Uutiset

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Aallon opiskelijat ohjaavat Juniorin työpajoja. Kuva: Aalto-yliopisto / Kalle Kataila

Aalto-yliopisto Juniorin kotipaikka sijaitsee Otaniemen kampuksella Kemian tekniikan korkeakoulun tiloissa (os. Kemistintie 1B), mutta isoon osaan yksikön toiminnallisista opintokäynneistä voi osallistua myös virtuaalisesti. Juniorin tarjoama koululaistoiminta on osallistujille maksutonta, vain matkat paikan päälle jää oman koulun maksettaviksi. Kesäleirit ja kerhot ovat maksullisia. 

Virtuaaliset työpajat ovat tavoittaneet jo yli puolet Suomen kunnista. Vuonna 2022 lapsia ja nuoria osallistui virtuaalisiin työpajoihin 4 390 ja lähipajoihin Otaniemen kampuksella 4 150. Kun lisäksi mukaan lasketaan virtuaaliset teemaviikot, tapahtumat ja leirit sekä kerhot, Juniorin toimintaan osallistui viime vuonna ennätykselliset 28 000 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Viidessä vuodessa kävijämäärä on kasvanut huimat 780 prosenttia.

Monipuolista ja monialaista toimintaa opiskelijoiden ohjaamana

Aalto-yliopisto Junior perustettiin tammikuussa 2018. Sitä edelsi vuonna 2011 perustettu LUMA-keskus Aalto, jonka toimintaan kuuluivat matematiikan, kemian ja fysiikan sisällöt, joita tarjoiltiin työpajoissa ja luennoilla. Nyt viisivuotiaan Juniorin sisällöt rakentuvat laajemmin Aalto-yliopiston tutkimusalueiden ympärille. Lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan muun muassa kestäviin energiaratkaisuihin, taiteen ja muotoilun maailmaan, tieto- ja viestintätekniikkaan, materiaalien monimuotoisuuteen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön, globaalin liike-elämän dynamiikkaan sekä tulevaisuuden kaupunkisuunnitteluun. Juniorin erikoisuus muihin LUMA-keskuksiin verrattuna onkin juuri se, että siellä opetetaan myös kauppatieteiden ja taiteen ja suunnittelun alojen sisältöjä.

Mietitkö, miten toteuttaa yrittäjyyskasvatusta opetuksessasi peruskoulussa tai toisella asteella? Vai mietitkö, miten avaisit nuorille vastuullista sijoittamista? Tai ehkä olet luokanopettaja ja haluaisit harjoitella luokkasi kanssa vuorovaikutustaitoja ja vaikuttamista neuvottelutyöpajassa. Vai kiinnostaisiko logosuunnittelutyöpaja, jossa opitaan, mitä logot ovat, mikä tekee logosta yksilöllisen ja miksi yritykset haluavat erottua joukosta? Näitä ja paljon muuta pääsee oppimaan Aalto-yliopisto Juniorin työpajoissa.

Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja ohjaavat Aallon omat opiskelijat. Kunkin alan sisällöistä vastaava koordinaattori perehdyttää opiskelijaohjaajat tehtävään ja tukee heitä siinä tarpeen mukaan. Junior työllistää pääasiassa osa-aikaisesti yli 30 opiskelijaohjaajaa. Opiskelijat ovat saaneet paljon kiitosta työstään: heitä on kehuttu helposti lähestyttäviksi ja taitaviksi lasten ja nuorten ohjaajiksi. Koska opiskelijoilla on tuoretta tietoa Aallossa opetettavista sisällöistä, he osallistuvat aktiivisesti myös Juniorin sisältöjen kehittämiseen.

Lahjoitukset mahdollistavat maksuttoman toiminnan

Aalto-yliopisto Junior on yksi Aallon lahjoituskohteista. Lahjoittamalla olet mukana mahdollistamassa sitä, että lapset ja nuoret pääsevät testaamaan omia ideoitaan, rohkaistuvat luottamaan omaan potentiaaliinsa ja löytävät omat kiinnostuksen kohteensa. 

Lapsen silmin maailman tilanne ja uutiset voivat tuntua ahdistavilta tai hämmentäviltä. Siksi Juniorin tarjoamat mahdollisuudet ja työvälineet tiedon käsittelyyn, ratkaisukeskeiseen ajatteluun ja itseluottamuksen kartuttamiseen ovat tärkeitä lasten ja nuorten tulevaisuususkon ja rohkeuden rakentamisessa. 

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.