Kestävä kehitys

Hiilineutraali Aalto 2030

Aalto-yliopisto on sitoutunut ilmastopäästöjen vähentämiseen kaikilla toimintansa osa-alueilla. Aalto tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Yliopisto on selvittänyt tärkeimmät toimenpiteensä ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Suurimmat päästövähennykset saadaan tulevina vuosina energian hankinnassa.
Kolme ihmistä kaislikossa.

Toiminnasta aiheutuvien ilmastopäästöjen vähentämisen lisäksi yliopistolla on myös suuri yhteiskunnallinen merkitys päästöjen vähentämiseen tähtäävän tutkimuksen ja innovaatioiden sekä uusien osaajien kouluttamisen kautta. Suuri osa yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta liittyy suoraan kestävään kehitykseen. Lisäksi yliopisto pyrkii vähentämään kaikkien toimintojensa ympäristövaikutuksia. 

Päästöjen vähentämisen tiekartta näyttää suuntaa

Osana hiilineutraaliustavoitetta yliopisto on selvittänyt tarkasti eri toimintojen päästöjä ja päästöjen vähentämisen keinoja. 

Ilmastopäästöselvityksessä on otettu huomioon suorien päästöjen, kuten polttoaineen kulutuksen lisäksi myös yliopiston toiminnasta aiheutuvat epäsuorat päästöt, kuten erilaisten hankintojen hiilijalanjälki.

Tarkennettujen laskelmien perusteella hiilineutraaliustavoite on mahdollista saavuttaa esimerkiksi yliopiston energian käytön osalta. Ilmastopäästöjä muista lähteistä on mahdollista vähentää omilla toimilla keskimäärin puolella 2030 mennessä.

Yliopiston hiilijalanjälkeä seurataan vuosittain

Aalto-yliopisto laskee hiilidioksidipäästönsä vuosittain GHG-protokollan mukaisesti. Laskenta kattaa muun muassa energian, rakentamisen, hankinnat sekä työpaikka- ja liikematkustamisen, ruuan ja ICT:n. Hiilineutraalisuustyötä ohjaavassa toimenpideohjelmassa Aalto-yliopisto seuraa päästöjensä kehittymistä ja käynnistää toimia päästöjen vähentämiseksi jokaisella laskennan osa-alueella. Päästöjen vähentämisessä merkittävässä asemassa ovat yliopiston energia- ja toimitilaratkaisut, matkustamista ja hankintoja ohjaavat toimenpiteet ja ohjeet, resurssitehokkuus ja vastuulliset valinnat.

Kannustamme aaltolaisia osallistumaan päästöjen vähentämiseen esimerkiksi  energiansäästötoimenpiteillä, kierrätystapahtumilla ja vastuullisilla kulutusvalinnoilla. Teemme yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen kanssa kestävyyden ja päästölaskennan kehittämiseksi UNIFI:n kestävyysverkostoissa.

Vastuullisuus ja hiilineutraaliustavoite huomioidaan myös kattavasti Aalto-yliopiston sijoitustoiminnassa.

Aalto-yliopisto lisää toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi

Aalto-yliopisto on kartoittanut tärkeimpiä toimenpiteitä ilmastopäästöjen vähentämiseksi kaikilla yliopiston toiminnan alueilla. Suurimmat päästövähennykset saadaan energian hankinnasta ja käytöstä.

Lue lisää
Opiskelija Aallossa lukemassa kirjaa

Kestävän kehityksen raportit

Tieteellä, teknologialla ja taiteella on keskeinen rooli maapallon kestävyysongelmien ratkaisemisessa. Aalto-yliopiston vahvuutena on monitieteellinen tapa lähestyä ihmiskunnan suurimpia ongelmia, kuten ympäristökriisejä.

Kaikki yliopiston kestävän kehityksen vuosiraportit
An Aalto pen lying on the page of a study book, students working in the background / photo by Aalto University, Aino Huovio

Lisätiedot:

Margareta Björksten

Project Manager

Tuomo Uusitalo

Kestävän kehityksen asiantuntija
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: