Uutiset

Yrittäjyyden sisällyttäminen metsä- ja maatalouskoulutukseen on ratkaisevan tärkeää Afrikalle

Apulaisprofessori Patrick Shulist kehittää yrittäjyyskoulutusta yhdessä afrikkalaisten kumppaneiden kanssa.
Two African women working on a project
Kuva: Aalto-yliopisto / Lasse Lecklin

Yrittäjyyden sisällyttäminen metsä- ja maatalouskoulutukseen on Afrikalle ratkaisevan tärkeää, etenkin kun otetaan huomioon nykyinen nuorisotyöttömyyskriisi ja tarve jatkuvalle innovoinnille. 

”Yliopisto-opintojen aikana tapahtuva altistuminen yrittäjyydelle varustaa opiskelijat kriittisen ajattelun taidolla ja innovointi- ja liiketoimintaosaamisella, joita tarvitaan ympäristöhaasteisiin vastaamiseen, kestävän kehityksen edistämiseen ja teknisten taitojen hyödyntämiseen mahdollisimman hyvin”, sanoo apulaisprofessori Patrick Shulist. Hän aloitti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuonna 2018 ja on alusta alkaen ollut vahvasti mukana kehittämässä yrittäjyyskoulutusta Afrikassa.

Viime aikoina Patrick Shulist on keskittynyt johtamaan kahden laajan, useiden kumppaneiden yhteisen hankkeen, PBL BioAfrica*:n ja FOREST21**:n, yrittäjyysosa-alueita. 

PBL BioAfrica -hanke on Aallon, Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) ja viiden afrikkalaisen yliopiston välinen 1 500 000 euron yhteistyö Keniassa ja Sambiassa. Tavoitteena on integroida ilmastoasiat huomioiden älykäs (climate-smart) yrittäjyys maatalouden opetussuunnitelmiin. 

FOREST21 on 1 000 000 euron Erasmus+-rahoitteinen hanke, johon osallistuu yliopistoja Suomesta, Etelä-Afrikasta ja Norjasta. Hankkeen tavoitteena on integroida ilmastoasiat huomioiden älykäs (climate-smart) yrittäjyys Etelä-Afrikan metsäsektorille. 

Syvällistä yhteistyötä afrikkalaisten kumppaneiden kanssa

Molemmat hankkeet perustuvat syvälliseen ja monipuoliseen yhteistyöhön afrikkalaisten kumppaniyliopistojen kanssa. ”Vaikka itse työskentelen pääasiassa hankkeiden yrittäjyysnäkökulmien parissa, Aalto Global Impact (AGI) tekee väsymättä töitä kouluttaakseen opettajia ongelmalähtöisen oppimisen osaamiseen liittyvissä kysymyksissä. AGI myös koordinoi vuosittain useiden opiskelijaryhmien matkustamisen Keniaan, Sambiaan ja Etelä-Afrikkaan, jotta ryhmät pääsevät osallistumaan ongelmalähtöiseen oppimiseen kumppanuusyliopistojen kollegoidensa kanssa”, Patrick Shulist sanoo.

Siitä lähtien, kun nämä hankkeet alkoivat vuonna 2024, Shulist on työskennellyt kumppanuusyliopistojen ohjelmapäälliköiden ja luennoitsijoiden kanssa miettien luovasti, miten yrittäjyys voitaisiin sisällyttää opetussuunnitelmatasolle. 

”Suuri osa opetussuunnitelmien kehittämisestä on työskentelyä metsä- ja maatalousalan akateemisten kanssa, jotta kaikki ymmärtäisivät, mitä yrittäjyys on, miksi se on tärkeää, miten sitä opetetaan ja ennen kaikkea, miten se voidaan helposti sovittaa omiin kursseihin ja opetussuunnitelmiin.” 

”Varmistaakseni, että työmme jatkuu hankkeiden päättymisen jälkeen, loin ja kuvasin myös seitsemän moduulin 27-osaisen videosarjan, jota kumppanuusyliopistojen akateemiset voivat käyttää tulevaisuudessa.” 

Lisäksi Patrick Shulist on tehnyt yhteistyötä kahden uuden kurssin ja hautomo-ohjelman suunnittelussa. Yksi hänen tärkeimmistä toimistaan on ollut työskentely yksittäisten luennoitsijoiden kanssa yrittäjyyssisällön sisällyttämiseksi kursseihin, erityisesti lyhyiden harjoitusten avulla, jotta opiskelijat saataisiin ajattelemaan yrittäjähenkisesti.

Näiden hankkeiden lisäksi hän on mukana myös toisessa Aallon aloitteessa Afrikassa. 5G for Entrepreneurs -hankkeessa hän on työskennellyt Sambiassa, Nigeriassa ja Etiopiassa olevien kumppaneiden kanssa opettaakseen opiskelijoille yrittäjyyden perusteita, jotta he voivat kehittää omia ideoitaan ja tuotteidensa prototyyppejä. 

”Osana tätä olen toimittanut kurssisisältöä ja ohjannut myös kuusiosaisen videoluentosarjan kehittämistä. Yhteistyökumppanit voivat käyttää videoluentosarjaa tulevassa opetuksessaan.” 

***

*PBL BioAfrica, Problem-based learning bioeconomy entrepreneurship and capacity building programme in Africa

**FOREST21, 21st Century Climate-Smart Forestry Education for Livelihood and Sustainability in South Africa 

Lisätietoja (englanniksi):

Patrick Shulist

Assistant professor 2nd term

Johtamisen laitos

Johtamisen laitos tarjoaa dynaamisen oppimis- ja tutkimusympäristön.

Lue lisää
Stack of management books.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Maria Virkkala
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston opiskelijatarina: sivuaineena logistiikka

Haastattelu avoimen yliopiston opinnoista
Tutkijoita Dipolin edustalla lumisessa maisemassa Otaniemessä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Immersiiviset laajennetun todellisuuden kokemukset apuna aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisessä

Aalto-yliopiston taiteen ja median laitos koordinoi Euroopan-laajuista hanketta, jonka tavoitteena on paitsi tallentaa aineetonta kulttuuriperintöä myös hyödyntää sitä yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Apuna ovat immersiiviset laajennetun todellisuuden (XR) ympäristöt.
Freestyle meloja Miika Sorjonen, Aalto CHEM
Opinnot Julkaistu:

Yrityselämän, urheilun ja urheilijoiden yhteinen tekeminen korostuu tulevaisuudessa

Aallon ja Haaga-Helian kilpaurheilevat opiskelijat tapasivat tällä kertaa yhteisessä brändiaiheisessa Urhea-tilaisuudessa.
In leaf-like bubbles, different icons refering to e.g. books, gardening, and bicycling
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Löydä tohtorinkoulutuksemme yhteisö Aalto Socialissa

Seuraa ja osallistu keskusteluun tohtorinkoulutuksesta Aalto Socialissa.