Uutiset

Suomen korkean teknologian profiili vahvistuu Natossa – Otaniemeen perustetaan yrityskiihdyttämö

VTT perustaa Naton yrityskiihdyttämön Espoon Otaniemeen yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa.
A-logo, Aalto-yliopisto, Kuva: Anni Kääriä
Kuva: Aalto-yliopisto / Anni Kääriä

Naton DIANA-aloite (Defence Innovation Accelerator for the North Atlantic) on hyväksynyt Suomen esityksen yrityskiihdyttämön ja kahden testikeskuksen perustamisesta Suomeen. Puolustusministeriö toimitti Suomen esityksen DIANA:n johtokunnalle heinäkuussa 2023.

Puolustusministeriö toimii hankkeen kansallisena vastuuviranomaisena ja Teknologian tutkimuskeskus VTT on koordinoinut Suomen ehdotuksen valmistelua yhteistyössä ministeriön kanssa.

VTT perustaa Naton yrityskiihdyttämön Espoon Otaniemeen yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa. DIANA-verkostoon liittyminen vahvistaa tutkimuksen kaksoiskäyttöalueille sijoittuvaa Aallon kiihdyttämötoimintaa.

Kiihdyttämö keskittyy tulevaisuuden kommunikaatiojärjestelmiin ja kvanttiteknologiaan. Se tarjoaa yrityksille koulutusta liiketoiminnan kehittämisestä puolustussektorilla. Kiihdyttämön palvelut on suunnattu erityisesti startup- ja pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla on vasta vähäistä kokemusta puolustus- ja turvallisuusalasta.

Teknologioiden testikeskukset perustetaan Oulun yliopiston ja VTT:n Otaniemen toimipisteen yhteyteen. Otaniemen testikeskus keskittyy kyberturvallisen kommunikaation sekä kvantti- ja avaruusteknologioiden testaamiseen. Oulun yliopiston koordinoima testikeskus tarjoaa yrityksille mahdollisuuden 6G-verkkoteknologioiden testaamiseen. Testikeskuksissa voidaan esimerkiksi arvioida yritysten kehittämiä konsepteja ja teknologioita sekä tarjota tukea niiden kehittämiseen.

  • DIANA lyhyesti

  • Nato perusti DIANAn auttamaan sellaisten kaksoiskäyttöteknologioiden kehitystä, jotka vastaavat turvallisuuden ja puolustuksen haasteisiin. DIANA tukee yrityksiä, jotka työskentelevät jäsenmaiden määrittelemien avainalojen ratkaisujen parissa.
  • Nato tunnistaa, kehittää ja ottaa käyttöön nousevia ja disruptiivisia kaksoiskäyttöteknologioita vastatakseen muuttuvan maailman tarpeisiin.
  • DIANA on Naton innovaatiokiihdyttämö, joka kokoaa jäsenvaltioiden innovaattoreita tukemaan Naton teknologista johtoasemaa, puolustamaan sen miljardia kansalaista sekä ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta.
  • DIANA tarjoaa yrityksille koulutuksia, rahoitusta, kaupallista neuvontaa sekä pääsyn puolustusalan asiantuntemukseen ja sijoittajiin. Ohjelmaan osallistuvat yritykset kehittävät kaksoiskäyttöteknologioita merkittäviin puolustus- ja resilienssihaasteisiin.
  • DIANA-verkosto laajenee 11:stä 23:een yrityskiihdyttämöön ja 90:stä 182:een testikeskukseen 28 jäsenmaassa.

Lisää aiheesta
DIANAn tiedote aiheesta 
Puolustusministeriön tiedote DIANA-kokonaisuudesta
DIANA-kiihdyttämöt ja testikeskukset maailmalla 
DIANA-verkkosivusto 

Tiedote DIANAsta VTT:n verkkosivuilla
Uutinen DIANAsta Oulun yliopiston verkkosivuilla
Uutinen DIANAsta Helsingin yliopiston verkkosivuilla

Lisätietoja
Janne Laine, innovaatioista vastaava vararehtori
[email protected], 050 465 6835

Median yhteydenotot
Noora Stapleton, viestinnän erityisasiantuntija
[email protected], 050 353 1525

Usein kysytyt kysymykset: Suomen DIANA-kokonaisuus

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Tulevaisuuden uran pohtimisessa käytetään luovuutta.
Opinnot Julkaistu:

Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta

Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.