Uutiset

Ekonominaukio 1 – Kauppakorkeakoulun uusi osoite kunnioittaa historiallista muuttoa

Kauppakorkeakoulun Otaniemessä sijaitsevan uuden rakennuksen osoitteeksi tulee Ekonominaukio 1 (ruotsiksi Ekonomplatsen 1). Espoon kaupunki on nimennyt Kauppakorkeakoulun edustalla Tietotien päässä olevan aukion Ekonominaukioksi Aalto-yliopiston aloitteesta.
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun uusi rakennus osoitteessa Ekonominaukio 1. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto.

Kauppakorkeakoulun uusi rakennus osoitteessa Ekonominaukio 1. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto. 

Kauppakorkeakoulun muutolla Otaniemeen on merkittävä symbolinen merkitys Espoon kaupungille. Otaniemi muuttuu monitahoisemmaksi, kun kaikki Aalto-yliopiston korkeakoulut sijaitsevat samalla kampuksella. Ekonominaukion myötä osoitteisto heijastaa tasa-arvoa paitsi koulujen, myös sukupuolten välillä. Ekonominaukio on nimenä sukupuolineutraali ja sopii näin hyvin yhteen jo olemassa olevien Kemistintien ja Rakentajanaukion kanssa.

Rakennusvaiheessa Kauppakorkeakoulusta on käytetty väliaikaista osoitetta Maarintie 13. Tämä osoite säilyy edelleen rakennusprojektin nimessä ja työmaan osoitteena, mutta muutoin Kauppakorkeakoulun uusi osoite tulee käyttöön heti.

Osoitteiston tutkintonimikkeillä on pitkä historia Otaniemessä

Kauppakorkeakoulu muuttaa Töölön kampukselta Otaniemeen helmikuussa 2019. Tuleva muutto on historiallinen, sillä vain kaksi kertaa aikaisemmin on yliopisto Suomessa muuttanut kaupungista toiseen. Teknillisen korkeakoulun muuttaessa Helsingistä Espooseen 1950- ja 60-luvuilla Otaniemen nimikkeistöä muokattiin kuvaamaan valmistuvien opiskelijoiden työnimikkeitä. Nämä nimet otettiin opiskelijayhteisössä positiivisesti vastaan ja ne kuvastivatkin Otaniemeä osuvasti aina vuoteen 2015 asti, jolloin Kauppakorkeakoulun kandidaatit aloittivat opiskelun kampuksella. Näin syntyi toive saada ekonomeille oma, kuvaava osoite.

Ekonomi-sanalla on pitkä, perinteinen merkitys Kauppakorkeakoululle. Koko koulun yhteisö akateemisesta henkilökunnasta alumneihin voi löytää nimikkeestä historiallista samastuttavuutta. Ekonomin tutkintonimike vahvistettiin jo 1930-luvulla kauppatieteelliseksi tutkintonimikkeeksi. Nimike muuttui 1995 maisterin tutkinnon suorittaneen henkilön arvoksi. Ekonomi on yksi arvostetuimpia ammatillisia tutkintonimikkeitä ja kertoo heti, mistä alasta ja tasosta on kysymys.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muuttaa Töölön tiloista Otaniemen kampukselle helmikuussa 2019. Kauppakorkeakoulun rakennus on osa uutta rakennuskokonaisuutta Aalto-yliopiston kampuksen sydämessä, jonka kaksi muuta osaa ovat Väre ja ostoskeskus A Bloc. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen pääkäyttäjät pohtivat uutta nimeä yhdessä.
Tulevaisuuden uran pohtimisessa käytetään luovuutta.
Opinnot Julkaistu:

Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta

Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.