Polarisoitumisen vähentämiseen pyrkivä some-alustojen suunnittelu saattaakin syventää kuilua erimielisten välillä

Sosiaalisen median palveluiden kehittäjät ja tutkijat ovat pitkään ajatelleet, että keskusteluiden polarisaatiota voidaan vähentää suunnittelemalla palveluita, jotka suosittelevat käyttäjilleen heidän mielipiteidensä vastaista sisältöä. Aalto-yliopiston ja yhdysvaltalaisen Syracusen yliopiston tutkimukseen haastatellut ihmiset kuitenkin suhtautuivat ajatukseen epäilevästi. Jotkut heistä jopa uskoivat, että tällainen suunnittelu voi joissain tapauksissa pahentaa polarisaatiota.

Aallon vieraileva tutkijan Matti Nelimarkan ja hänen yhdysvaltalaiskollegoidensa tutkimusartikkeli aiheesta julkaistiin Computer-Supported Cooperative Work and Social Computing (CSCW) -konferenssissa 9. marraskuuta. Tutkijat haastattelivat 19 suomalaista tai yhdysvaltalaista henkilöä, jotka olivat joko politiikan ammattilaisia tai tavallisia kansalaisia, jotka keskustelevat usein politiikasta sosiaalisessa mediassa mutta joiden työhön se ei liity.

Tutkijat esittelivät osallistujille neljä erilaista sisällönsuosittelumallia, jotka voisivat olla käytössä esimerkiksi Facebookissa. Ensimmäisessä mallissa palvelu suositteli käyttäjälle hänen näkemyksiensä kanssa ristiriidassa olevaa sisältöä. Toinen malli kehotti tutustumaan sellaiseen ennen oman postauksen jakamista. Kolmannessa mallissa käyttäjä näki, että kaverinsa kaverin jakaneen hänen oman mielipiteensä vastaista sisältöä. Neljännessä mallissa käyttäjä näki omien kavereidensa ja kaverin kavereidensa keskustelleen aiheesta tavalla, joka erosi hänen omasta näkemyksestään. Eri malleja esitellessään tutkijat kysyivät osallistujilta, millaisia ajatuksia mallit herättivät heissä.

Haastateltavat havaitsivat eri malleista piirteitä, jotka voivat jopa lisätä poliittista polarisaatiota. Kriittisimmin osallistujat suhtautuivat malliin, joka ainoastaan suosittelee artikkeleita, joissa esitellään vastakkaisia näkemyksiä. Malli, joka kehottaa käyttäjää miettimään uudelleen ennen oman julkaisun jakamista, voi taas haastateltavien mukaan tuntua ylenkatsovalta ja johtaa itsesensuuriin tai suuttumukseen. Omien kavereiden tai tutuntuttujen näkemyksiin perustuva suosittelu puolestaan toimii huonosti, jos käyttäjän sosiaalinen verkosto on pieni.

Haastatellut kokivat, että vaikka palvelun suunnitellulla pyrittäisiin vähentämään polarisaatiota, toisten ihmisten vastakkaisten mielipiteiden näkeminen voi pikemminkin syventää kuilua erimielisten ihmisten välillä. Sen vuoksi palvelut pitäisi pystyä suunnittelemaan niin, että ne varmasti kannustavat ihmisiä asialliseen käyttäytymiseen. ”Toki alustat eivät voi ohjata sitä, miten ihmiset käyttäytyvät vaan parhaimmillaankin kannustaa heitä asiallisempaan keskusteluun”, huomauttaa Nelimarkka.

Jos oma tuttava suosittelee tiettyä sisältöä, se voi motivoida tutustumaan siihen

Osallistujat löysivät kuitenkin malleista myös myönteisiä piirteitä. He huomauttivat, että jokainen niistä voi tarjota ihmisille uutta tietoa ja johtaa ilmiön laajempaan ymmärtämiseen sekä sitä kautta syvällisempään keskusteluun.

”Monet totesivat, että tällainen toimii hidasteena: ennen kuin henkilö julkaisee palvelussa mitään, hän näkee, että asiasta on monia erilaisia näkökulmia, ja voi ehkä yrittää muokata omaa juttua”, Nelimarkka sanoo.

Moni osallistuja uskoi, että kun käyttäjä näkee läheisensä jakavan oman mielipiteen kanssa ristiriidassa olevan uutisen, motivaatio klikata uutista kasvaa. Varsinkin, kun ihmisille kertyy kontakteja eri elämäntilanteista, laajan tuttavakunnan muodostuminen on tavallista. Itse asiassa sosiaalisen median alustat ovat jo vuosia keskittyneet ratkaisemaan yksityisyydenhallinnan ongelmia, jotka ovat johtuneet laajasta ystäväkunnasta.

Keskittyminen vaikkapa Twitterin ja Facebookin kaltaisiin melko avoimiin keskusteluareenoihin saattaa kuitenkin olla jo vanhentunut. Nelimarkan mukaan tutkimuksesta kävi nimittäin myös ilmi, että etenkin politiikan asiantuntijat ovat usein siirtyneet keskustelemaan politiikasta suljetumpiin ryhmiin esimerkiksi WhatsAppissa. ”Tämähän on vielä pahempaa polarisaation kannalta. Moni haastateltava nosti tämän esiin, eikä siitä ole vielä kirjallisuudessa hirveästi puhuttu.”

