Uutiset

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.

Tekniikan tohtori Raili Pönni on nimitetty Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.4.2024 alkaen. Hän vastaa yliopiston strategisesta suunnittelusta, yhteiskuntasuhteista ja kansainvälisestä verkostoitumisesta. 

Raili Pönni on suorittanut Aalto-yliopistossa tekniikan tohtorin tutkinnon kemian tekniikan alalta vuonna 2014.  

Hänellä on pitkä kokemus kehitystehtävistä Aalto-yliopistossa. Pönni nimitettiin suunnittelupäälliköksi vuonna 2018, ja hän on toiminut myös väliaikaisena kehitysjohtajana joulukuusta 2023 alkaen. Aiemmin hän työskenteli Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa kehityspäällikkönä.  

Raili Pönni toimii aktiivisesti kansainvälisissä yliopistoverkostoissa ja on saanut Aalto-yliopiston tunnustuspalkintoja ansioistaan. 

Raili Pönni raportoi yliopiston rehtorille Ilkka Niemelälle

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkoinen sylinterimäinen kone, jossa 'Aalto University' logo teollisuusympäristössä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat

AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
John Millar
Yliopisto Julkaistu:

John Millar varmistaa ryhmien monimuotoisuuden algoritmin avulla

100 sanaa -sarjassa sähkötekniikan ja automaation laitoksen vanhempi yliopistonlehtori kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Neljä ihmistä seisoo tilavassa sisätilassa, jossa on kylttejä yläpuolella. Lattia on laatoitettu ja seinät ovat valkoiset.
Nimitykset, Yhteistyö Julkaistu:

Hannu Martola on nimitetty Aallon alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtajaksi

Johtoryhmän uusina jäseninä aloittivat Esa Arola, Eila Lindroos ja Terttu Sopanen. Johtoryhmässä jatkavat Ari Bertula, Ossi Leikola, Laura Nikola ja Katja Soini.
Mikroskooppikuva toukasta, punaiset ja siniset ääriviivat osoittavat uintiliikettä. Mittakaava 0,3 mm.
Mediatiedotteet Julkaistu:

“Mesoskaalan” uimarit voivat avata tien kehon sisäisille lääkeroboteille

Tutkijat ovat selvittäneet, miten pienet eliöt rikkovat fysiikan lakeja uidakseen nopeammin. Löytö voi auttaa esimerkiksi lääkkeitä annostelevien robottien kehittämisessä.