Uutiset

Cumulus GREEN 2020 -kilpailu haki ratkaisuja kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen

Kunniamaininnan saaneiden joukossa on Oryza Collective, jonka takana ovat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijat Talisa Dwiyani ja Alexia Venot.
kuvassa on erilaisia kokeiluja riisijätteestä: kasoja, nippuja, tilkkuja, kankaita ja ruukku,
Kuva: Alexia Venot © 2017-2019, Hay & Husk; Materiaalit ja tekstiilit.

Kestävän kehityksen ja kiertotalouden kilpailu Cumulus GREEN 2020 kutsui viime lokakuussa opiskelijoita ympäri maailmaa kehittämään tuotteita, palveluita ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan saavuttaa Yhdistyneiden Kansakuntien kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Erityistä huomiota kiinnitetään vastuullisen kulutuksen ja tuotannon tavoitteeseen (SDG 12).

Kilpailuun osallistui opiskelijoita 44 maasta ja 163 yliopistosta yhteensä 683 ratkaisulla. Ehdotuksia arvioitiin niiden houkuttelevuuden ja toteutettavuuden, tutkimuksellisten todistettavuuden ja innovaatioasteen perusteella.

Kilpailun kolme voittajaa ja 50 kunniamainintaa julkistettiin 4. toukokuuta. Voittajat tulevat Islannin taideyliopistosta, Parsons Design School, New Yorkista ja Oslon arkkitehtuurin ja muotoilun koulusta Norjasta.

Dwiyanin ja Venot'n Oryza Collectiven työ Sustainable Initiative within Material Development from Rice Waste Industry hakee ratkaisuja riisintuotannon massiivisen jätemäärän hyödyntämiseen. Hankkeessa tutkittiin, kuinka kestävän materiaalitutkimuksen aloite voi osaltaan auttaa ympäristökysymysten ratkaisemisessa ja hyödyntää kasvin jäännöksiä mahdollisena tulevaisuuden materiaalina riisiä kasvattavan yhteisön kehitykselle.

Kansainvälisen opiskelijakilpailun järjestää yliopistoja ja taiteen, suunnittelun ja median korkeakouluja palveleva maailmanlaajuinen Cumulus-yhdistys yhteistyössä Ellen MacArthur -säätiön kanssa. Kilpailua sponsoroi myös BE OPEN -säätiö.

Lisätietoja:

Eija Salmi, kansainvälisten asiain päällikkö, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu / pääsihteeri, Cumulus, [email protected]

Anna Lindberg, koordinattori, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu / Cumulus, [email protected]

Cumulus

Cumulus GREEN -kilpailun voittajat

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.