Uutiset

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Photo: Kristina Tsvetkova

Kun Sofia Guridi saapui kolme vuotta sitten Chilestä Suomeen, hän oli muotoilun kandidaatin tutkinnon jälkeen ehtinyt hankkia alan työkokemusta. Suomeen hänet houkutti maan korkea koulutustaso ja kaunis luonto.

”Aalto-yliopiston Contemporary Design -maisteriohjelmassa erikoistuin tekstiileihin ja suoritin myös useita New Media -kursseja. Aallossa pääsin tutustumaan kokeellisen lähestymistavan muotoiluun. Olen sen jälkeen osallistunut töilläni erilaisiin näyttelyihin ja nautin siitä, kuinka ihmiset ovat vuorovaikutuksessa töideni kanssa”, Guridi kertoo.

Taiteen maisterin opinnäytetyössään Guridi työskenteli Aallon, VTT:n ja Tampereen yliopiston tutkijoista koostuvassa tiimissä. Tutkimuksessa kehitettiin biopohjaisia älykkäitä tekstiilejä, joihin on integroitu valoa kuljettavia selluloosa-aaltojohtoja.

”Oli hienoa tehdä töitä tiimissä, jossa yhdistettiin materiaalitieteiden ja muotoilun osaamista. Opimme kaikki toisiltamme, mikä oli todella inspiroivaa.”

Taiteen maisteriksi valmistuttuaan Guridi aloitti opintonsa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen tohtorikoulussa kesällä 2022. 

”Tutkimustyön lisäksi pidän opettamisesta. Tohtorikoulussa kerromme omasta tutkimuksestamme muille opiskelijoille, mikä on hyvä tilaisuus kuulla toistemme ideoita ja myös oppia opettamisesta. Minusta saattaa jonain päivänä tulla opettaja tai professori.”

Ihmisyys edellä

Väitöstutkimuksessaan Guridi kehittää laskennallista kangasta, johon on integroitu ihmiskehon toimintojen sensorointia.

”Tavoitteena on saada aikaan uudenlainen biopohjaisista toiminnallisista kuiduista valmistettu kangas, joka kerää ja prosessoi dataa ja saa sen avulla aikaan haluttua vuorovaikutusta. Tähän tarvitaan tietoa tekstiilien rakenteista ja kuiduista sekä ihmisistä tekstiilien käyttäjinä.”

Muotoilun ja materiaalitieteiden lisäksi Computational Fabric -projektissa on mukana elektroniikan ja tekoälyn osaamista. Guridia kiinnostaa uusien teknologioiden yhdistäminen tekstiileihin, jotka ovat tärkeitä ihmisten arjessa. Tekniikan integroinnissa pitää kuitenkin mennä ihmisyys edellä.

Bioinnovaatiokeskuksen tohtorikoulussa Guridia inspiroi sen poikkitieteellisyys ja opiskelijoiden erilaiset taustat.

”Meitä on kuuden hengen ryhmässä kaksi muotoilijaa. Tieteen ja muotoilun yhdistäminen ja yhdessä tekeminen on hieno tapa kehittää teknologiaa. Olemme kaikki kotoisin eri maista, mikä myös rikastuttaa tutkimusaiheisiin tuomaamme näkökulmaa.”

Latinalaisimerikkalaista näkemystä Aaltoon

Kun Guridi saapui ensimmäistä kertaa Suomeen, hän koki pienimuotoisen kulttuurishokin.

”Latinalaisamerikkalaisessa kulttuurissa olet aina ystävien ja ihmisten ympäröimä. Alkukuukaudet Suomessa olivat hieman hankalia, mutta sain pian luotua ison ystäväjoukon, jonka kanssa olemme tehneet kaikenlaista hauskaa, kuten viettäneet juhannusta kesämökillä. Nautin elämästäni Suomessa.”

Aalto-yliopistossa Guridi on mukana S.U.R.-yhdistyksessä, joka kokoaa Aallon latinalaisamerikkalaistaustaiset opiskelijat yhteen.

”Haluamme tuoda yliopistoon omaa näkemystämme eri asioissa. Olemme tulleet tänne oppimaan, mutta haluamme myös antaa jotain takaisin. Tuomme esiin latinalaisamerikkalaista kulttuuria ja järjestämme keskustelutilaisuuksia ja ihmisten välisiä kohtaamisia.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Students

The people of the School of Chemical Engineering

What kind of career opportunities are there if you study chemical engineering? Get to know our alumni, students, and faculty members!

School of Chemical Engineering
A gold-plated cryostat sits half open with many cables coming out from the bottom.

Doctoral education pilot

We have hired 178 pilot doctoral researchers to get their doctorate from Aalto

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pauliina Ilmonen, photo by Nita Vera.
Nimitykset, Opinnot Julkaistu:

Professori Pauliina Ilmonen: Lukiossa opetellaan paljon matemaattisten ohjelmien käyttöä, joka on pois perusasioista

Aalto-yliopiston tilastotieteen professori Pauliina Ilmonen astuu kesäkuun alussa Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun dekaanin saappaisiin. Ja juuri perusasioita hän haluaa painottaa myös matematiikan opiskelussa.
Värikäs laserskannauksen tyylinen poikkileikkaus vanhasta kupolikattoisesta teollisuusrakennuksesta
Mediatiedotteet Julkaistu:

3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta

MeMo-instituutti on mallintanut Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan Halsuan kirkon ja sen kellotapulin fotorealistiseksi ja mittatarkaksi 3D-malliksi.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Aalto-yliopisto ja Nordea aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön. Tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja.
Suuri valkoinen risteilyalus Legend of the Seas telakalla kirkkaan taivaan alla
Yhteistyö Julkaistu:

Meyer Turku tekee 800 000 euron lahjoituksen Aalto‑yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa viisivuotisen työelämäprofessuurin vauhdittamaan meritekniikan kehitystä ja turvaamaan alan osaamista Suomessa.