Toisen alan heikosta ymmärryksestä seuraa monia ongelmia

Nelimarkalta julkaistiin CSCW:ssä myös tutkimuskatsaus, joka käsittelee sitä, miten demokraattista päätöksentekoa esitellään ihmisen ja koneen vuorovaikutusta tutkivan HCI-alan konferensseissa ja miten valtiotieteen ja HCI-alan tutkijat voisivat siirtyä kohti toimivampaa yhteistyötä.

Huonosti toimiva yhteistyö johtaa monenlaisiin ongelmiin. Nelimarkka nostaa esiin esimerkiksi asiakastyytyväisyyttä mittaaviin hymy- ja surunaamapainikkeisiin liittyvän tutkimuksen. Tällaiset tutkimusartikkelit alkavat hänen mukaansa aina samalla tarinalla: Tutkijat haluavat tukea äänestämiseen perustuvaa demokratiaa, joten nappuloita sijoitetaan ihmisten arkiseen ympäristöön. Niiden avulla ihmiset voisivat helposti antaa palautetta ja saada sen kuuluviin.

”Yksikään papereista ei palaa keskustelemaan siitä, toteutuuko tämä haave missään kohtaa”, Nelimarkka sanoo. ”He toki raportoivat siitä, kuinka paljon painalluksia on tullut ja miten niitä on käytetty. Poliittisen osallistumisen tutkimuksesta tiedämme kuitenkin hyvin, että ihmisten toiminta on vinoutunutta. Minä ainakin käyn painamassa niitä nappeja ja monta kertaa, että oma näkemykseni tulee paremmin esiin! Mutta ehkä joku toinen ei uskalla tehdä näin.”

Kaikkien ihmisten näkemys ei siis todennäköisesti tule mittauksissa samanarvoisesti esiin, mutta tämä näkökulma jää helposti analysoimatta, jos poliittisen osallistumisen keskeiset ongelmat ovat tutkijoille tuntemattomia. Nelimarkka kuvaa, että pahimmillaan yhteistyön puute ja heikko ymmärrys toisesta alasta voivat johtaa siihen, että yhden alan tutkijat kehittävät asian, joka on jo kauan sitten otettu käyttöön toisella alalla mutta todettu toimimattomaksi.

Yhteistyöstä seuraa laadukkaampaa tutkimusta

Nelimarkan katsauksen perusteella sekä HCI-alan että yhteiskuntatieteiden tutkijoilla on vielä paljon opittavaa toisiltaan. Yhteistyön pitää kuitenkin tapahtua molempien tieteenalojen ehdoilla. Nelimarkan mukaan onkin tarpeen yhteisten tiedonvaihtopisteiden luominen, joiden kautta politiikan tutkijat voivat tutustua tiettyihin HCI-alan keskeisiin käsitteisiin ja menetelmiin ja päinvastoin.

Jos yhteistyö olisi parempaa, molempien alojen tutkimus olisi paremmin käsitteellistettyä ja tarkempaa. ”Kysymys on, miten saamme ihmiset koulutettua siihen pisteeseen, että he voivat tehdä tällaista. Siitä ei tule mitään, että kaikki opiskelevat monia maistereita.”

Nelimarkan oma tausta on monitieteellinen. Hän teki kandidaatin- ja maisterintutkintonsa valtiotieteellisessä mutta tohtoriopinnot ihmisen ja koneen vuorovaikutuksesta. Syynä ”tieteenalanvaihtoon” oli se, että valtiotieteellisessä otettiin tuohon aikaan teknologia huonosti huomioon. ”Väitöskirjani loppuvaiheessa aloin tehdä tätä kirjallisuuskatsausta ja tajusin keksineeni, mitä haluan tehdä: yhdistää näitä kahta juttua.”

Nyt hän työskentelee vierailevana tutkijana Aallon tietotekniikan laitoksella ja yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hän huomauttaa, että koska teknologia on nykyään kaikkialla läsnä, melkein mitä tahansa voi tutkia HCI:n näkökulmasta. Esimerkiksi kaupunkipyörät ovat HCI:tä, sillä ne keräävät dataa ihmisistä ja joiden kanssa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa. Niitä voidaan kuitenkin tutkia paitsi tietotekniikkana myös sosiologisena tai poliittisena ilmiönä.

”Mielestäni aika paljon rikkautta jää saamatta, koska muiden alojen tutkijat eivät hyödynnä sellaisia juttuja, joita HCI-puolella on pitkään osattu tehdä – ja toisaalta HCI-tutkijat jättävät välillä huomiotta muiden alojen syvällisen osaamisen.”

Linkki julkaisuihin:

(Re)Design to Mitigate Political Polarization – Reflecting Habermas’ ideal communication space in the United States of America and Finland

A Review of Research on Participation in Democratic Decision-Making Presented at SGCHI Conferences