Uutiset

Nanokuituiset kudoskasvatusmateriaalit näyttävät uusia piirteitä kanta- ja syöpäsolujen käyttäytymisessä

Tutkijoiden biomateriaaleihin liittyvä löytö voi mahdollisesti auttaa kehittämään uusia hoitoja.
Fluoresenssimikroskopiakuva ihmisen mesenkyymaalisista kantasoluista.

Aalto-yliopiston ja Tallinnan Teknillisen yliopiston tutkijoiden biomateriaaleihin liittyvä löytö voi avata uusia mahdollisuuksia kanta- ja syöpäsolujen käsittelyssä sekä mahdollisesti auttaa kehittämään uusia hoitoja. Uusien nanokuiduista valmistettujen solukasvatusmateriaalien ansiosta näiden solujen käyttäytymistä voidaan nyt ohjata eri tavalla kuin perinteisillä kasvualustoilla. Tämän mahdollistavat kohdistetut, itsestään järjestyvät keraamiset nanokuidut, joilla on erittäin suuri anisotropia-suhde ja jotka on kuoritettu grafeenikerroksiin.

- Tämä ainutlaatuinen hybridinanoverkosto mahdollistaa todennäköisesti poikkeuksellisen yhdistelmän valikoivia ohjaustimuleita, jotka saavat aikaan kantasolujen kehittymistä, immuunivasteiden vaihtelua ja syöpäsolujen paikallista immobilisaatiota, Aalto-yliopiston professori Michael Gasik kertoo.

Näiden kudoskasvatusmateriaalien on esimerkiksi osoitettu neurogeenisen linjan tavoin pystyvän ohjaamaan ihmisen mesenkyymaalisten kantasolujen haluttuun suuntaan hillitämään merkityksellisten inflammatoristen tekijöiden esiintymistä ja immobilisoimaan syöpäsoluja.

Tiettyjen inflammatoristen sytokiinien valikoivasta vaimennussäätelystä voidaan odottaa uutta työkalua ihmisen immuunijärjestelmän parempaan ymmärtämiseen ja siihen liittyvien sairauksien hoitamiseen. Havaittuja vaikutuksia säätelee ainoastaan solu itse ilman sivuvaikutuksia, joita yleensä voisivat aiheuttaa ulkoiset kemialliset tai biologiset tekijät.

Uudet kudoskasvatusmateriaalit voivat auttaa ohjaamaan kantasolujen kohtaloa, kuten niiden kehittymistä aksoneiksi ja neuriiteiksi. Tämä on tärkeää esimerkiksi Alzheimerin taudin tutkimuksissa ja sen hoidon kehittämisessä. Tutkimushavainto voi olla erittäin hyödyllinen myös uusien syöpäsolumallien kehittämisessä, syövän kehittymisen ymmärtämisessä ja uusien syöpähoitojen kehittämisessä.

Rintasyöpäsolulinjan fluoresenssikuvia, joissa näkyvät lasialustalla kasvatettujen solujen morfologiset muutokset.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Nature Scientific Reports -julkaisussa. Aalto-yliopiston yhteistyökumppaneina tutkimuksessa olivat Protobios, Cellin Technologies ja Tallinnan teknillinen yliopisto.

Lisätietoja:

Professori Michael Gasik
Aalto-yliopisto
[email protected]
Puh. 050 5609511 

Artikkeli:

Kazantseva, J. et al. Graphene-augmented nanofiber scaffolds demonstrate new features in cells behaviour. Sci. Rep. 6, 30150; doi: 10.1038/srep30150 (2016).

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
In leaf-like bubbles, different icons refering to e.g. books, gardening, and bicycling
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Löydä tohtorinkoulutuksemme yhteisö Aalto Socialissa

Seuraa ja osallistu keskusteluun tohtorinkoulutuksesta Aalto Socialissa.
Ville Miikkulainen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu meihin: Apulaisprofessori Ville Miikkulainen

Ville Miikkulainen siirtyy professoriksi Aalto-yliopiston yliopistonlehtorin tehtävästä.
Havainnekuva puisesta lavarakenteesta torimaisemassa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Wood Programin 30-vuotisjuhlaprojekti nousee Kuhmon torille

Aalto-yliopiston puuarkkitehtuuriin erikoistuvat opiskelijat toteuttavat joka vuosi Wood Program -projektin. Opintokokonaisuuden 30-vuotisjuhlavuonna yhteistyökumppanina toimii Kuhmon kaupunki. Toteuttava kohde on Kuhmon torille nouseva torilava.