Ohjelmajohtajan käsikirja

Opetussuunnitelmatyön toimintatavat Aalto-yliopistossa

Opetussuunnitelmatyön tavoite on ohjelma, jonka opetus tukee opiskelijaa saavuttamaan alan tulevaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisen osaamisen tavoiteajassa.  Tällä sivulla voit perehtyä Aalto-yliopiston opetussuunnitelmatyön toimintatapoihin, prosessiin, toimijoihin ja rooleihin.

Mitä kehitämme, kun kehitämme opetussuunnitelmaa?

Opetussuunnitelmapäätöksiä tehdään kaksivuotisen opetussuunnitelmatyön lisäksi kehitettäessä koulutusportfoliota ja kehittäessä opetustarjontaa. Koulutusportfolion kehittämisellä tarkoitetaan yliopiston koulutusohjelmien, tohtoriohjelmien kehittämistä ja opetustarjonnan kehittämisellä tarkoitetaan voimassa olevan opetussuunnitelman puitteissa tapahtuvaa opintojaksojen ja toteutusten kehittämistä.

Opetussuunnitelmatyön tavoite on tulevaisuusorientoitunut ja oppimiskeskeinen opetussuunnitelma. Opetussuunnitelmatyön perustana ovat ohjelman kirkkaan tarkoituksen perusteella muotoiltavat ja jatkuvasti kehittyvät osaamistavoitteet, oppimiskeskeinen opetus ja jatkuvaan arviointiin pohjautuva kehittäminen. Kaksivuotinen opetussuunnitelmakausi mahdollistaa ohjelmien uudistamisen, mikäli ohjelma tai korkeakoulu tunnistaa tarpeen uudistukselle.

Opetussuunnitelmatyön toimintatapoja, ohjeita, linjauksia ja opetussuunnitelmatyön tukea kehitetään vastaamaan tähän jatkuvaan kehittämiseen perustuvaan malliin. 

Mitä opetussuunnitelmatyössä tapahtuu? 

Opetussuunnitelmatyö koostuu neljästä prosessista, jotka ovat:

  • Ohjelman opetussuunnitelman kehittäminen: Prosessin tavoitteena on ohjelma, joka tukee opiskelijaa saavuttamaan alan tulevaisuuden kannalta mielekkään osaamisen tavoiteajassa.
  • Opetussuunnitelmatyön johtaminen yliopiston ja korkeakoulun tasolla: Prosessin tavoitteena on taata hyvin toimiva perusta opetussuunnitelman kehittämiselle. Toimiva perusta sisältää työtä ohjaavat periaatteet ja tavoitteet, toimivan prosessin, akateemisen henkilökunnan tarpeisiin vastaavan tuen sekä prosessin jatkuvan parantamisen.
  • Opetussuunnitelman laatiminen ja päätöksenteko: Prosessin tavoitteena on tuottaa vahvistettu opetussuunnitelma ja julkaista se sekä varmistaa, että opetussuunnitelma täyttää sille asetetut kriteerit.
  • Opetustarjonnan suunnittelu: Prosessin tavoitteena on opetuksen toteutusten ja ajoituksen suunnittelu linjakkaasti niin, että ne tukevat opiskelijoiden valmistumista tavoiteajassa. 

Mihin opetussuunnitelmatyön tavoitteet ja toimintatavat perustuvat? 

Yliopiston opetussuunnitelmatyötä ohjaavat sekä eurooppalaiset että kansalliset säädökset sekä yliopiston strategia. Opetussuunnitelmatyötä ohjaavat myös muut Aallon säännöt, kuten opetusta ja opiskelua koskevat yleiset säännöt ja opetussuunnitelmatyötä koskevat päätökset ja linjaukset.

Opetussuunnitelmatyötä ohjaavat eurooppalaiset ja kansalliset säädökset
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista
Tutkintojen kansallinen viitekehys
Aalto-yliopiston opetussuunnitelmatyötä ohjaavat säännöt, linjaukset ja ohjeet
Yliopiston strategia ja strategian toimeenpanosuunnitelmat
Tutkintosääntö ja Yleiset opetusta ja opiskelua koskevat säännöt
Opetussuunnitelmasta päättämistä koskevat päätökset: Päätös kaksivuotisesta opetussuunnitelmasta, päätös opetussuunnitelmapäätösten delegoinnista

Akateemisten asiain komitean antamat linjaukset ohjelmien ja opetussuunnitelmien valmisteluun:

Kokous 16.5.2017Kokous 10.12.2013Kokous 20.11.2012Kokous 30.8.2011Kokous 11.5.2010

Yliopiston kielilinjaukset
Opetussuunnitelmalinjaukset
Vahvistettavat opetussuunnitelmatiedot ohjelmista ja opintokokonaisuuksista sekä opintojaksoista, opetusperiodit, muutosten tekeminen voimassa olevaan opetussuunnitelmaan sekä valmistelun aikataulu

Miten opetussuunnitelma valmistellaan ja vahvistetaan?

