A Grid -yhteisökierros 31.5.
![Leigh Ewin stands by the wall on the left, gazing away from camera and towards the doors that are in the centre of the image. I love campus logo in the lower left corner.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/o_288w_ah_n/public/2022-05/A%20Grid%20tour%202.jpg?itok=LLIv3YWN)
Milloin
Missä
Tapahtuman kieli
A Grid on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista kasvuyritysten keskittymistä ja osa Aalto-yliopiston ekosysteemiä, johon kuuluvat myös muun muassa Design Factory ja Startup Sauna. Avautuessaan helmikuussa 2018, Aalto-yliopiston startup-keskittymä A Gridissä oli noin 40 vuokralaista.
Aiemmin rakennus oli Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun päärakennus. A Grid muuntui startup-keskittymäksi neljässä vaiheessa, joista ensimmäinen valmistui alkuvuodesta 2018. Rakennuksen peruskorjaus jatkui vuodenvaihteessa 2019, kun seuraava vaihe valmistui. Samalla otettiin käyttöön uusi startup-yhteisötilakonsepti, jossa toimistotiloissa on yhteiset keittiö- ja oleskelutilat yhteisön käyttöön.
Nykyisin A Grid on yhtenäinen ja kattava 25 000 m² alusta 150 yritykselle.
A Gridin kierroksella pääset syventymään A Gridin toimintakulttuuriin, millaisia yrityksiä siellä on ja miten opiskelijat voivat päästä osaksi startup-yhteisöä samalla, kun tutustut yhteisön uusiin tiloihin. Oppaanasi toimii Community Manager Leigh Ewin.
Kierroksen päätteeksi on halutessaan mahdollisuus osallistua Omnia Makerspacen syntymäpäivätapahtumaan, joka on A Gridissä klo 11.00 - 13.00.
Kierros on Aallon opiskelijoille ja henkilöstölle.
I love campus
On aika juhlistaa yhdessäoloa!
![Students celebrating Aalto Day One outside in overalls, with confetti flying.](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_288w_180h_d/public/2022-04/DayOne2018_photo_by_Heidi_Strengell_0678.jpg?itok=w3wXwUxx)
A Grid
A Grid on Pohjois-Euroopan suurimpia kasvuyrityskeskuksia, jossa asuu mm. startupeja ja kiihdyttämöitä. Löydä tila yrityksellesi!
![AGrid logo](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_288w_180h_d/public/2018-09/NEWentrepreneurship_web_logos_33_en.png?itok=kDmQUvW4)
Tapahtumia
![Doctoral hat floating above a speaker's podium with a microphone](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_8_444w_247h_d/public/2023-05/Aalto_Lisa%CC%88_Kuvitukset_Podium_Vaaka.jpg?h=98d0264f&itok=a3YBZjkk)
Väitös elektroniikan integraation ja luotettavuuden alalta, M.Sc. Ayesha Kousar
Electrochemistry and Surface Properties of Nanostructured Carbon Electrodes and Interfaces (väitöskirjan nimi)Väitös automaation ja säätötekniikan alalta, M.Sc. Rakshith Subramanya
Exploiting distributed energy resources with a virtual power plant: Intelligent market participation based on forecasts (väitöskirjan nimi)![Majesteettinen kalifornialainen buckeye tai hevoskastanja, joka sijaitsee kukkulan huipulla Stanford Dish-vaellusreitin varrella](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_8_444w_247h_d/public/2024-06/Stanford_tree_20210329_PB.jpg?h=ab5f34af&itok=wsuOXfq1)
Väitös akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan alalta, TkL Péter Boda
Meaning in a Wider Sense: From Conversational Interaction Technologies to Patient Engagement and Experience Design for Digital Health (väitöskirjan nimi)![Doctoral hat floating above a speaker's podium with a microphone](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_8_444w_247h_d/public/2023-05/Aalto_Lisa%CC%88_Kuvitukset_Podium_Vaaka.jpg?h=98d0264f&itok=a3YBZjkk)
Väitös taloustieteen alalta, KTM Topi Hokkanen
Essays on Optimal Environmental Regulation and Information Economics (väitöskirjan nimi)- Julkaistu:
- Päivitetty: