Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Historia

Korkeakoulumme historia on suomalaisen muotoilun, taiteiden, arkkitehtuurin, elokuvan ja uuden median historiaa.
The Ateneum building, photo by Archive Collections, Finnish National Gallery

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu muodostui, kun Taideteollinen korkeakoulu (TaiK) ja Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin tiedekunta yhdistyivät. Jokaisella koulun laitoksella on oma ainutlaatuinen historiansa. 

Aalto-yliopisto muodostuu kolmesta yliopistosta, joiden historiaan voit tutustua täällä.

Koko historiansa ajan korkeakoulu ja sen kasvatit ovat toiminnallaan vaikuttaneet suomalaisen kulttuurin ja muotoilun suuntaan ja saavuttaneet työllään kansainvälistä arvostusta. Alumnejamme ovat lukuisat suomalaisen taiteen, muotoilun, arkkitehtuurin ja elokuvan kärkinimet. Monet heistä, kuten Tapio Wirkkala ja Kaj Franck, ovat saaneet töillään kansainvälistä arvostusta. Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksemme on kouluttanut jo lukuisia sukupolvia suomalaisia ohjaajia, tuottajia ja käsikirjoittajia, kuten Pirjo Honkasalo, Juho Kuosmanen, Peter Flinkerberg ja Riina Hyytiä. Arkkitehtuurin laitoksella on opiskellut lukuisia menestyneitä arkkitehtejä, kuten Signe Hornborg, Eliel Saarinen, Alvar Aalto, Viljo Revell, Reima Pietilä, Timo Penttilä ja Juhani Pallasmaa.

Koulumme historia näkyy myös kampuksellamme. Otaniemen kampuksemme suunnittelijoita ovat olleet useat arvostetut arkkitehdit, ja aluetta pidetäänkin suomalaisen arkkitehtuurin jalokivenä. Vuonna 2018 uusi Väre-rakennus avattiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön ainutlaatuisine ja monipuolisine oppimistiloineen. 

1920 Oppilaita veistoluokassa, keskellä opettaja pulpetin ääressä. Gustaf Nyströmin kokoelma, Aalto-yliopiston arkisto, Finna

Tulevaisuuden rakentajat (ulkoinen linkki)

Taiteiden ja suunnittelun alojen ammattilaisilla on ollut merkittävä rooli Suomen kulttuurisen ja taloudellisen kehityksen muovaamisessa.

Vuoden 1921 arkkitehtiopiskelijoita poseeraa opetustiloissa jonomuodostelmassa mustavalkoisessa kuvassa

Suomen rakentajat (ulkoinen linkki)

Suomalaisten arkkitehtien työ ja vaikutus on näkynyt läpi aikojen yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä ratkottaessa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: