Uutiset

Alumni Bismoy Jahan: Aallossa opitut asiat ovat sidoksissa työelämän oikeisiin ongelmiin

Bismoy Jahan valitsi automaation ja sähkötekniikan maisteriohjelman, koska hän uskoo, että tulevaisuudessa automaatio on merkittävä osa elämäämme.
Alumna Bismoy Jahan, automation and electrical engineering
Alumni Bismoy Jahan haluaa luoda uraa tutkijana. Kuvalähde: Bismoy Jahan.

Bismoy Jahan muutti Suomeen Bangladeshista, kun hän tuli Aalto-yliopistoon opiskelemaan automaation ja sähkötekniikan maisteriohjelmaan. Hänen mielestään kurssit olivat käytännönläheisiä ja liittyivät työelämän oikeisiin ongelmiin. Suomesta hänelle on jäänyt erityisesti mieleen laadukas koulutusjärjestelmä ja kaunis luonto. 

Miksi valitsit automaation ja sähkötekniikan maisteriohjelman?

Kun olin valmistunut Bangladeshissa elektroniikan ja sähkötekniikan kandiohjelmasta, menin töihin Siemensille neljäksi vuodeksi. Siellä työskennellessäni tajusin, että lähitulevaisuudessa hyvin monet alat, kuten energia-ala, lääketiede ja teollisuus, ovat riippuvaisia automaatiosta. Halusin tietää lisää aiheesta, joten valitsin tämän maisteriohjelman. 

Olen aina halunnut opiskella Euroopassa. Aaltoon päädyin, kun tein taustatutkimusta eri yliopistoista ja lähes kaikkialla mainittiin, että Suomessa on yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. 

Mikä oli parasta opinnoissa?

Ohjelma opetti minulle realistisia ja käytännöllisiä asioita, jotka liittyivät ongelmiin, joita kohtaamme oikeassakin työelämässä. Esimerkiksi Electricity Market and Distribution -kurssilla tiimini sai tehtäväksi suunnitella naapurustoon sähkönjakeluverkosto sekä miettiä sähkönkulutuksen optimointia, kustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Silloin koin, että teen asioita, joista on oikeasti hyötyä nyt ja tulevaisuudessa.

Tein diplomityöni älykkään talotekniikan tutkimusryhmässä. Siellä oli todella hyvä työilmapiiri ja työ- ja vapaa-aika olivat hyvin tasapainossa. Eniten pidin siitä, että tiimissä tehtiin paljon yhteistyötä. Kun törmäsin ongelmaan, muut halusivat auttaa minua ratkaisemaan sen. 

Muutin juuri takaisin Bangladeshiin valmistumiseni jälkeen, ja nyt haluaisin jatkaa työtä tutkimuksen parissa. Haluan työskennellä hajautettujen sähköjärjestelmien parissa, ja heijastaa Aallossa oppimiani asioita oman maani sähköjärjestelmään. 

Mikä oli parasta opiskelijaelämässä?

Aalto on paljon muutakin kuin pelkkä opiskelupaikka, Otaniemessä tapahtuu vaikka mitä koko ajan! Opintojeni alussa kävin järjestetyllä sieniretkellä ja kierroksella Nuuksion kansallispuistossa, joista molemmista tykkäsin kovasti. Valitettavasti korona vaikutti opiskelijaelämääni melko paljon. Silloin kuitenkin huomasin, että Aalto oikeasti välittää opiskelijoistaan. En tuntenut oloani yksinäiseksi edes sulkutilan aikana. 

Miltä alan tulevaisuus näyttää?

Automaatio tulee tärkeäksi osaksi myös tavallisen ihmisen arkea. Huolimatta siitä, millä alalla työskentelet, automaatio tulee olemaan osa sitä. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita älykodit: tulevaisuudessa ulko-ovea ei enää avata mekaanisella lukolla ja avaimella, vaan älypuhelimella.

Millaisia vinkkejä antaisit maisteriopintoja aloittaville?

Ensimmäinen vuosi on ratkaiseva, ja aluksi saattaa tuntua hankalalta suunnitella opintoja. Kommunikoi opettajien, professorien ja opintokoordinaattorin kanssa, jotta saat apua. Esimerkiksi kesällä 2020, kun hain kesätyöpaikkaa, päätin ottaa yhteyttä professoreihini. Olen iloinen, että tein niin, koska siten pääsin kesätöihin erään professorin tutkimusryhmään. 

Mitä haluat sanoa kansainvälisille opiskelijoille, jotka harkitsevat hakevansa Aaltoon?

Anna mennä! Aallossa on maailmanluokan tutkimustilat ja professorit ovat todella ystävällisiä. Kannustan ehdottomasti kansainvälisiä opiskelijoita hakemaan.

Suomi on kaunein maa, jonka tiedän. Koulutusjärjestelmä on todella hyvä, ja Suomi on hyvin tasa-arvoinen maa. Elämäntyyli on hyvin turvallinen myös naisille. Ihmiset ovat empaattisia, nöyriä ja kohteliaita. Toisaalta aluksi sää voi tuottaa hankaluuksia erityisesti Aasiasta ja muualta eteläisistä maista tuleville. 

Lue lisää maisteriohjelmasta

Students of School of Electrical Engineering around a robot.

Automation and Electrical Engineering, Master of Science (Technology)

Automation and Electrical Engineering -ohjelmassa opiskelijat saavat valmiuden toimia laitteistojen ja ohjelmistojen rajapinnassa valitsemallaan alalla: sähkötekniikassa ja energiasektorilla, lääketieteellisessä tekniikassa tai säätötekniikan ja robotiikan aloilla. Vahvan matemaattis-luonnontieteellisen teorian ja perustutkimuksen pohjalta ohjelma keskittyy soveltavaan tekniikkaan kuten autonomisiin järjestelmiin, terveysteknologiaan, älykkäisiin verkkoihin ja uusiutuviin energialähteisiin liittyviin ratkaisuihin.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.