Uutiset

Uusia toimijoita peruskorjattuun Aalto-yliopisto Töölöön

Peruskorjattu Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Aalto Töölö on herännyt eloon rakennuksen käyttöönoton myötä. Yläkerrosten toimistotiloihin on varmistunut kaksi uutta toimijaa.
Aalto Töölö yläaula

Kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen, nykyiseltä nimeltään Aalto-yliopisto Töölön, mittava peruskorjaus on saatu päätökseensä ja toiminta rakennuksessa on käynnistynyt alkuvuodesta 2021. Ikonisen rakennuksen A-siiven yläkerroksiin remontoituihin toimistotiloihin on varmistunut kaksi uutta toimijaa; Helsinki Education Hub sekä Tieteellisten seurain valtuuskunta.

Helsinki Education Hub yhdistää ensimmäisenä maailmassa oppimisen ja koulutuksen start up -yritykset, suomalaisen pedagogisen osaamisen, innovatiivisen oppimisympäristön ja akateemisen tutkimuksen yhtenäiseksi maailmanluokan vientituotteeksi. Sen ydintoimintoja ovat oppimis- ja koulutusteknologiayritysten yhteistyö- ja showcase-tilat, kasvuyritysneuvontapalvelut, hautomotoiminta, oppimisen ja kokeilujen tila sekä yhteiset ja kohdennetut tapahtumat ja koulutukset. Lisäksi Helsinki Education Hubin yhteyteen tulee kiihdyttämö, joka auttaa yrityksiä skaalautumaan kansainvälisille markkinoille.

Helsinki haluaa olla maailman oppimisen pääkaupunki. Syksyllä 2021 Aalto Töölön tiloissa toimintansa aloittava Helsinki Education Hub on konkreettinen askel kohti tätä tavoitetta”, kertoo Helsinki Education Hub project lead Mia-Stiina Heikkala. ”Aalto Töölön tilat ovat monipuoliset ja valoisat ja soveltuvat täydellisesti laajalle oppimisen ja koulutuksen yhteisöllemme. Tilaan voivat helposti tulla nuoret kasvuyrittäjät, tutkijat kuin opettajat ja oppijatkin. Lisäksi Aalto Töölön historia johtavana kauppakorkeakouluna tarjoaa oivalliset puitteet oppimisen ja koulutuksen innovaatioille ja liiketoiminnallisille lähdöille. Odotamme innolla verkostoitumista myös talossa olevien toimijoiden kanssa.

Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) muuttaa Aalto Töölöön väistötiloihin keväällä 2021. TSV on merkittävä ja riippumaton asiantuntijaelin tieteenharjoittamista ja tiedepolitiikkaa koskevissa asioissa. Sen tehtävänä on edistää tieteellisten yhteisöjen yhteistoimintaa, tieteellistä tiedonvälitystä ja julkaisutoimintaa sekä tutkimustiedon tunnetuksi tekemistä ja sen käyttöä yhteiskunnassa.

TSV:n kokous- ja seminaaritoiminta tuo Aalto Töölöön tieteellisten seurojen toimintaa ja tieteen vapaaehtoistoimintaa merkittävänä osana suomalaista tiedeyhteisöä ja tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta”, sanoo TSV:n toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen. ”Toiminnan siirtäminen Aalto Töölöön Tieteiden talon peruskorjauksen ajaksi oli helppo päätös – talo on oleellinen osa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen historiaa ja tulevaisuutta.

Kaikille avoin ruokaravintola ja liikkeenjohdon valmennusta

Helmikuussa 2021 Ravintola Töölö avasi kaikille avoimen ruokaravintolan entisen opiskelijaravintola Raflan tiloihin. Lisäksi Ravintola Töölö operoi rakennuksen kaunista juhlasalia sekä auditoriota, joissa voi järjestää erilaisia juhlia, konsertteja, illallisia ja seminaareja.

Pääkäyttäjänä Aalto Töölössä toimii Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE), joka tarjoaa kansainvälisesti liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita. Aalto-yliopiston omistama maailman 50 parhaan valmentajan joukkoon lukeutuva Aalto University Executive Education on luonut rakennukseen pohjoismaiden suurimman johtamisen ja asiantuntijuuden kehittämisen keskittymän.

Lisätietoja

Helsinki Education Hub

Tieteellisten seurain valtuuskunta

Ravintola Töölö

Aalto University Executive Education

Aalto-yliopisto Töölö

Runeberginkatu 14-16

Lue lisää
Aalto Töölö julkisivu Kuva: Terhi Ollikainen
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
Aalto Wellbeing sosiaalisen median QR-koodi 2024
Kampus Julkaistu:

Seuraa @aaltowellbeing-tiliä Instagramissa

Pysy kärryillä uusimmasta, tutkimukseen pohjautuvasta hyvinvointitiedosta sekä Aalto-yliopiston tapahtumista ja palveluista hyvinvointiin ja inkluusioon liittyen seuraamalla @aaltowellbeing-tiliä ja Aalto Socialin Wellbeing-sivua.
winners of the BI competition, Aalto BIZ
Opinnot Julkaistu:

Business Intelligence -kurssin kilpailussa keskityttiin maailman lasten hyvinvointiin

Kymmenen opiskelijaryhmää analysoi dataa maailman lapsista ja esitteli tuloksensa tuomaristolle.
Neljä iloista henkilöä juo kahvia ulkona ja heiluttaa kameralle.j
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Kahvia kiltahuoneella ja chattia Telegramissa – Pienet teot voivat auttaa psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomisessa

Psykologisen turvallisuuden luominen ei ole pelkästään hyödyllistä – se on elintärkeää.