Uutiset

Laatua yhdessä – Opiskelijan ääni kuuluu suunnittelussa ja päätöksenteossa

Yhteisön osallistuminen yliopiston kehittämiseen on keskeinen osa arvomaailmaamme.

Opiskelijat ovat kiinteä osa Aalto-yliopiston yhteisöä ja monella tavalla mukana, kun yliopistossa valmistellaan ja tehdään päätöksiä.

Yliopiston tärkein akateeminen päätöksentekofoorumi on akateemisten asiain komitea, ja sen 19 jäsenestä neljä on opiskelijoita. Opiskelijoilla on 1–2 hengen edustus tärkeissä valmisteluryhmissä, esimerkkeinä vaikkapa tutkintolautakunta, opetuksen ja oppimisen ohjausryhmä tai korkeakoulun koulutusneuvosto. Opiskelijat valitsevat itse näihin ryhmiin edustajansa, ja kutsuvat heitä hallopedeiksi, termi on lyhenne sanoista ”hallinnon opiskelijaedustaja”.

Yhteisön laaja osallistuminen yhteisten asioiden kehittämiseen on keskeinen osa yliopiston arvomaailmaa. Muodollisten ryhmien lisäksi yliopisto ja ylioppilaskunta järjestävät yhteisiä verkottumistapahtumia tai työpajoja, ja molempien johto tapaa toisiaan säännöllisesti.

Eveliina Palo A grid -rakennuksen portaikossa
Eveliina Palo opiskelee biotuotteiden maisteriohjelmassa ja toimii aktiivisesti opiskelijayhdistyksessä.

Kemian tekniikan opiskelija Eveliina Palo kokee opiskelijan vaikutusmahdollisuudet yliopistossa hyviksi. Hän on toiminut muun muassa Prosessiteekkareiden fuksipäällikkönä ja AYY:n Teekkarijaoston fuksitoimikunnan jäsenenä.

”Joskus riviopiskelijan voi olla vaikea tietää, mitä kautta saisi tietoa opintoihin liittyvistä asioista tai miten voisi antaa palautetta. Tähän ainejärjestöjen opintovastaavat ovat loistava kanava, he tietävät paljon, heitä on helppo lähestyä ja he osaavat viedä asiaa eteenpäin.”

”Olen itse aktiivinen Prosessiteekkareissa, ja keskustelemme paljonkin opintoihin liittyvistä kysymyksistä. Viime aikoina ovat puhuttaneet esimerkiksi kemian laboratoriokurssit ja uusien opiskelijoiden määrät.”

Entä jos sinulla olisi koko yliopistoa koskeva idea tai palaute, mihin sen kertoisit? "Voisin esittää palautteen jollekulle hallopedille tai olla yhteydessä esimerkiksi AYY:n edustajiston jäseniin", Palo pohtii.  

Eveliina Palo kannustaa kertomaan aktiivisesti korkeakoulun ja yliopiston asioista myös opiskelijoille. ”Otan itse mielelläni vastaan kuulumisia päätöksenteosta, esimerkiksi hallopedien kautta. Ja uudistuksia tehtäessä voi opiskelijoilta mielellään tiedustella näkemyksiä vaikkapa kyselyjen avulla.”

Yliopiston johto arvostaa opiskelijoiden ajatuksia ja ehdotuksia.

”Meillä on upeita ja aktiivisia opiskelijoita. Yliopistolle on suuri rikkaus saada heiltä päätöksentekoon ja suunnitteluun tuoreita näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia. Yhdessä toimien viestit kulkevat avoimesti molempiin suuntiin ja saamme paljon aikaan”, sanoo opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

* * *

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) auditoi Aalto-yliopiston laatujärjestelmän tammikuussa 2023. Yliopisto työstää parhaillaan itsearviointiraporttia auditointia varten, ja raportti toimitetaan Karviin marraskuussa. Yksi arvioitavista alueista on opetus, ja raportti tuo esiin menettelytapoja, joilla ylläpidämme ja kehitämme toiminnan laatua. Opiskelijoiden osallistuminen päätöksentekoon on yksi esimerkki näistä menettelytavoista.

Lue lisää:

Kampus, ilmakuva

Laatujärjestelmän auditointi 2022/23

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä auditoitiin alkuvuonna 2023 ja seuraava järjestelmäauditointi on 2029.

Aalto-käsikirja
peukut

Laadunhallinta

Aalto-yliopiston laatupolitiikka ja johtaminen perustuvat jatkuvan kehittämisen periaatteeseen.

Aalto-käsikirja
Julisteita EPFL:n kampuksella

Laatua yhdessä – Yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden parhaat käytännöt vertailussa

Ryhmä aaltolaisia vieraili sveitsiläisessä EPFL-yliopistossa osana tänä lukuvuonna tapahtuvaa laatuauditointia.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamispaikka Marsio avaa ovensa syyskuussa

Avajaisnäyttelyt esittelevät Aalto-yhteisön ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.
Poikkeustilanne-kuvitus
Kampus, Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Kesä tuo muutoksia Aalto-yliopiston metroasemalle

Aalto-yliopiston metroaseman muutostyöt sulkevat sisäänkäyntejä kesällä 2024.