Uutiset

Sakari Poikkimäki korvaa entsyymeillä haitallisia kemikaaleja: “Pieniä biologisia organismeja käytetään monessa arjen tuotteessa”

Kemian tekniikan alumni Sakari Poikkimäki työskentelee fermentoinnin asiantuntijana. Opinnot Aallon kemian tekniikassa mahdollistivat unelmatyön, jossa pienet elävät organismit valjastetaan hyötykäyttöön.
Sakari kuvattuna Aalto-yliopiston tiloissa.

Miten päädyit opiskelemaan kemian tekniikkaa?

“Olin jo lapsena kiinnostunut luonnosta, kuten erilaisista eksoottisista eläimistä. Biologian opiskelu ei kuitenkaan innostanut minua lukiossa aluksi lainkaan. Sitten ryhmänohjaajamme tutustutti minut mikrobiologiaan, genetiikkaan ja biokemiaan. Oli siistiä tajuta, miten elävät asiat oikeasti toimivat. Ryhmäohjaajan kanssa käydyillä keskusteluilla oli siis todella merkittävä vaikutus oman suunnan löytämisessä – suuret kiitokset hänelle! Lukion lopussa päätin lähteä opiskelemaan jotain biologiaan liittyvää. Aloitettuani biotekniikan opinnot Aalto-yliopistossa huomasin, että täällä pääsen soveltamaan biologiaa käytäntöön, mikä tuntui heti omalta jutulta.”

Millaista opiskelu oli?

“Opiskelijaelämä Aalto-yliopistossa vei täysin mukanaan. Olin aktiivisesti mukana esimerkiksi kilta- ja yhdistystoiminnassa mahdollistamassa kaikille mukavaa opiskeluaikaa. Opin toki paljon tieteestä, mutta eniten opiskeluaika kasvatti mielestäni ihmisenä.”

Millaisia töitä olet urallasi tehnyt?

“Valmistumisen jälkeen hain vähän suuntaa työelämässä: työskentelin pari vuotta Barcelonassa myyntityössä ja sitten toisessa yrityksessä prosessi-insinöörinä. Nyt työskentelen Roal Oy:ssä fermentoinnin asiantuntijana, mikä on juuri sitä, mitä olen halunnutkin tehdä.

Roalilla valmistamme entsyymejä eri teollisuusalojen käyttöön. Entsyymit ovat biomolekyylejä, jotka nopeuttavat kemiallisia reaktioita. Entsyymi on kuin erittäin pieni biologinen kone, joka esimerkiksi leikkaa, liimaa ja muokkaa molekyylejä. Meillä niitä valmistetaan homeilla ja bakteereilla ja hyödynnetään esimerkiksi elintarvike- ja leivontatuotteissa sekä rehu-, paperi-, sellu- ja tekstiiliteollisuudessa. Esimerkiksi pyykinpesuaineissa lipaasientsyymit pilkkovat rasvoja, jolloin lika irtoaa helpommin kankaasta veden mukana.”

Miksi työsi on tärkeää?

“Työssäni on siistiä päästä valjastamaan pienet biologiset organismit hyötykäyttöön. Entsyymit valmistetaan luonnon uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat myös biohajoavia. Niillä voidaankin korvata teollisuudessa esimerkiksi haitallisia kemikaaleja ja vähentää raaka-aineiden ja energian tarvetta.”

Millaisia valmiuksia kemian tekniikan opiskelu on sinulle antanut?

“Sain opiskelusta vankan pohjan kemian, biologian ja tekniikan saralla, mikä mahdollistaa töissä eteentulevien haasteiden ratkomisen. Tiedon tehokas hakeminen, omaksuminen ja soveltaminen on kuitenkin omasta mielestä arvokkain taito, minkä yliopisto minulle opetti. Sen avulla pystyn kehittymään ihmisenä ja ammattilaisena joka päivä.“

Mitä terveisiä haluaisit lähettää opiskeluvalintaa pohtiville nuorille?

“Kemian tekniikka on monipuolinen ala. Omat opiskelukaverini työskentelevät ympäri Suomea ja maailmaa, usein firmoissa, joissa parannetaan jollain tavalla maailmaa. Kemianteollisuus on valtava teollisuudenala, joten sen kehittämisellä on ympäristölle todella merkittävä vaikutus. 

Kemian tekniikan alalla on myös paljon mielenkiintoisia startupeja. Esimerkiksi suomalaiset elintarvikealan startupit kehittävät vaihtoehtoisia ja kestävämpiä tapoja tuottaa proteiineja maailman tarpeisiin. Ne ovat yksi esimerkki uusista ratkaisuista, joita alallamme pääsee rakentamaan.”

_

Haastattelun jälkeen keväällä 2023 Sakari Poikkimäki siirtyi tuoteasiantuntijaksi Solar Foodsille. Solar Foods on suomalainen elintarviketeknologian startup-yritys, joka on luonut tavan tuottaa uutta luonnollista proteiininlähdettä ilmasta ja sähköstä. 

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Lue lisää kemian tekniikan opinnoista!
CHEM-opiskelijoita haalareissaan.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Noora Hautamäki
Opinnot Julkaistu:

Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon

Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Kuvassa näkyvät opiskelijat Anna Tran, Osama Nasir Iqbal ja Lana St t. James-Kautny Aalto-luentosalissa.
Opinnot Julkaistu:

Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla

Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Muotoilija Noora Yaun suunnittelemia kimaltavia puukristalleja. Kuva: Mikko Raskinen
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avaruusteknologiaa, kimaltavaa puuta ja muotoaan vaihtavia tekstiilejä - tutustu maailmaa muuttavaan tutkimukseen upouudessa Marsio-rakennuksessa

Mahdottoman tekijät -näyttelyt ja Designs for a Cooler Planet -festivaali käynnistävät Aalto-yliopiston uuden kohtaamispaikan syyskauden.