Kaupunkisuunnittelussa risteävät tuhannet toiveet
”Kaupunginosassa ei ole kohta enää yhtään luontoa rumien ja samannäköisten rakennusten takia.” Näin kirjoitti eräs asukas Mun Espoo kartalla -kyselyssä.
Espoo on kaupunkisuunnittelun näkökulmasta kiinnostava ja tunteita kuumentava kohde. Se on kehittynyt vahvasti autoistumisen ehdoilla ja kasvanut hurjaa vauhtia myös viime vuosina. Moni haluaisi varjella luontoa ja lähimetsiä.
Kaupunkisuunnittelua on pyritty parantamaan tutkimustiedon avulla. Aalto-yliopiston ja Espoon toteuttamassa hankkeessa noin 6 600 espoolaista vastasi Mun Espoo kartalla -kyselyyn. He merkitsivät kartalle lähes 70 000 itselleen merkityksellistä paikkaa ja kehittämisideaa.
Kyselyssä tuli konkreettisia ehdotuksia: rannoille yleisiä saunoja, urheiluaktiviteetteja, ravintoloita ja grillauspaikkoja. Yksi osallistuja ideoi jopa Länsiväylän kattamista puistomaisella viherkannella. Kyselyssä pyydettiin ihmisiä merkitsemään, minne he sijoittaisivat uusia koteja ja millaisia niiden tulisi olla.
Vaikka kaikkia ehdotuksia ei voi suoraan toteuttaa, tuloksia voidaan jo soveltaa käytäntöön. Valmisteilla on esimerkiksi Lasihytin kaava-alue Kauklahden aseman ympäristössä. Alue on nyt pääosin teollisuusaluetta, peltoa ja joenvartta. Sille suunnitellaan keskustamaista rakentamista ja uusia asuntoja noin 4 000 asukkaalle.
Tutkimusaineisto on antanut tietoa kaupunkilaisille merkityksellisistä asioista. Lasihytin alueella tärkeänä pidetään esimerkiksi jokivarren virkistysmahdollisuuksia ja sitä, että joen varrella olisi yhtenäinen pyörä- ja kävelytie. Asemakaavan valmistelussa onkin kiinnitetty erityistä huomiota siihen, miten Espoonjoen vartta kehitetään.
Syvällistä tietoa ympäristön käytöstä
Ympäristö- ja kaupunkisuunnittelu on monimutkaista ja pitkällistä työtä. Aallossa koulutetaan siihen asiantuntijoita ja kehitetään suunnitteluun uusia menetelmiä.
Maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä sanoo, että Espoossa tutkijoiden ja kaupunkisuunnittelijoiden yhteistyö on ollut poikkeuksellisen syvää.
Tutkimuksessa on hyödynnetty PehmoGIS-menetelmää, jolla kerätään ihmisten tuottamaa paikkatietoa kartalle. Espoon kaupungilla tämä tieto on tuotu osaksi paikkatietojärjestelmää, jota kaikki suunnittelijat hyödyntävät arkisessa työssään.
Kaupunki ei toki pysty kiinnittämään huomiota kaikkiin 70 000 pisteeseen, jotka kartalle on kerätty. Siksi myös priorisointia on kehitetty. Ajatuksena on se, että elämänlaatu kohenee parhaiten, kun keskitytään parantamaan paikkoja, joita asukkaat käyttävät paljon mutta jotka he kokevat erityisen negatiivisiksi.
”Tunnistimme näitä hot spotteja ja katsoimme, missä määrin paikat sopivat yhteen sen kanssa, mihin Espoo on jo ajatellut suuntaavansa resursseja”, Kyttä sanoo.
Näissä oli paljon yhteneväisyyttä, mikä antaa toiveita, että resurssit ovat löydettävissä.
Kaupungistuminen jatkuu yhä
Pandemia ravisteli käsityksiä asumisesta. Etätyöaika sai monet harkitsemaan asuinpaikkaansa uudelleen ja hankkimaan kakkosasuntoja. Paljon puhutusta ”monipaikkaisuudesta” tuli yhtäkkiä käytännön elämää.
Johanna Palomäki työskenteli haastatteluajankohtana Espoon kaupungin suunnittelupäällikkönä. Hänen mukaansa kaupungistuminen jatkuu yhä. Suomi on tässä edelleen jäljessä muuta Eurooppaa. Mutta kun rakennetaan lisää, luontoalueet vähenevät eikä vehreyttä pullahda mistään tilalle. Olisikin tärkeää suunnata kaupungin kasvua jo rakennetuille alueille.
”Jaksan silti uskoa, että rakennetun ympäristön laatu paranee, ja opitaan paremmin tekemään ihmisten kaupunkia ja myös säästämään luontoalueita.”
Palomäen mukaan Aalto-yliopiston kanssa kerätyssä datassa riittää analysoitavaa ja hyödynnettävää vuosiksi eteenpäin. Kaupungin uusi yleiskaava on tulossa vireille, ja aineistot auttavat työssä. Keväällä järjestettiin keskusteluiltoja, joissa asukkaat pohtivat kaupungin tulevaisuutta.
”Kaupunki saa myös kaiken aikaa suoraa palautetta, ja rivien välistä kuultaa usein tuska. Espoossa koetaan kasvukipuja, ja nyt onkin syytä rohkeasti keskustella siitä, millaista kasvua toivotaan”, Palomäki sanoo.
Tutkimustieto vahvistaa käsitystä viherympäristöjen ja virkistysalueiden tärkeydestä. Palomäki näkee, että espoolaiset eivät nimbyile tai vastusta kasvua. Monet eivät vain ole tyytyväisiä siihen ympäristön laatuun, jota kasvu tuottaa.
Palomäki on haastanut rakennusliikkeitä ja kaupunkisuunnittelijoita miettimään, miten vihreää saataisiin kaupunkikuvaan enemmän, eikä aina ensimmäiseksi nipistettäisi viherrakentamisesta, kun etsitään säästöjä. Korkeiden kerrostalojen ja väljän pientalorakentamisen vaihtoehtona voisi olla keskimittakaavan tehokas rakentaminen, kuten kaupunkipientalot.
Asuinympäristö vaikuttaa terveyteen
Marketta Kyttä toivoo Suomeen monimuotoisempia kaupungistumisen tapoja. Hänen mukaansa Suomessa vaikuttaa olevan kerrallaan yksi tapa rakentaa. Jos se oli joskus lähiö, nyt se on jatkuva tiivistäminen.
Hyvä kaupunkisuunnittelu ottaa huomioon ympäristön vaikutukset hyvinvointiin. Kyttä on ympäristöpsykologina tutkinut aihetta monissa hankkeissa. Viherympäristön stressiä lievittävät ja mielialaa parantavat vaikutukset tunnetaan. Toinen tärkeä asia on se, miten ympäristö rohkaisee arkiliikuntaan. Tässä tiiviys on sopivassa määrin hyväksi.
”Melko tiiviisti rakennetulla ympäristöllä on kyky saada sohvaperunatkin liikkeelle.”
Yhdessä tutkimushankkeessa seurattiin ihmisiä, jotka muuttivat asuinalueelta toiselle. Vaikka asenteet arkiliikkumiseen eivät olisi olleet myönteisiä, ihmisten liikkuminen lisääntyi, kun he muuttivat tiiviille alueelle palveluiden lähelle eivätkä tarvinneet autoa yhtä paljon kuin ennen.
”Ympäristö saa ihmiset muuttamaan arkeaan puolihuomaamatta, ja jopa asenteet seuraavat perässä.”
Seuraavaksi professori Kytän ja professori Henrikki Tikkasen tiimit tutkivat tutkijatohtori Tiina Rinteen johdolla kaupunkiympäristön vaikutusta sosiaaliseen hyvinvointiin. Asuinympäristö ei niinkään vaikuta vahvoihin sosiaalisiin siteisiin, perhe- ja ystävyyssuhteisiin. Sen sijaan se vaikuttaa kevyempiin sosiaalisiin siteisiin kuten naapuruston yhteisöllisyyteen.
Marketta Kyttä”Tiiviisti rakennetulla ympäristöllä on kyky saada sohvaperunatkin liikkeelle.”
Tarvitaan enemmän yhteistyötä
Tutkijat selvittävät paitsi asukkaiden osallistamista, myös sitä, miten asiantuntijoiden keskinäinen työ toimii kaupunkisuunnittelussa.
Aalto-yliopiston työelämäprofessori, Helsingin kaupungin projektinjohtaja Susa Eräranta tutkii suunnittelun menetelmien, tiedonkulun ja yhteistyön kehittämistä.
Väitöskirjassaan hän käsitteli asiantuntijoiden yhteistyötä: miten tieto kulkee tai ei kulje, mikä edistää tai estää yhteistyötä. Tutkimuskohteena oli pääkaupunkiseudun nelivuotinen suunnitteluprosessi, jonka aineisto on anonymisoitu.
”Kaavoitustyössä esimerkiksi ympäristö- ja liikkumisalan asiantuntijat eivät välttämättä kommunikoi keskenään vaan keskushenkilön kautta. Erityiskysymykset käsitellään omissa siiloissaan. Keskushenkilöllä on hyvin paljon merkitystä ja valtaa.”
Osallisille ei välttämättä synny kokonaiskäsitystä. Jos on mukana visiovaiheessa, voi jäädä hyvin erilainen kuva tavoitteista ja ratkaisuista kuin myöhemmässä vaiheessa.
