Uutiset

“Työn saaminen Suomessa ei ole helppoa ulkomaalaisille”

Audrey Poudrier Tremblay on Aalto-yliopiston alumni, joka kertoi tarinansa Suomessa työskentelystä osana syyskuussa julkaistua Finland Works -verkkokurssia.

Audrey Poudrier Tremblay being interviewed for a video.
Audrey Poudrier Tremblay antamassa haastattelua suomalaisesta työkulttuurista / kuva: Roope Kiviranta

Aalto-yliopisto julkaisi avoimen Finland Works -verkkokurssin syyskuussa 2021. Itseohjautuvalle kurssille kirjautui jo ensimmäisten päivien aikana 500 käyttäjää, ja oppijoiden määrä jatkaa kasvuaan. Kurssin sisältö esitetään kurssialustalla video-, podcast- ja tekstimuodossa. Pyysimme kurssin videoilla esiintyviä kansainvälisiä Aallon alumneja jakamaan näkemyksiään suomalaisesta työkulttuurista ja uran rakentamisesta Suomessa. Yksi heistä on Audrey Poudrier Tremblay Kanadan Quebecistä.

“Työn saaminen Suomessa ei ole helppoa ulkomaalaisille”, Poudrier Tremblay toteaa. Hän nimeää verkostojen puutteen ja suomen kielen osaamattomuuden merkittäviksi esteiksi Suomeen työllistymiselle. “Ulkomaalaisina aloitamme työnhaun ilman kontakteja ja verkostoja. Olemme jo valmiiksi pari askelta jäljessä verrattuna ihmisiin, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä”, Poudrier Tremblay sanoo.

Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset rakenteet eivät vielä Poudrier Tremblayn mielestä täysin tue kansainvälisiä osaajia, jotka ovat jo Suomessa. “Mielestäni monimuotoisuudessa ja erilaisissa näkökulmissa piilee uskomaton voima. Suomi on mahtava, mutta maa ei ole vielä riittävästi päässyt kiinni kansainvälisiin mahdollisuuksiin ja toivon, että tämä muuttuu pian.”

Finland Works -verkkokurssi avaa suomalaista työkulttuuria ja uran rakentamista Suomessa. Kurssi on suunniteltu erityisesti kansainvälisille opiskelijoille ja työnhakijoille, jotka haluavat tietää enemmän suomalaisen työelämän erityispiirteistä. Kurssi on rekrytointi- ja ura-ammattilaisten tuottama ja sisältöä täydentävät Aallon kansainvälisten alumnien tarinat ja kokemukset. Finland Works on osa Future of Work -verkko-oppimismoduulia.

Matalat hierarkiat lisäävät osallisuutta

Poudrier Tremblayn ensikosketus Suomeen oli vaihto-opinnot kandivaiheessa, ja myöhemmin hän teki maisterintutkintonsa Aalto-yliopiston tuotantotalouden ohjelmassa. Tällä hetkellä hän työskentelee KONEella operatiivisena suuunnittelupäällikkönä kansainvälisen kunnossapidon puolella. Poudrier Tremblayn matka KONEella alkoi harjoittelijaohjelmasta, mikä tutustutti hänet suomalaiseen työkulttuuriin ja sen ominaisuuksiin. Poudrier Tremblayn mielestä hierarkia on paljon matalampi Suomessa kuin Kanadassa.

“Kun aloitin harjoittelijana, koin, että mielipiteitäni arvostettiin. Minua rohkaistiin haastamaan muiden mielipiteitä, myös heidän jotka ovat minua paljon korkeammassa asemassa”, Poudrier Tremblay kertoo.

Yksi konkreettinen esimerkki matalasta organisaatiokulttuurista oli etunimien käyttö puhuteltaessa. “Kollegani puhuivat yrityksen toimitusjohtajasta hänen etunimellään!” Poudrier Tremblay nauraa. “Se kertoi minulle paljon suomalaisesta työkulttuurista.”

Kollegani puhuivat yrityksen toimitusjohtajasta hänen etunimellään!

Audrey Poudrier Tremblay

Yhteyden löytäminen suomalaisiin

Audrey Poudrier Tremblay ylistää Suomen tasa-arvoa työelämän lisäksi myös yhteiskunnallisella tasolla.

“Tasa-arvo on hyvin juurtunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja Suomi on esimerkiksi mahtava maa naisille. Naiset ovat edustettuina hallituksessa ja johtavissa asemissa”, Poudrier Tremblay havainnoi.

Kansainvälisille työnhakijoille hänen neuvonsa on kiinnostavien ihmisten lähestyminen LinkedInissä ja muissa verkostoissa vaikka ei tuntisi henkilöä ennalta.

“Ole rohkea ja koeta löytää yhteys ihmisiin”, Poudrier Tremblay kannustaa.

Katso Audrey Poudrier Tremblayn koko tarina alta ja rekisteröidy Finland Works -kurssille täältä:

https://futureofwork.fi/courses/finland-works/

Lue muita Finland Works -tarinoita

Bhavya Omkarappa smiling with plants in the background

“Työelämän tasapaino Suomessa on loistava”

Bhavya Omkarappa kertoi näkemyksiään suomalaisesta työn ja vapaa-ajan tasapainosta osana Aalto-yliopiston Finland Works -verkkokurssia.

Uutiset
A portrait of Adithya Varadarajan

“Yrittäjäksi ryhtyminen Suomessa olikin todella yksinkertaista”

Adithya Varadarajan on Aalto-yliopiston alumni, joka kertoi tarinansa yrityksen perustamisesta ja työllistymisestä Suomessa.

Uutiset
A portrait of Beatriz Ramírez.

“Halusin suunnata uraani kohti kestävyyden teemoja”

Beatriz Ramírez kertoi tarinansa uuden uran rakentamisesta Suomessa osana avointa Finland Works -verkkokurssia.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.