Uutiset

Nokia lahjoittaa 500 000 euroa Aalto-yliopiston tekniikan alalle

Lahjoituksella rahoitetaan kvanttiteknologiaa ja 6G-teknologiaa tutkivia tohtoriohjelmia.
Quantum chips like it cold
Suprajohtava kvanttisiru. Kuva: Jan Goetz

Nokia lahjoittaa neljälle suomalaiselle yliopistolle yhteensä 1,1 miljoonaa euroa suomalaisen teknologiaosaamisen ja -tutkimuksen kehittämiseen. Aallon osuus lahjoituksesta on 500 000 euroa. Aalto on päättänyt kohdentaa lahjoituksen kvanttiteknologiaa ja 6G-teknologiaa tutkiviin tohtorikouluihin. Lahjoituksen vaikuttavuutta lisää valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.

”Nokian yli 157 vuoden historia Suomessa pohjautuu innovaatioon, uudistumiskykyyn sekä pitkäjänteiseen tutkimus- ja tuotekehitystyöhön. Vain investoimalla tutkimukseen ja osaajien kouluttamiseen pysymme mukana kilpailussa teknologiainnovaatioiden kärkimaana. Haluamme tällä lahjoituksella korostaa suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä ja varmistaa, että Suomesta löytyy maailmanluokan innovointia ja osaamista myös tulevaisuudessa”, sanoo Tommi Uitto, Nokian Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän johtaja ja Suomen maajohtaja.

Aalto ja Nokia ovat tehneet laaja-alaista yhteistyötä tieto- ja viestintätekniikan, tekoälyn, taiteen ja muotoilun sekä liiketalouden alueilla.

Kvanttiteknologian kehitys on suuressa murroksessa. Vaikka teknologian potentiaali on valtava, osaajia on vähän. "Kvanttiteknologialla ja -laskennalla on valtavasti potentiaalia ja olemme iloisia, että Nokia haluaa olla rakentamassa kvanttitulevaisuutta", sanoo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

”Tänään tehtävät investoinnit alan koulutukseen ja kehitykseen palautuvat yhteiskunnalle ja teollisuudelle merkittävinä hyötyinä tulevaisuudessa. Mobiiliteknologiat muodostavat moderneille yhteiskunnille nopeasti kehittyvän ja kriittisen tärkeän infrastruktuurin. Kun 5G-teknologia alkaa olla kaupallisesti kypsä, on aika ottaa seuraava suuri askel 6G-teknologiaan. Tämä ponnistus onnistuu vain vahvan perustutkimuksen avulla”, sanoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että voimme Nokian tuella panostaa tohtorikoulutuksen kautta kvantti- ja 6G-tutkimusalueiden tulevaisuuteen. Lahjoituksella on suuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sillä valmistuvista tohtoreista tulee omien alojensa avainasiantuntijoita ja tienraivaajia”, Hämäläinen toteaa.

Merkittäviä innovaatioita

Nokia on jo vuosikymmeniä ollut tärkeä kumppani Aalto-yliopistolle ja sen edeltäjäkorkeakouluille.

”Yhteistyömme on tuottanut lukuisia innovaatioita, jotka ovat vauhdittaneet suomalaisen teknologiaosaamisen nousua maailman huipulle. Olemme kiitollisia Nokialle tästä huomattavasta lahjoituksesta, joka entisestään vahvistaa yhteistyötämme menestyvän Suomen ja koko maailman hyväksi”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Aallolla ja Nokialla on meneillään noin 20 yhteistä tutkimusprojektia, joissa on mukana professoreita, tutkijatohtoreita sekä tohtori- ja maisteriopiskelijoita. Projekteissa paneudutaan muun muassa 5G-teknologiaan, signaalinkäsittelyyn, antenniteknologiaan, tekoälyyn, koneoppimiseen, esineiden internetiin, mobiilipilvipalveluihin ja materiaaleihin.

Nokia on myös merkittävä Aallon alumnien ja opiskelijoiden työnantaja. Nokian rahoituksella valmistuu vuosittain keskimäärin noin 20 maisterintutkinnon lopputyötä ja kaksi väitöskirjaa. Lisäksi Nokia Foundation myöntää vuosittain noin viisitoista apurahaa tohtoriopintoihin ja tutkimukseen Aallossa.

InstituteQ – kansallinen kvantti-instituutti

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n InstituteQ-yhteistyö kokoaa kansallisen kvanttiteknologian tutkimuksen, koulutuksen ja yrityskentän.

Read more
InstituteQ. Photo: Jorden Senior.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Yhteistyö Julkaistu:

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondentin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Piano Top Loungessa
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yhteistyö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

Yhteistyön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Laboratory work at the School of Chemical Engineering
Yhteistyö Julkaistu:

Tervetuloa Unite! Engineering Biology -verkostoitumistapahtumaan 11.9.2024

Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen yhdeksän Unite!-allianssiin kuuluvan yliopiston tutkijat edistämään avainteknologioita ja kestäviä prosesseja.