Ilmastotoimet muuttavat kaupunkikuvaa
Eräranta työskentelee Helsingin kaupungilla päästövähennysten parissa. Hänen mukaansa ilmastotoimet muuttavat tulevaisuudessa paitsi energiankäyttöä, myös kaupunkikuvaa.
”Tällä hetkellä kaavoissa saatetaan hyvin tarkasti määrätä julkisivujen materiaaleja ja värimaailmaa. Jos jatkossa tulee olla enemmän kierrätettyjä elementtejä ja materiaaleja, hyödynnetään sitä, mitä on saatavilla. Kaupunkikuva tulee moninaisemmaksi.”
Kun rakennuksilla louhitaan kiviainesta, se pyritään hyödyntämään lähiympäristön kohteissa. Tulevaisuudessa kiertävät paremmin myös rakennuselementit ja -materiaalit.
Erärannan mukaan luonto on tulevaisuuden kaupungissa monimuotoisempaa. Puistot eivät ole vain ruohomattoa. Pitää olla erityyppisiä biotooppeja ja esimerkiksi pölyttäjille sopivia ympäristöjä.
Aiemmin tonttikohtainen viherkerroin on määrittänyt tonttien kasvillisuutta, monimuotoisuutta ja hulevesiratkaisuja.
”Nyt on kehitteillä alueellisia menetelmiä, jotka ottavat huomioon, miten naapuruston tai kaupunginosan eri viheralueet liittyvät toisiinsa.”
Maisemaa muuttaa myös niin sanottu taktinen urbanismi ja kaupunkiaktivismi. Vähällä käytöllä olevia alueita voidaan osoittaa tai ottaa vapaan kansalaistoiminnan areenoiksi, mikä tekee kaupunkiympäristöstä vaihtelevampaa ja yllätyksellisempää. Helsingissä esimerkiksi Pasilan vanhoilla veturitalleilla on ollut monenlaista harrastustoimintaa, tapahtumia ja yhteisöviljelyä.
Katteettomia lupauksia ei pidä antaa
Myös helsinkiläisiä otetaan mukaan suunnitteluun. Eräranta sanoo, että vuonna 2016 yleiskaavan valmistelussa selvitettiin paikkatietokyselyllä esimerkiksi, mitkä alueet ovat arjessa keskeisiä ja missä on paikkoja, jotka olisi tärkeä säilyttää.
Kaupunki nimeää budjettikausittain summan, jonka käytöstä asukkaat saavat päättää: esittää esimerkiksi puiden istutusta, uimalaiturin rakentamista tai urheilu- ja leikkipuistojen kehittämistä.
Niin paljon kuin asukkaita kuunnellaankin, toiveiden toteutukseen on usein pitkä matka. Reunaehtoja sanelevat esimerkiksi kaupungin talous, ilmastositoumukset ja tavoitteet asukasmääristä. Eräranta sanoo, että kaupungeilla on vielä tekemistä näiden reunaehtojen kommunikoinnissa.
”Usein asukkailta tulee kommentteja, että tänne ei haluta lisärakentamista. Asukkaiden pitää saada tietää, onko vaihtoehtona jättää kokonaan rakentamatta, vai onko asukasmäärätavoitteet saavutettava, mutta he voivat vaikuttaa rakennusten sijoitteluun.”
Joissakin kaupungeissa asukkaat ja yhteisöt ovat tehneet varjokaavoja, joissa he ovat tutkineet erityyppisiä sijoitteluvaihtoehtoja.
Asukkailla on keskenään hyvin eri ajatuksia kaupungin kehittämisestä. Marketta Kyttä sanoo, että vuorovaikutteisessa suunnittelussa tärkeää on kertoa läpinäkyvästi, miten tietoa hyödynnetään ja mitkä ovat vaikutusmahdollisuudet.
”Ei pidä antaa ihmisille katteettomia lupauksia siitä, että varmasti ideasi toteutuu.”
Teksti: Terhi Hautamäki
Kuvitus: Ilona Partanen
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 31 (issuu.com) lokakuussa 2022.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
Nuoren tutkijan palkinto Viktar Asadchylle
Tekniikan edistämissäätiö on myöntänyt vuoden 2024 Nuoren tutkijan palkinnon apulaisprofessori Viktar Asadchylle.
Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä
Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
Kurkistus funktionaalisten polysakkaridijohdannaisten elektrospinning-tutkimukseen
Meillä oli kunnia isännöidä vierailevaa puhujaa, tutkija Issei Otsukaa Grenoble Alpesin yliopistosta "Kahvia ja tiedettä" -tapahtumassamme. Otsuka vierailee Suomessa Researcher Short Mobility -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on edistää Ranskan ja Suomen välisiä tieteellisiä kumppanuuksia.