Uutiset

Miten voimme säilyttää veden luonnollisen kiertokulun kaupungeissa?

​​​​​​​Rakennetussa ympäristössä veden kierron häiriintyminen näkyy muun muassa tulvina. Kiertokulkua voidaan kuitenkin palauttaa luonnon omilla keinoilla.
fragile water infographic urban water lin peiyu 1
Graafinen suunnittelu: Lin Pei-Yu

Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijat ja vesitutkijat visualisoivat vesitutkimuksen kestäviä ratkaisuja Fragile Water -näyttelyssä, joka on esillä Helsinki-Vantaan lentokentällä vuonna 2019.

"Maailman tulevaisuus on kaupungeissa. Jo nyt yli puolet maailman väestöstä – ja 80 prosenttia suomalaisista – asuu urbaaneilla alueilla. Osuus kasvaa jatkuvasti.

Kaupungistumisen myötä yhä suurempia alueita päällystetään läpäisemättömillä materiaaleilla kuten asfaltilla. Tämä muuttaa perusteellisesti veden luonnollista kiertokulkua. Kun sade- ja sulamisvedet eivät pääse imeytymään maaperään, ne synnyttävät pintavaluntaa. Veden luonnolliset kulkureitit muutetaan keinotekoisiksi viemärijärjestelmiksi.

Veden kiertokulun häiriintymisellä on monia seurauksia niin kaupungissa kuin luonnossa. Kaupunkien tulvat yleistyvät, kun viemäriverkostot ja kaupunkipurot eivät pysty ottamaan vastaan lisääntyneitä valumavesiä. Pohjaveden uusiutuminen hidastuu, kun vettä ei pääse imeytymään riittävästi maaperään. Kaupunkien lämpötila nousee, kun maaperästä tapahtuvan haihdunnan viilentävä vaikutus pienenee.

Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja hellejaksoja. Nämä voimistavat entisestään kaupungistumisen tuomia haasteita.

Voimme kuitenkin sopeutua näihin haasteisiin ja jopa palauttaa veden luonnollista kiertoa luontopohjaisiin ratkaisuihin pohjautuvan kaupunkisuunnittelun avulla.

Luontopohjaiset ratkaisut jäljittelevät luonnon omia prosesseja kaupunkiympäristössä. Esimerkiksi viherkatot, vettä läpäisevät pintamateriaalit ja sadepuutarhat edistävät veden imeytymistä, haihtumista ja luontaista puhdistumista. Ne miellyttävät myös silmää tuomalla vihreyttä asfalttiviidakoiden keskelle.”

Tohtorikoulutettava Ambika Khadka

fragile water infographic urban water lin peiyun 2
Graafinen suunnittelu: Lin Pei-Yu

Vesi- ja ympäristötekniikka

Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimus Aalto-yliopistossa pyrkii kokonaisvaltaiseen ympäristön resurssien säästämiseen. Tutkimus on jakautunut kahteen strategisen painopistealueeseen, globaaleihin vesikysymyksiin ja kestävään materiaalien kiertoon. Näitä laajoja kokonaisuuksia tutkitaan kolmen eri tutkimuskokonaisuuden alla.

Lue lisää Aalto-yliopiston vesitutkimuksesta
Aalto Research groups

Näyttely esittelee vesitutkimusta kokeellisen designin keinoin

Elintärkeät makean veden varannot ovat rajallisia ja haavoittuvia monissa paikoissa maailmassa. Muotoilun opiskelijat ja vesitutkijat yhdistivät voimansa visualisoimalla vesitutkimuksen kestäviä ratkaisuja Fragile Water -näyttelyyn.

Lue lisää näyttelystä
Chiao-Wen Hsu: Eaten Water Photo Anne Kinnunen
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.
Publication icon
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Vihreän siirtymän rakentajat
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi podcast: Vihreän siirtymän rakentajat

Vihreän siirtymän toteuttamisessa kiinteistöala on avainasemassa. Talotekniikka on sen vaikuttavin keino torjua ilmastonmuutosta ja vastata EU:n kiristyviin energiavaatimuksiin. Uusi Vihreän siirtymän rakentajat - podcast tuo esiin talotekniikan tutkijoita, kehittäjiä ja toteuttajia, jotka jakavat näkemyksiään ja ideoitaan matkalla kohti kestävämpää kiinteistö- ja rakennusalaa.
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.