharova.
Isabel Usuga, Matilda Makkonen, Ana Soto de La Cruz, Mikael Laine, Mikko Nyrhinen ja Elena Ukharova kertovat elokuvassa aivotutkimuksestaan. Kuva: Hayley Le

Luovia toimintatapoja ei usein tunnisteta  

Tunnin mittaisen Radical Creatives –elokuvan elämäntarinoita yhdistää oman suunnan ja yhteisön löytäminen epävarmuuden keskellä. 

Suurin osa elokuvassa esiintyvistä henkilöistä edustaa Aalto-yhteisöä ja alumnejamme. Elokuva tekee näkyväksi kulttuuria, joka sallii kokeilemista ja tukee luovuutta. 

Dokumentti tarkastelee sitä, miten luovuus koetaan, miten luovuutta opetetaan tai miten monialainen yhteistyö toimii. 

Elokuvalla halutaan avata yhteiskunnallinen keskustelu luovuudesta. Kun luovuuteen yhdistyy luottamus ja erilaisuuden kunnioittaminen, sen uutta rakentava voima näkyy tiimien, organisaatioiden ja yhteiskunnan tasolla. Silloin voidaan puhua radikaalista luovuudesta, joka todella muuttaa maailmaa. 

Radikaali luovuus on yksi kolmesta läpileikkaavasta painopistealueesta Aallon strategiassa. Elokuvan ovat tuottaneet Aalto-yliopisto ja tuotantoyhtiö Ääri.

Missä voin nähdä elokuvan?

  1. Tule ilmaisiin ja avoimiin elokuvanäytöksiin 
  2. Järjestä näytös omalle tiimillesi, jätä yhteystietosi lomakkeen kautta  
Radical Creatives herokuva

Radical Creatives -dokumenttielokuvan näytökset

Mitä on radikaali luovuus? Miten epävarmoja ja mahdottoman tuntuisia hankkeita viedään eteenpäin? Tervetuloa katsomaan Emilia Hernesniemen ohjaaman dokumenttielokuvan näytöksiin.

Tapahtumat
Radical Creativesin näytös Kino Reginassa Oodissa

Järjestä Radical Creatives -dokumentin näytös

Oletko kiinnostunut katsomaan elokuvan kollegoittesi kanssa? Täytä lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.

Radikaali luovuus

Lue lisää

A woman dancing in front of a big building

Dokumenttielokuva tarjoaa syväsukelluksen radikaaliin luovuuteen

Aalto-yliopiston oma dokumenttielokuva tarkastelee luovaa ajattelua mahdollisimman monesta kulmasta. Prosessi vaati myös paljetteja ja streetdancea.

Uutiset
Radical Creatives -elokuvassa luovuus löytyy sukeltamalla pinnan alle. Kuva: Hayley Lê

Aalto-yliopisto tarjoaa uutta dokumenttielokuvaansa yritysten ja yhteisöjen käyttöön – Ainutlaatuinen teos paljastaa, miten luova prosessi etenee

Yliopiston tuottama dokumentti näyttää 30 tapaa käyttää luovuutta työkaluna, ja haastaa työyhteisöt kehittämään omaa luovuuttaan.

Uutiset
Distorted reflection of two people outside at Otaniemi campus

Radikaali luovuus

Maailman muuttamiseen ei ole valmista kaavaa. On uskallettava rohkeasti luoda uutta pelkäämättä epäonnistumista.

White coffee cup with Space 21 logo, space's common room on the background.

Space 21:n aamukahvit keväällä 2024

Kahvia, aamupalaa ja hyvää seuraa radikaalin luovuuden olohuoneessa – kaikki aaltolaiset ovat tervetulleita Space 21:n kuukausittaiselle aamukahville.

Uutiset
Abstract illustration for embodied intelligence toolbox by Anna Muchenikova.

Vahvista tiimisi vuorovaikutusta ja muutosjoustavuutta

Stressi heikentää hyvinvointiamme, luovuuttamme ja muutoskykyämme. Radikaali luovuus järjesti kaksi työpajaa kehollisten harjoitusten menetelmistä, jotka rakentavat yhteisöllistä joustavuutta ja uudistumista. Voit kokeilla harjoituksia tiimisi kanssa.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.