Uutiset

Aaronin opiskelupäivä alkaa kahdelta aamulla – “Opiskelu on parhaita asioita, joita pandemian aikana voi tehdä”

Yhdysvalloissa etänä opiskeleva Aaron Geldert on joutunut sopeutumaan täysin uusiin päivärutiineihin. Haasteista huolimatta hän kokee opiskelun olevan antoisaa ja vuorovaikutteista.
Picture of Aaron Geldert.
Aaron Geldert odottaa innolla muuttoa Suomeen. Kuvalähde: Aaron Geldert.

Aaron Geldert on ensimmäisen vuoden opiskelija akustiikan ja audioteknologian maisteriohjelmassa. Koronaviruspandemian takia hän ei ole voinut muuttaa Suomeen, vaan opiskelee kotonaan Washington D.C.:ssä. Aikaero ja etätyöskentely tuovat haasteensa opiskeluun, mutta Aaron on silti tyytyväinen opintojen sujuvuuteen. 

Millaista etäopetus on ollut?

Opiskelen etänä Yhdysvalloissa kotonani Washington D.C.:ssä. Uuteen aikavyöhykkeeseen ja maisteriohjelmaan sopeutuminen on tuntunut haastavalta, mutta opinnot ovat olleet antoisia ja olen iloinen siitä, että kaikki on sujunut hyvin. Opinnot ovat teettäneet töitä, mutta mielestäni opiskelu on parhaimpia asioita, joita tämän pandemian aikana voi tehdä. Odotan innolla, että pääsen muuttamaan ensi vuonna Suomeen ja tapaamaan kaikki kasvokkain.

Mitä olet oppinut tänä syksynä?

Olen oppinut tänä syksynä paljon uusia asioita. Pidän siitä, että Aallossa kurssit ovat nopeatempoisia ja aiheeseen keskittyneitä ja pitävät minut kiireisenä. Tänä vuonna on korostunut verkossa opiskelu ja ryhmätöiden tekeminen monien kansainvälisten opiskelijoiden kanssa. Se on ollut haastavaa, mutta erittäin opettavaista.

Juttelen paljon kurssikavereiden kanssa ja soitamme videopuheluita, jotta voimme opiskella yhdessä.

Aaron Geldert

Oletko omaksunut uusia oppimismenetelmiä?

Olen omaksunut paljon uusia oppimismenetelmiä! Yksin opiskelu voi olla erittäin haasteellista, joten luennoilla yritän avata keskustelun aina, kun minulla on jotain kysyttävää. Juttelen paljon kurssikavereiden kanssa ja soitamme videopuheluita, jotta voimme opiskella yhdessä. Näin saan elämääni myös sosiaalista vuorovaikutusta, jota ei olisi, jos yrittäisin vain opiskella yksin.

Millaisia ​​haasteita olet kohdannut?

Aikaero on ollut minulle suurin haaste. Suomessa aamulla yhdeksältä alkava luento alkaa täällä kahdelta yöllä. Minun on pitänyt tehdä suuria muutoksia nukkumis- ja opiskeluaikatauluihini. Nyt kun olen tottunut aikaeroon, olen huomannut sen olevan todella hyödyllistä. Olen oppinut käyttämään aikaiset aamutunnit hyödyksi ja keskittymään opiskeluun, koska häiriötekijöitä ei ole paljon. Se on kuitenkin väsyttävää, joten odotan innolla muuttoa Suomeen ja ihmisten tapaamista kasvokkain.

Mikä oli viikkosi kohokohta?

Viikkoni kohokohta oli kiitospäivä, jota juhlimme viime viikolla Yhdysvalloissa. Luentojen jälkeen rentouduin ja vietin aikaa perheeni kanssa. Söimme suuren illallisen ja katsoimme amerikkalaista jalkapalloa. Kiitospäivä on juhlapyhä, jolloin on hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä on kiitollinen. Mielestäni se on erityisen arvokasta tänä vuonna kaikkien kohtaamiemme uusien haasteiden kanssa.

Korona

Koronaviruksen vaikutus opiskelijavalintoihin Aalto-yliopistossa

Koronaviruksen vaikutus opiskelijavalintoihin Aalto-yliopistossa

Hakijapalvelut
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Mentorihaku: Myötätuntomentorointia vertaisryhmissä tohtoriopiskelijoille syksyllä 2024

Haemme tohtoriopiskelijoita mentoreiksi myötätuntomentorointiryhmiin.