Uutiset

Maailman johtava biopohjaisten materiaalien tutkimus jatkuu Suomessa

Suomen Akatemia tukee edelleen FinnCERESin materiaalien biotalouden lippulaivahanketta merkittävällä, jopa 10,7 miljoonan euron rahoituksella vuosina 2022-2026. Yli 6 M€ rahoituksesta on virallisesti vahvistettu ja lopullinen tuki julkistetaan vuoden 2025 alussa. Rahoituspäätös perustuu erinomaiseen menestykseen lippulaiva-arvioinnissa, jossa korostettin laadukasta tutkimusta, yhteistyötä sidosryhmien kanssa, talouskasvun edistämistä, muuntautumiskykyä ja isäntäorganisaatioiden vahvaa tukea.
logo

"Uskomme, että lippulaivan tulokset tuovat meidät lähemmäksi biopohjaisten materiaalien uutta aikakautta. FinnCERESin tavoitteena on olla yksi maailman johtavista biopohjaisten materiaalien tutkimuksen, kehittämisen ja liiketoiminnan keskittymistä," kertoo Monika Österberg, FinnCERESin tieteellinen johtaja Aalto-yliopistosta.

FinnCERES on hyvin linjassa Suomen biotalousstrategian ja viimeaikaisten teollisuuden investointien kanssa. Tiivis yhteistyö lippulaivan ja teollisuuden välillä varmistaa, että uudet materiaaliratkaisut voidaan tulevaisuudessa muuttaa menestyväksi liiketoiminnaksi ja uusiksi työpaikoiksi. 

"Toisen nelivuotiskauden aikana FinnCERESissä keskitytään entistä enemmän tutkimustulosten kehittämiseen kohti sovelluksia ja ylösskaalaamista. Kansainvälistä yhteistyötä tieteen, koulutuksen ja innovaatioiden saralla sekä tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa tullaan edistämään erityisesti Boreal Alliance -verkoston kautta," kertoo Orlando Rojas, FinnCERESin tieteellinen johtaja Aallossa ja kansainvälistymisen edistäjä.

"Puut ja kasvit toimivat meille materiaalipankkina," kertoo FinnCERESin tieteellinen johtaja Tekla Tammelin VTT:ltä. "Soluseinän rakenteet ja toiminnot ovat materiaalien suunnittelussa loputon inspiraation lähde. Ohjelman tavoitteena on silloittaa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välillä olevaa kuilua ja viedä tieteellisiä havaintoja kohti todellisia innovaatioita ja toteutusta. Ensimmäisen kauden tutkimustulosten pohjalta olemme fokusoineet tutkimustamme yhdessä jäsenyritystemme kanssa. Kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat materiaalien kehitystyötämme". 

FinnCERES on esimerkiksi kehittänyt uusia lähestymistapoja nanoselluloosapohjaisille kalvoille, joita voidaan käyttää kasvavaa ympäristöongelmaa aiheuttavien mikromuovihiukkasten talteenottoon. Lisäksi on kehitetty selektiivisiä nanoselluloosapohjaisia kalvoja lääketieteelliseen pikadiagnostiikkaan. 

Origamin taito on siirretty menestyksekkäästi materiaalitutkimukseen, ja tuloksena on syntynyt uusia biopohjaisia pakkauskonsepteja. Optiikan alalla FinnCERES on pystynyt tuottamaan biopohjaisia optisia kuituja, joilla on päästy yli joistakin nykyisten optisten kuitujen rajoituksista. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.