Uutiset

Ryoji Matsuzaki löysi opinnoista yhdessä tekemisen voiman: ”Lahjoittamalla haluan antaa oman panokseni alma materilleni”

Aalto-yliopiston IDBM-maisteriohjelma antoi Ryoji Matsuzakille hyvät opit työelämään ja omien vahvuuksien löytämiseen. Ohjelman ansiosta hän löysi myös paikkansa Suomen työmarkkinoilla.
Ryoji Matsuzaki

Monista kulttuureista vaikutteita saanut taiteiden maisteri Ryoji Matsuzaki syntyi Lontoossa ja varttui Yhdysvalloissa. Kun taskussa oli graafisen suunnittelijan paperit Bostonin yliopistosta, palasi hän vanhempiensa kotimaahan Japaniin ja aloitti siellä työuransa.

”Työskentelin teknologiayhtiössä käyttöliittymä- ja käyttäjäkokemussuunnittelijana. Työhöni kuului verkkosivujen ja älypuhelinsovellusten suunnittelu sekä niiden käytettävyyden ja käyttökokemuksen kehittäminen”, Matsuzaki kertoo.

Seitsemän työvuoden jälkeen Matsuzaki alkoi etsiä koulutusta, jossa voisi yhdistää suunnittelutaitojaan liiketoimintaosaamiseen.

”Lopulta löysin Aalto-yliopiston IDBM-ohjelman (International Design Business Management). Hain siihen, ja pääsin sisälle. En ollut koskaan käynyt Suomessa. Aallossa opiskelu oli minulle uuden matkan alku.”

Poikkitieteellisessä IDBM-ohjelmassa muotoilun, tekniikan ja kauppatieteiden opiskelijat ratkovat monimutkaisia tosielämän haasteita. Kaksi vuotta kestävissä opinnoissa paneudutaan tuote-, palvelu- ja liiketoimintamuotoiluun, tekniikkaan ja innovaatiojohtamiseen.

Opiskelu Aallossa oli Matsuzakille arvokas kokemus. ”Opintojen annista puolet oli sellaista, jota osasin odottaa. Toinen puoli taas sellaista, mitä en edes tiennyt olevan olemassa. Aalto-kokemukseni ytimessä oli uusien ideoiden, asioiden ja ihmisten löytäminen. Opintojen myötä osaan myös tukeutua enemmän itseeni ja kuunnella itseäni.”

Suomessa voin olla paras versio itsestäni

Ryoji Matsuzaki

Lahjoittajana omalle yliopistolle

Matsuzaki valmistui taiteiden maisteriksi Aallosta keväällä 2020. Hän haki työtä kahdesta yrityksestä Suomessa ja mieluinen työ löytyi Schibsted Suomi Oy:stä Oikotie Asuntojen tuote- ja käyttäjäkokemussuunnittelijana. Työnhaussa auttoivat opintotaustan lisäksi Matsuzakin aiempi työkokemus.

”Työnantajani näki minussa Aallon IDBM-ohjelman tuomat edut. Yrityksen arvona on ”we win together - voitamme yhdessä” ja tämän taustalla ”käytämme eroavaisuuksiamme vahvuuksina”. Tämä on juuri sitä, mistä Aallon koulutuksessa oli kyse.”

Nyt Matsuzaki haluaa omalla lahjoituksellaan tukea Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua.

”Sain mahdollisuuden opiskella Aallossa ja sen jälkeen hyvän työpaikan Suomesta, joten haluan antaa oman panokseni takaisin alma materilleni.”

Suomi on nyt Matsuzakin kotimaa. ”Koen, että Suomessa voin olla paras versio itsestäni. Täällä on hienot mahdollisuudet työntekoon ja laadukkaat työolosuhteet. Arvostan suomalaista työelämää ja nautin Suomessa asumisesta. Ihailen kovasti sitä, että Suomessa sekä kansalaiset että hallinto ovat hyvin tietoisia kestävyysasioista.”

Teksti: Marjukka Puolakka

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Piano Top Loungessa
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.