Uutiset

Oppia Marsista ja bisnestä sinilevästä – tervetuloa tutustumaan kiertotalouden tulevaisuuteen 5. kesäkuuta

Tapahtumassa puhuvat muun muassa NASAn tutkija Jonathan Trent, Origin by Oceanin perustaja Mari Granström ja muodin kiertotalouden asiantuntija Kirsi Niinimäki.
Ioncell
Ioncell-menetelmällä syntyy laadukasta tekstiilikuitua myös kierrätysmateriaaleista. Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

Aika: 5. kesäkuuta 2019 klo 10–12
Paikka: Ekonominaukio 1, Otaniemi, Espoo (Jenny ja Antti Wihurin säätiön luentosali)

Sitran 3.–5. kesäkuuta järjestämä World Circular Economy Forum tuo Helsinkiin noin 2 000 kiertotalousvaikuttajaa ympäri maailmaa. Aalto-yliopisto järjestää Otaniemessä 5. kesäkuuta kiertotalousfoorumin sivutapahtuman, jossa huippuasiantuntijat Suomesta ja maailmalta kertovat kiertotaloudesta paitsi kestävän kehityksen, myös uuden liiketoiminnan mahdollistajana.

Apulaisprofessori Mari Lundström vetää akkumetallien kiertotaloutta edistävää BATCircle-konsortiota. Konsortion tavoite on, että Suomeen syntyisi jopa 5 miljardin euron akkumarkkinat. Origin by Ocean -yrityksen perustaja ja tutkija Mari Granström näkee sinilevän meren biomassana, joka voidaan kerätä talteen ja hyödyntää esimerkiksi kosmetiikan raaka-aineena. Aalto-yliopiston professori Riku Vahala puolestaan kehittää tutkimusryhmänsä ja yhteistyökumppanien kanssa menetelmää, jolla jätevesien typpi voidaan jalostaa arvokkaaksi lannoitteeksi.

Kiertotalouden kulmakiviin kuuluu myös niukka ja viisas resurssien käyttö. NASAn tutkija ja UpCycle Systemsin johtaja Jonathan Trent paljastaa, millaisia näkökulmia Marsissa tehty tutkimus avaa ruokaan, veteen ja energiaan liittyvien suurten haasteiden ratkaisemisessa. Aalto-yliopiston professori Kirsi Niinimäki kertoo, millaista mullistusta kiertotalousajattelu merkitsee muotiteollisuudelle ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Lassi Linnanen puhuu liikakulutuksen hillitsemiseen vaadittavasta systeemisestä muutoksesta.

Englanninkielisen tilaisuuden ohjelmaan voit tutustua täällä. Tilaisuus on kaikille avoin, lämpimästi tervetuloa!

Aaltolaiset ovat mukana myös kiertotalousfoorumin päätapahtumassa Finlandia-talolla esittelemässä Expo-alueella uusimpia tutkimustuloksia akkujen kiertotaloudesta, tekstiilien kierron mahdollistavasta suunnittelusta, suurten ja monimutkaisten kiertotalousjärjestelmien johtamisesta ja purkamisen ja uudelleenkäytön mahdollistavien puurakenteiden suunnittelusta. Kutsuvierastapahtuman aiheisiin voit tutustua täällä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Peter Liljeroth
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen

Professori Peter Liljeroth sai Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.
Metsähovin tutkimusaseman alue rakennuksineen kuvattuna ylhäältä päin syksyisessä maisemassa metsän keskellä.
Aalto Magazine Julkaistu:

Suomen ainoa radio-observatorio selvittää avaruuden salaisuuksia

Kirkkonummella sijaitseva Metsähovi kerää tietoa muun muassa Auringosta, kvasaareista ja mustista aukoista. Samalla koulutetaan tulevaisuuden avaruusosaajia.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kaivuri työmaalla kahden rakennuksen välissä, maassa putkia ja muuta metallia.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin

Biopohjaisella sideaineella voidaan korvata runsaspäästöisen sementin käyttöä infrarakentamisessa.