Opetussuunnitelmien valmistelua ohjaavat yliopisto-, korkeakoulu-, ja ohjelmatasolla asetetut tavoitteet. Opetussuunnitelmien valmistelulle asetetut tavoitteet pohjautuvat strategiaan. Opetuksen ja oppimisen ohjausryhmä LESG sopii yliopiston tavoitteista vararehtorin johdolla kullekin opetussuunnitelmakaudelle annettavissa linjauksissa.

Korkeakoulun akateeminen komitea sekä opetuksesta vastaava varadekaani ohjaavat kouluissa ohjelmien työtä. Halutessaan sekä korkeakoulun akateeminen komitea, että opetuksesta vastaava varadekaani voivat antaa koulukohtaisia linjauksia ja ohjeita tukemaan opetussuunnitelmien valmistelua.

Ohjelmien vastuulla on ohjelman kehittämistavoitteiden asettaminen yliopiston ja korkeakoulun linjausten sekä ohjelman arvioinnin tuloksena syntyneiden tarpeiden mukaisesti. Kehittämistyö tehdään ohjelmissa ja laitoksilla. Ohjelmajohtaja vastaa kehittämistyöstä ja yleensä siihen osallistuvat ohjelman opettajat, opiskelijat ja sidosryhmät. Kehittämistyön aikana syntyviä luonnoksia ja alustavia tietoja jaetaan yliopiston sisällä, jotta keskinäiset riippuvuudet voidaan huomioida suunnittelussa ennen päätöksentekoa.

Opetussuunnitelma on myös hallinnollinen päätös, jonka valmistelu etenee yliopiston yhteisen aikataulun mukaisesti. Oppimispalvelut tukee ohjelmia sen varmistamisessa, että opetussuunnitelmissa on kuvattuna tarpeelliset tiedot ohjelmista, kokonaisuuksista ja opintojaksoista. Luonnosten, yhteenvetojen ja alustavien tietojen perusteella tarkistetaan yliopisto- ja koulutasolla sovitut asiat ennen dokumenttien viimeistelyä ja päätöksentekoa.

Korkeakoulun tai yliopiston akateeminen komitea vahvistaa opetussuunnitelmat muodollisesti ennen niiden julkaisua. Taiteiden ja tekniikan alalla opetussuunnitelmat käsitellään koulutusneuvostoissa ennen akateemisen komitean päätöskokousta. Valmistelutyön tukeminen ja tarkistusvaiheet prosessissa varmistavat, että vahvistettava opetussuunnitelma vastaa tavoitteita ja linjauksia.

Muutosten tekeminen voimassa olevaan opetussuunnitelmaan

Opetussuunnitelmat ovat voimassa kaksi lukuvuotta. Tänä aikana niihin ei ole tarkoitus tehdä muutoksia. Opiskelijoilla on oikeus luottaa opetussuunnitelman, eli esimerkiksi opintojakson arviointiperusteiden, ajoituksen tai opintojaksotarjonnan, samoin kuin tutkintoon vaadittavien opintojen muuttumattomuuteen opetussuunnitelman voimassaoloaikana.

Kaksi vuotta voimassa olevaan opetussuunnitelmaan, eli ohjelmien ja opintokokonaisuuksien osaamistavoitteisiin ja tutkintovaatimuksiin sekä opintojaksokuvauksiin ei pääsääntöisesti voi tehdä muutoksia opetussuunnitelmakauden aikana. Toisinaan muutokset ovat kuitenkin perustellusta syystä välttämättömiä. Tässä osiossa kerrotaan mitkä muutokset ovat mahdollisia ja miten asiasta päätetään.

Muut tähän aiheeseen liittyvät opetussuunnitelmatyön ohjeet

Kirjahyllyjä ja kirjoja lukusalissa.

Opetussuunnitelmatyön sanasto

Tässä määritellään opetussuunnitelmaohjeissa käytetyt termit.

Ohjelmajohtajan käsikirja

Opetussuunnitelmatyö Aallossa -pääsivulle

biz students

Opetussuunnitelmatyö Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopiston opetussuunnitelmatyön ohjeet ja aikataulu on koottu tälle sivustolle.

Ohjelmajohtajan käsikirja
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: